Uutiset

British Airwaysin lentojen peruutukset Kairoon herätti terroripelon Egyptissä

Egyptiläiset pelästyivät pahoin British Airwaysin ilmoitettua lauantaina yhtiön peruuttavan kaikki lentonsa Egyptiin viikoksi. Lufthansa -lentoyhtiö peruutti lentonsa sunnuntaina, mutta esimerkiksi Air France jatkoi liikennöintiä Pariisin ja Kairon välillä normaalisti.
Lentojen peruutukset viikonloppuna saivat egyptiläiset pelkäämään mahdollista terrorismin suunnanmuutosta kohti isompia iskuja ja ulkomaalaisia. Kuva: BEN WENZ
Lentojen peruutukset viikonloppuna saivat egyptiläiset pelkäämään mahdollista terrorismin suunnanmuutosta kohti isompia iskuja ja ulkomaalaisia. Kuva: BEN WENZ

Syyksi peruutuksiin ilmoitettiin epämääräisesti ”turvallisuussyyt”. Perjantaina Britannian ulkoministeriön matkustustiedotteessa kerrottiin ”kohonneesta terroririskistä lentoliikenteessä”.

Egypti on yrittänyt parhaansa parantaakseen Kairon kansainvälisen lentokentän turvallisuuskontrollia viime vuosina. Kairosta lähteville matkustajille turvallisuuskontrollin tiukentaminen on näkynyt ensisijaisesti siinä, että välillä Kairon kentältä lähtevät matkustajat ovat joutuneet kulkemaan ennen lennolle pääsyä kolmen eri turvatarkastuspisteen läpi.

Ulkomaalaiset eivät ole olleet iskujen kohteena

Egyptin viime vuosien terrori-iskut ovat kohdistuneet lähinnä turvallisuusviranomaisiin. Iskuissa on käytetty pieniä räjähteitä, jotka ovat olleet esimerkiksi tienvarsipommeja.

Terrori-iskut eivät ole olleet selkeästi turisteihin tai ulkomaalaisiin suunnattuja, vaikka tienvarsipommien räjähtäessä kohdalle on osunut kahdenkymmenen miljoonan asukkaan Kairossa myös turisteja kuljettavia ajoneuvoja.

Uutinen lentojen peruutuksesta herätti egyptiläiset miettimään ja pelkäämään mahdollista terrorismin suunnanmuutosta kohti isompia iskuja ja ulkomaalaisia.

Lokakuussa 2015 Egyptin Sharm el Sheikin lomakaupungista lähtenyt venäläinen matkustajakone putosi pommiräjähdyksen seurauksena. Kaikki koneen 224 matkustajaa ja miehistön jäsentä kuolivat. Tapaus on ollut toistaiseksi ainoa laatuaan.

Maa elää matkailusta

Matkailu on yksi Egyptin tärkeimmistä tulonlähteistä. Pian alkamassa olevan talvikauden huippusesongilta odotetaan Egyptissä paljon. Merkkejä turismin vilkastumisesta on nähty niin Kairossa kuin Punaisenmeren rantalomakohteissakin.

Viime vuonna Egyptissä vieraili yhdeksän miljoonaa turistia. Tänä vuonna odotetaan noin 12 miljoonaa turistia. Jo pelkkä uutinen lentojen peruutuksesta on jälleen paha isku Egyptin maineelle ja matkailuelinkeinolle.

Egypt Air lisäsi lentoja

Egyptin viranomaisten mukaan British Airways teki päätöksen itsenäisesti.

Egyptin kansainvälinen lentoyhtiö Egypt Air on siirtänyt Kairon ja Lontoon väliselle reitille lisää vuoroja ja isompia koneita tarjotakseen lentonsa menettäneille matkustajille matkustusmahdollisuuden Egyptin ja Britannian välillä.

Sosiaalisessa mediassa on kiertänyt kännykkäkameralla kuvattu video Kairon lentokentältä. Lyhyessä videopätkässä näkyy miehiä heittelemässä paperimytyltä näyttäviä ”palloja” ja mellakkavarusteisia turvamiehiä, jotka poistuvat paikalta.

Levottomuuksia lentokentällä

Kairon lentokentällä kerrotaan syntyneen levottoman tilanteen jalkapallon Afrikan mestaruuskilpailut voittaneen Algerian jalkapallomaajoukkueen jäsenten hermostuessa kun heidän odottamaansa lentokonetta ei kuulunut. Moni on arvellut perjantaisen lentokenttävälikohtauksen olleen syynä lentojen peruutuksiin.

Todennäköisesti syyt ovat huomattavasti moninaisemmat, ja niihin saataneen lisävalaistusta lähipäivien ja -viikkojen aikana.

Uusimmat