Uutiset

Australian palot saattavat tehdä koaloista erittäin uhanalaisen lajin

Koaloiden ahdinko on poikinut jopa ajatuksen niiden siirtämisestä turvaan naapurivaltio Uuteen-Seelantiin, kertovat useat mediat. Kuva: EPA

Australian paloissa pahasti kärsineet koalat saattavat päätyä erittäin uhanalaisten lajien listalle. Australian ympäristöministerin Sussan Leyn mukaan jo ennestään osin uhanalainen koalapopulaatio on pienentynyt palojen seurauksen niin paljon, että edessä saattaa olla paikallisia uhanalaisuusluokituksen muutoksia, kertoo Sydney Morning Herald.

Australian hallitus kertoi suuntaavansa alustavan 50 miljoonan Australian dollarin summan villieläinten ja luonnon toipumisen edistämiseen. Palaneille alueille jääneillä eläimille on jo esimerkiksi pudotettu ruokaa. Ministerin mukaan pitkän linjan suojelutavoitteisiin kuuluu esimerkiksi tuhoutuneiden alueiden kartoitus ja säästyneiden eläinten suojelu pedoilta.

Tutkijat arvioivat paloissa kuolleiden eläinten määrän nousevan pahimmillaan jopa yli miljardiin, kertoo New Zealand Herald.

“Istutetut eukalyptusmetsät sopisivat koaloille”

Koaloiden ahdinko on poikinut jopa ajatuksen niiden siirtämisestä turvaan naapurivaltio Uuteen-Seelantiin, kertovat useat mediat. Nettivetoomus on kerännyt ihmisiltä jo tuhansia allekirjoituksia. Koala ei ole Uudessa-Seelannissa luonnostaan esiintyvä laji.

Aloitteen alkuun panneen Koala Relocation Societyn mukaan koaloita uhkaa Australiassa tuho, mutta ne voisivat kukoistaa Uuden-Seelannin istutetuissa eukalyptusmetsissä. Aloitteen mukaan koaloista ei olisi haittaa maan ekosysteemille, sillä ne todennäköisesti pysyisivät ruokavalioonsa kuuluvien eukalyptuspuiden äärellä.

Uutistoimisto AFP:n mukaan ehdotus ei kuitenkaan saa vastakaikua Uuden-Seelannin päättäjiltä. Pääministeri Jacinda Ardernin tiedottaja sanoi paikallisen tv-yhtiön haastattelussa, että maa keskittyy auttamaan Australiaa saamaan palot hallintaan, jotta koalat voivat jäädä luontaiseen elinympäristöönsä.

Ennen kuukausia jatkuneita valtavia maastopaloja Australian koalapopulaation on arvioitu eri lähteiden mukaan olleen noin 43  000–80  000 yksilöä.

Asiasanat

Fingerpori

comic

Näkoislehti

21.2.2020

Uusimmat