Uutiset

CNN: Ukraina kertoo tarvitsevansa 500 Javelin- ja 500 Stinger-ohjusta joka päivä

Zelenskyi moitti Venäjän vastaisten pakotteiden tulleen myöhässä.
Ukraina on kertonut Yhdysvalloille tarvitsevansa aiempaa enemmän ohjuksia Venäjän hyökkäyksen torjumiseksi, kertoo uutiskanava CNN. Lehtikuva/ / AFP / FADEL SENNA

Ukraina on kertonut Yhdysvalloille tarvitsevansa aiempaa enemmän ohjuksia Venäjän hyökkäyksen torjumiseksi, kertoo uutiskanava CNN.

CNN:n näkemän asiakirjan mukaan Ukraina on kertonut tällä viikolla tarvitsevansa kipeästi joka päivä 500 kappaletta sekä Javelin-panssarintorjuntaohjuksia että Stinger-ilmatorjuntaohjuksia. Ukraina on antanut Yhdysvalloille vastaavia toivelistoja aiemminkin sodan aikana, mutta nyt sen aseistuksen tarve on kasvanut.

Länsi on antanut Ukrainalle paljon aseapua jo kuukauden kestäneen sodan aikana, ja tällä viikolla useat maat, kuten Britannia ja Ruotsi ovat taas ilmoittaneet aseavun lisäämisestä. Britannia kertoi keskiviikkona lähettävänsä Ukrainaan 6  000 ohjusta lisää. Ukraina on kuitenkin varoittanut, että sitä uhkaa puute joistakin aseista.

Maaliskuun 7. päivään mennessä Yhdysvallat ja muut Nato-maat olivat lähettäneet Ukrainaan noin 17  000 panssarintorjuntaohjusta ja noin 2  000 ilmatorjuntaohjusta.

Javelinit ja muut lännen toimittamat panssarintorjunta-aseet ovat olleet Ukrainalle tärkeitä, ja se on käyttänyt niitä menestyksekkäästi ja tuhonnut suuren määrän venäläistankkeja. Venäjä onkin uhannut pyrkivänsä estämään aseavun pääsemisen Ukrainaan.

Venäjän ohjusten toimintaprosentti on heikko

Venäjällä puolestaan alkaa olla pulaa täsmäaseista, ja sen täytyy turvautua yhä enemmän tykistötuleen ja niin sanottuihin tyhmiin pommeihin. Asiasta kertoi Yhdysvaltain puolustusministeriön virkamies Reutersin mukaan.

Yhdysvaltalaisvirkamiesten mukaan merkittävä osa Venäjän täsmäohjuksista ei ole toiminut. Joinakin päivinä toimintaprosentti on jäänyt alle 50:n. Ohjuksen toimimattomuudeksi voidaan laskea esimerkiksi laukaisun epäonnistuminen tai se, ettei ohjus räjähdä osuessaan kohteeseensa.

Venäjä on käyttänyt runsaasti ohjuksia hyökkäyksessään Ukrainaan. Ohjusten heikko toimintaprosentti saattaa osaltaan selittää sitä, miksei Venäjä ole esimerkiksi saanut Ukrainan ilmatorjuntaa kokonaan pois pelistä.

Zelenskyi: Pakotteet tulivat turhan myöhään

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kiitti EU:n jäsenmaita Venäjän vastaisista pakotteista, mutta sanoi niiden tulleen turhan myöhään sodan ehkäisemisen kannalta. Zelenskyin EU:n huippukokoukselle suunnattu videopuhe julkaistiin myöhään torstaina.

–  Te blokkasitte Nord Stream 2:n (kaasuputken). Olemme siitä teille kiitollisia. Mutta se tuli myös vähän myöhään. Jos se olisi tehty ajoissa, Venäjä ei olisi luonut kaasukriisiä, Zelenskyi sanoi.

Presidentti kertoi Venäjän tuhonneen Ukrainassa jo 230 koulua ja 155 päiväkotia ja surmanneen 128 lasta.

–  Kokonaisia kaupunkeja ja kyliä, pelkkää tuhkaa. Mitään ei ole jäljellä, Zelenskyi totesi.

–  Venäjän armeija on tappanut toimittajia, vaikka he näkivät ”Press”-tekstin. Ehkä heitä ei ole opetettu lukemaan. Ainoastaan tappamaan.

Zelenskyi suuntasi puheessaan viestin myös Unkarin pääministerille Viktor Orbanille, joka on tullut tunnetuksi läheisistä suhteistaan Kremliin. Unkari suhtautuu EU-maista nihkeimmin Venäjän-vastaisten pakotteiden tiukentamiseen. Zelenskyi kehotti Orbania päättämään jo, miten suhtautuu Venäjään.

Asiasanat

Uusimmat

Fingerpori

comic