Uutiset

Brasiliassa ensimmäistä kertaa yli 4  000 koronavirukseen liitettyä kuolemaa vuorokaudessa

212 miljoonan asukkaan Brasiliassa on todettu keskimäärin 2  757 uutta koronatartuntaa vuorokaudessa viimeisen viikon aikana. Kuva: EPA

Brasiliassa on kirjattu ensimmäistä kertaa yli 4  000 koronavirukseen liitettyä kuolemaa vuorokauden sisällä, kertoo maan terveysministeriö. Uhreja kirjattiin kaikkiaan 4  195 päivässä.

Kaikkiaan Brasiliassa arvioidaan kuolleen koronavirukseen liittyen liki 337  000 ihmistä. Uhrien määrässä mitattuna Brasilian edellä on vain Yhdysvallat yli 550  000 kuolleellaan. Brasilian terveydenhuoltojärjestelmä on venynyt äärirajoilleen kamppailussa uusinta virusaaltoa vastaan.

Valtion hallintoa on syytetty riittämättömistä toimista viruksen pysäyttämiseksi.

–  Olemme kauhistuttavassa tilanteessa, emmekä näe tarpeellisia toimenpiteitä osavaltioiden tai liittovaltion hallituksilta, epidemiologi Ethel Maciel kertoo AFP:lle.

Macielin mukaan ainoa tapa hidastaa viruksen nopeaa leviämistä olisi tehokas maan sulkutila vähintään 20 päivän ajaksi.

Brasilian alati pahemmaksi äitynyt terveyskriisi on heikentänyt oikeistopopulistisen presidentti Jair Bolsonaron asemaa. Bolsonaro tunnetaan pitkän linjan koronankiistäjänä, joka on vähätellyt viruksen vaarallisuutta senkin jälkeen, kun sairasti itse taudin viime vuonna.

Bolsonaron hallitus on vaihtanut jo neljänteen terveysministeriinsä, ja viime viikolla Bolsonaro vaihtoi useita muitakin ministereitään sekä asevoimien komentajia.

212 miljoonan asukkaan Brasiliassa on todettu keskimäärin 2  757 uutta koronatartuntaa vuorokaudessa viimeisen viikon aikana. Uusien tartuntojen luku on maailman suurin. Myös suhteellisessa kuolleisuudessa Brasilian tilanne on maailman synkimpiä.

Uusimmat

Fingerpori

comic