Uutiset

Delhissä alkaa viikon ulkonaliikkumiskielto – Intiassa uusia tartuntoja yli 200  000 päivässä

Yhdysvalloissa yli puolet aikuisista saanut ainakin ensimmäisen koronarokoteannoksen.
Intian pääkaupungissa Delhissä alkaa maanantaina illalla viikon pituinen ulkonaliikkumiskielto, jolla pyritään rajaamaan koronatartuntojen leviämistä. Kuva: EPA

Intian pääkaupungissa Delhissä alkaa maanantaina illalla viikon pituinen ulkonaliikkumiskielto, jolla pyritään rajaamaan koronatartuntojen leviämistä. Intiassa ilmoitettiin tänään lähes 274  000 uutta korontartuntaa.

Kyseessä oli viides päivä peräkkäin, kun tartuntoja kirjattiin yli 200  000. Delhin tilanne on pahin, ja siellä kirjattiin sunnuntaina yli 25  000 tartuntaa.

20 miljoonan asukkaan kaupungissa suljetaan kaupat ja liikkuminen sallitaan vain välttämättömien palvelujen hankkimiseksi.

–  Terveydenhoito on katkeamispisteessä. Tilanne on aika kriittinen. Jos emme määrää ulkonaliikkumiskieltoa nyt, voi tilanne muuttua vielä pahemmaksi katastrofiksi, sanoi Delhin pääministeri Arvind Kejriwal televisiopuheessa.

Intian koronatilanteen pahentuessa maan taloudellinen pääkaupunki Mumbai on ottanut käyttöön ulkonaliikkumiskiellon, samoin Tamil Nadun osavaltio maan eteläosassa.

Australia ja Uusi-Seelanti avasivat matkustuskuplan

Australian ja Uuden-Seelannin välille avattiin maanantaina matkustuskupla, ja ihmiset saavat jälleen liikkua maiden välillä ilman pakollista koronakaranteenia. Tiukat matkustusrajoitukset maiden välillä ehtivät olla voimassa lähes 400 päivän ajan.

Kupla on tärkeä Uuden-Seelannin turismille, sillä noin 40 prosenttia maahan saapuvista matkailijoista tulee Australiasta. Australiassa asuu myös satoja tuhansia uusiseelantilaisia, jotka ovat muuttaneet isompaan naapurivaltioon töiden perässä.

Viime vuoden maaliskuusta lähtien australialaiset ja uusiseelantilaiset ovat tarvinneet erityisluvan saadakseen lähteä maasta ja palata.

Lisäksi matkan jälkeen on vaadittu kahden viikon karanteeni. Molempien maiden hallitukset ovat varoittaneet, että kupla voidaan sulkea uudelleen, jos koronatilanne pahenee.

Molemmat maat harkitsevat kuplan laajentamista muihin maihin. Australia harkitsee ensisijaisesti Singaporea, Japania, Etelä-Koreaa ja Taiwania. Uudessa-Seelannissa on ollut puhetta pienistä Tyynenmeren saarivaltioista, kuten Cook-saarista ja Tuvalusta.

Australia on selviytynyt vähäisillä vaurioilla koronasta ja kirjannut 29  000 tartuntaa ja 910 kuolemantapausta. Rokotustahti on kuitenkin jäänyt verkkaiseksi, mikä voi hidastaa lisätoimia rajojen avaamiseksi.

Vanuatussa koronahälytys – rannalta löytyi koronaa sairastaneen merimiehen ruumis

Tyynenmeren saarivaltio Vanuatu määräsi liikkumisrajoituksia pääsaarelleen Efatelle sen jälkeen kun sen rannalta löytyi koronaa sairastaneen merimiehen ruumis. Filippiiniläisen merimiehen löytäneet poliisit ja muut laivan miehistön jäsenet eivät testien mukaan ole saaneet tartuntaa.

Tiedossa ei ollut, miten mies kuoli ja miten hänen ruumiinsa päätyi mereen. Vanuatu on välttänyt koronan lähes kokonaan. Noin 200  000 asukkaan saarivaltiossa on kirjattu vain kolme tartuntaa.

Joka kolmas täysin rokotettu Yhdysvalloissa

Yhdysvalloissa yli puolet aikuisista on jo saanut vähintään yhden koronarokoteannoksen. Yhdysvaltain tautikeskuksen mukaan rokoteannoksen oli sunnuntaihin mennessä saanut noin 130 miljoonaa yli 18-vuotiasta yhdysvaltalaista.

Ensimmäisen rokoteannoksen on saanut siis noin 50,4 prosenttia maan aikuisväestöstä. Täysin rokotettuja on 84 miljoonaa, mikä vastaa puolestaan 32,5 prosenttia kaikista aikuisista.

Yhdysvallat on koronarokotusohjelmansa kanssa muita maita edellä. Päivittäisissä tartunnoissa on kuitenkin havaittu tuoreeltaan piikki, ja johtava tartuntatautiasiantuntija Anthony Fauci varoitti maan olevan edelleen vaarallisessa tilanteessa.

Yhdysvalloissa on kirjattu eniten koronatartuntoja ja koronaan liittyviä kuolemia koko maailmassa.

Ontario raportoi sunnuntaina yli 4 000 uutta tartuntaa

Kanadan pääministeri Justin Trudeau ilmoitti sunnuntaina liittovaltion lähettävän resursseja ja tukea Ontarioon. Provinssi kamppailee parhaillaan huolestuttavan koronatartuntapiikin kanssa.

Ontarioon ollaan lähettämässä terveydenhuollon asiantuntijoita liittovaltion eri yksiköistä. Erityisesti tukea lähetetään Toronton kaupungin alueelle, jossa tilanne on Trudeaun mukaan kaikkein kriittisin. Pääministeri kertoi asiasta Twitteriin julkaistussa videossa.

Lisäksi kaikkein pahiten koronan kurittamiin Ontarion osiin ollaan lähettämässä pikatestejä. Trudeaun mukaan liittovaltio aikoo myös koordinoida muista provinsseista tulevan henkilökunnan siirtämisen Ontarioon ja maksaa heidän liikennöintikulunsa.

Ontario on Kanadan väkirikkain provinssi. Sunnuntaina noin 14 miljoonan asukkaan Ontario raportoi yhteensä 4  250 uutta tartuntaa ja 18 uutta kuolemantapausta. Sairaalahoitoon oli puolestaan tuoreeltaan joutunut yli 2  100 ihmistä, joista 741 on tehohoidossa.

Maan väkirikkain provinssi pitkittää koronarajoituksiaan

Perjantaina Ontario ilmoitti kiristävänsä ja pitkittävänsä liikkumisrajoituksia viruksen hillitsemiseksi. Provinssin pääministeri Doug Ford pidensi liikkumisrajoituksia toukokuun 19. päivään saakka ja käski Ontarion asukkaita käymään ulkona vain perustarpeiden puitteissa.

Lisäksi aluehallinto rajoittaa välttämättömien yritysten kapasiteettia sekä asettaa rajoituksia häille, hautajaisille ja uskonnollisille seremonioille.

Hitaan alun jälkeen myös Kanadassa on saatu kansallinen rokoteohjelma varsin hyvälle mallille. Kanadan tautitilannetta tarkkailevan sivuston mukaan lähes 24 prosenttia kanadalaisista on saanut vähintään yhden annoksen koronarokotetta.

Kanadassa on kirjattu tähän mennessä yli 1,1 miljoonaa koronatartuntaa ja noin 23  600 koronaan liittyvää kuolemaa.

Tilastosivusto Worldometerin mukaan Kanadassa on miljoonaa asukasta kohden vahvistettu noin 29  500 tartuntaa ja kirjattu 622 koronakuolemaa. Yhdysvalloissa vastaavat suhdeluvut ovat noin 97  400 ja 1  747.

Suomessa miljoonaa asukasta kohden on kirjattu reilut 15  000 koronatartuntaa ja 160 koronaan liittyvää kuolemantapausta.

Asiasanat

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti