Uutiset

Avohakkuualoite keräsi ennen aikojaan 50 000 allekirjoittajaa, ympäristöjärjestöt iloitsevat

Ympäristöjärjestöt haluavat kieltää avohakkuut. Metsähallituksen vuonna 2002 hakkaamalla alueella Rovaniemen Norvajärvellä kasvaa nyt 2–3 metrinen taimikko.

Ympäristöjärjestöjen kansalaisaloite avohakkuiden kieltämiseksi on saanut 50 000 allekirjoittajaa.

Riittävä määrä kertyi reilusti, liki kolme kuukautta ennen nimien keruuajan umpeutumista. Se takaa aloitteen pääsemisen eduskunnan käsiteltäväksi.

– On hienoa nähdä, miten suomalaiset ovat lähteneet puolustamaan yhteisiä metsiämme. Kesän aikana olemme tavanneet lukuisia suomalaisia ympäri maata erilaisissa tapahtumissa ja huoli esimerkiksi retkeily- ja marjastusmetsistä on ollut suurta, kommentoi Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Harri Hölttä liiton tiedotteessa.

Ympäristöjärjestöt esittävät, että avohakkuista luovuttaisiin valtion metsissä.

– Avohakkuumetsätalous ja liian suuret hakkuumäärät ovat ajaneet metsäluonnon ahdinkoon. Metsiämme hakataan ennätysmäärät ja samalla luonnonsuojelua ajetaan alas, sanoo Greenpeacen maajohtaja Sini Harkki järjestöjen tiedotteessa.

Ympäristöjärjestöt esittävät, että valtion metsissä siirryttäisiin jatkuvan kasvatuksen metsätalouteen.

Metsähallitus: hakkuut entistä laajemmille pinta-aloille

Metsähallitus on arvioinut, että avohakkuista luopuminen alentaisi hakkuukertymiä ja lisäisi metsätalouden piirin vuosittain tulevia metsäpinta-aloja.

– Olemme arvioineet, että siirtymällä peitteelliseen metsätalouteen puunhankinta alenisi kolmanneksella, neljään miljoonaan kuutioon, sanoi Metsätalous Oy.n toimitusjohtaja Jussi Kumpula kesäkuussa Lännen Median haastattelussa.

Peitteellinen metsätalous tarkoittaa sitä, että avohakkuista ja siemenpuuhakkuista luovuttaisiin. Niistä kertyy runsas puolet Metsätalous Oy:n noin kuuden miljoonan kuution vuosittaisesta puunkorjuusta.

Samassa haastattelussa Kumpula arvioi, että jos avohakkuista luovuttaisiin, metsänkäsittelyn pinta-ala kasvaisi nykyisestä 76 000 hehtaarista jopa 100 000 hehtaariin. Se on arvio, jos valtion metsistä tavoiteltaisiin samoja puun korjuumääriä kuin nykyisin.

Uusimmat