Uutiset

Britannian superlauantaista tulikin jälleen päivä, joka pitkittää EU-eroa – mielenosoittaja: "Suututtaa, kun meitä ei kuunnella"

Samaan aikaan, kun Britannian parlamentti äänesti jälleen brexitistä, sadattuhannet ihmiset marssivat Lontoossa uuden kansanäänestyksen puolesta. Kuva: FACUNDO ARRIZABALAGA
Samaan aikaan, kun Britannian parlamentti äänesti jälleen brexitistä, sadattuhannet ihmiset marssivat Lontoossa uuden kansanäänestyksen puolesta. Kuva: FACUNDO ARRIZABALAGA

Lauantain piti olla superlauantai. Päivä, joka veisi viimein Britannian vuosia valmisteltuun EU-eroon.

Päivän merkityksellisyyttä alleviivasi se, että Britannian parlamenttiedustajat tulivat lauantaina poikkeuksellisesti työpaikalleen, ensi kertaa 37 vuoteen.

Superlauantai osoittautui kuitenkin pettymykseksi brexitiä kiirehtivälle pääministeri Boris Johnsonille. Parlamenttiedustajat äänestivät lykkäyksen erosopimuksen hyväksymiseen.

Johnsonin vetämä hallitus oli saanut aikaan erosopimuksen EU:n kanssa vain pari päivää aiemmin. Asiasta kertoivat muun muassa BBC, The Guardian ja uutistoimisto Reuters.

Äänestystulos merkitsi, että Johnsonin pitää lain mukaan vielä lauantaina hakea EU:lta lykkäystä brexitiin, jonka on määrä tapahtua 31. lokakuuta. Lykkäys antaisi uudeksi eropäivämääräksi 31. tammikuuta

Parlamentti ei halua sopimuksetonta brexitiä ja vaatii ensin sopimuksen soveltavan lainsäädännön voimaantuloa. Parlamentti saanee lain eteensä ensi viikolla.

Äänestystulos merkitsi myös, että brexit ei ole vieläkään kiveen hakattu.

Johnson ei halunnut pyytää lykkäystä

Parlamentin alahuone voisi saada erosopimuksen jälleen äänestettäväkseen jo maanantaina. Asiasta kertoivat hallituksen ministerit.

Tappion kärsinyt Boris Johnson vakuutti, ettei ollut “säikähtänyt tai tyrmistynyt”.

– En aio neuvotella lykkäystä EU:n kanssa, eikä laki pakota minua siihen, Johnson sanoi uhmakkaasti Reutersin mukaan.

– Kerron ystävillemme ja kollegoillemme EU:ssa tarkallaan sen, mitä olen kertonut kaikille viimeisen 88 päivän aikana, joina olen toiminut pääministerinä: uusi lykkäys olisi pahasta maallamme, pahasta EU:lle ja pahasta demokratialle.

EU:sta viestitettiin lauantaina, että EU antaa lykkäystä Britannialle, jos se vain saa kirjeen Johnsonilta. EU ei kuitenkaan aio tehdä asiassa ensimmäistä liikettä.

“Suututtaa, kun meitä ei kuunnella”

Samaan aikaan kun päättäjät joutuivat ahkeroimaan viikonlopputöissä, sadattuhannet mielenosoittajat marssivat Lontoossa ja vaativat uutta brexit-kansanäänestystä.

Osa saapui mielenilmauksiin tuntien matkojen päästä eri puolilta Britanniaa.

– Suututtaa, kun meitä ei kuunnella. Lähes kaikki mielipidekyselyt osoittavat, että nyt britit haluaisivat pysyä EU:ssa. Meillä on tunne siitä, että meillä ei ole ääntä, sanoi Hannah Barton, 56, uutistoimisto Reutersille.

Keski-Englannista kotoisin oleva siiderintekijä Barton oli kietonut ylleen EU-lipun.

– Tämä on kansallinen katastrofi, joka vain odottaa tapahtumistaan ja joka tuhoaa talouden.

Britanniassa on meneillään syvin poliittinen kriisi sukupolveen. Sekä brexitiä ajavat että vastustavat toivoivat, että lauantaista olisi tullut historian muuttava päivä.

Brexit on jakanut maassa perheitä, puolueita, parlamentin ja koko maan.

James McGrory, joka johtaa uutta kansanäänestystä kampanjoivaa People’s Votea, sanoi ennen parlamentin äänestystä, että hallituksen tulisi ottaa huomioon EU-mielisten viha ja järjestää uusi kansanäänestys.

– Tämä uusi erosopimus ei muistuta yhtään sitä, mitä ihmisille luvattiin. Siksi on vain oikeaa, että ihmiset saavat uuden mahdollisuuden äänestää, McGrory sanoi Reutersin mukaan.

Vuoden 2016 kansanäänestyksessä 52 prosenttia kannatti Britannian EU-eroa ja 48 prosenttia EU:ssa pysymistä.

Osa mielipidekyselyistä on näyttänyt, että EU:ssa pysyminen on saanut hiukan lisää kannatusta. Monet äänestäjät kuitenkin sanovat, että he ovat yhä kyllästyneempiä brexitiin.

Lauantaina mielenosoittaja ilmaisi monien tunteet kyltillään: “Tein tämän kyltin huutamisen sijaan.”

Fingerpori

comic

Uusimmat