Uutiset

Demokraatit saamassa värisuoran Georgiassa – Trump puhui kannattajilleen Washingtonissa

Jyväskylän yliopiston väitöskirjatutkija Jani Kokko uskoo, että Donald Trump on pelannut omalla käytöksellään demokraattien pussiin.
Demokraatti Jon Ossoff puhui maanantaina kampanjatilaisuudessa Atlantassa Georgiassa. Kuva: EDWARD M. PIO RODA / EPA
Demokraatti Jon Ossoff puhui maanantaina kampanjatilaisuudessa Atlantassa Georgiassa. Kuva: EDWARD M. PIO RODA / EPA

Presidentin Donald Trump puhuu parhaillaan kannattajilleen Washingtonissa.

Hän aloitti puheenvuoronsa kritisoimalla muun muassa mediaa, mutta vakuutti kannattajilleen, ettei aio luovuttaa. Hän piti kiinni kannastaan, jonka mukaan vaalit ”ovat varastetut”.

Hän korosti, ettei anna periksi, eikä hän aio tunnustaa tappiotaan.

Yhdysvalloissa ratkotaan Georgian osavaltion senaattorinvaalien uusintavaalien tuloksia. Vaalit näyttävät tuovan tuplatappion republikaaneille ja siten tuplavoiton demokraateille.

Monet uutiskanavat julistivat demokraattien Raphael Warnockin voittajaksi jo päivällä.

Hän johti äänenlaskentaa prosentein 50,6–49,4, kun äänistä oli laskettu noin 98 prosenttia. Warnockin vastaehdokas oli republikaanien Kelly Loeffler.

Toisesta Georgian senaattoripaikasta taistelivat republikaanisenaattori David Perdue, jolla on vastassaan tutkiva toimittaja, demokraatti Jon Ossoff.

Ossoff on itse jo julistautunut voittajaksi, mutta lopputulos ratkeaa todennäköisesti vasta tarkastuslaskennassa. Uutiskanavat eivät ole vahvistaneet Ossofin vaalivoittoa.

Tutkija yllättyi demokraattiehdokkaiden menestyksestä

Demokraattiehdokkaiden menestys Georgian senaatin uusintavaaleissa oli väitöskirjatutkija Jani Kokolle ”pienimuotoinen yllätys”.

Demokraatti Raphael Warnockin voittoa hän osasi odottaa. Sitä Kokko piti jopa todennäköisenä.

Useat yhdysvaltalaiset mediat, kuten CNN ja The New York Times ovat julistaneet Warnockin voittaneen toisen kahdesta vapaasta Georgian senaattorin paikasta. Warnock johtaa vastaehdokastaan istuvaa senaattoria Kelly Loeffleria 1,2 prosenttiyksiköllä, kun äänistä on laskettu 98 prosenttia.

Kokon mukaan laskematta olevista äänistä hyvin suuri osa on alueilta, joissa demokraatit ovat tähän mennessä saaneet enemmistön äänistä. Tämä takaa sen, että Ossoff pitää johtonsa ääntenlaskun loppuun asti.

Trumpin käytöksellä vaikutusta vaalitulokseen

Kokon mielestä demokraattien voiton taustalla on puolueen tekemä hyvä ruohonjuuritason työ, onnistunut ehdokasasettelu ja vuonna 2018 kuvernööriksi pyrkineen Stacey Abramsin luoma innostus.

Myös Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin viimeaikaisella käytöksellä ja tekemisillä on ollut tutkijan mielestä jopa ratkaiseva merkitys.

– Trump on pelannut omalla käytöksellään demokraattien pussiin. Merkittävä osa Georgian republikaaneista on hyvin perinteisiä konservatiiveja, eivätkä he pidä Trumpin käytöksestä, Kokko sanoo.

– Se ei voi olla vaikuttamatta, että Trump on uhkaillut republikaanien johtoa, väittänyt vaaleja vilpillisiksi ja vaatinut äänten uudelleenlaskentaa useaan kertaan.

Kokko muistuttaa, että vielä marraskuun osavaltion senaattorivaaleissa republikaani Perdue oli lähellä voitto, ja tiistain vaaleissa Ossoff on saanut jo 100 000 ääntä enemmän kuin marraskuussa. Nämä asiat kertovat osaltaan Trumpin vaikutuksesta.

Istuva presidentti Trump hävisi marraskuussa presidentinvaalit demokraatti Joe Bidenille.

Trump ei ole myöntänyt tappiotaan missään vaiheessa, ja hän on syyttänyt toistuvasti vaaleja perättömästi vilpillisiksi.

Viime viikonloppuna sanomalehti The Washington Post julkaisi ääninauhan puhelusta, jossa Trump vaati vaaleista vastaavaa puoluetoveriaan Brad Raffenspergeria löytämään itselleen voittoon vaadittavan äänimäärän.

Uudelleenlaskennoilta voidaan tällä kertaa välttyä

Kokko ei usko, että republikaanit pyrkisivät kääntämään senaatinvaalien tulosta oikeusteitse, kuten Trump on toistuvasti yrittänyt presidentinvaalien kohdalla.

– Se on epätodennäköistä. Ne ovat olleet lähinnä Trumpin ja hänen kampanjansa nostamia kanteita, eikä republikaanien.

Kokko suhtautuu epäillen myös siihen vaihtoehtoon, että senaatin uusintavaalien tulokset laskettaisiin monta kertaa uudelleen. Georgian vaalilain mukaan hävinnyt ehdokas voi vaatia äänten uudelleen laskemista, jos voittomarginaali on puoli prosenttia tai sen alle.

Ossoff johtaa Perdueta 0,4 prosenttiyksiköllä, joten tässä äänestysparissa tarkastuslaskenta voisi tulla mahdollisesti kyseeseen.

– Yleensä voittaja ei muutu uudelleenlaskennoissa. Kun presidentinvaalien ääniä on laskettu Georgiassa jo kolme kertaa ja tulos ei ole muuttunut, niin se voi olla pidäkkeenä, ettei siihen ryhdytä.

Georgia on kääntynyt demokraateille

Georgia on ollut perinteisesti republikaaneille vahvaa aluetta, mutta marraskuun presidentinvaalien ja senaatin uusintavaalien perusteella demokraatit ovat vahvistaneet kannatustaan osavaltiossa.

Kokon mukaan demokraattien suosion kasvu johtuu muun muassa maan pohjoisosista etelään suuntautuneesta muuttoliikkeestä. Sen mukana osavaltioon on tullut liberaalimpia arvoja kannattavia ihmisiä.

– Afroamerikkalaisten osuus Georgiassa on Yhdysvaltain osavaltioista suurin, yli 30 prosenttia. Tämän väestönosan kasvu on johtanut osaltaan siihen, että osavaltio on pikku hiljaa kääntynyt demokraateille.

Kokko muistuttaa, että Georgiassa oli 2000-luvun alussa kaksi demokraattisenaattoria.

– Ei se ehkä ole niin punainen osavaltio kuin, mitä nyt on annettu ymmärtää.

Kokko toivoo yhteistyötä

Jos demokraatit voittavat molemmat Georgian avoimista senaattorin paikoista, puolue saa kongressin ylähuoneen eli senaatin hallinnan. Tämä helpottaa Bidenin työskentelyä ja muutosten läpi viemistä, kun hän astuu presidentin virkaan 20. tammikuuta.

Kokko muistuttaa, että demokraattipuolue ei ole täysin yhtenäinen, joten Biden ei voi olla kaikissa tapauksissa varma oman puolueensa tuesta. Osa lainsäädännön muutoksista vaatii senaatissa 60 senaattorin kannatuksen, joten Bidenin on tehtävä ylähuoneen niukasta hallinnasta huolimatta yhteistyötä republikaanien kanssa.

Kokko toivoo, että Biden pyrkisi yhteistyöhön republikaanipuolueen kanssa, koska Yhdysvallat on tällä hetkellä hyvin kahtia jakautunut. Yhteistyö voisi mahdollisesti liennyttää puolueiden välisiä erimielisyyksiä.

Kokon mielestä Bidenilla on mahdollisuus yhteistyöhön republikaanien kanssa.

– Esimerkiksi koronaviruksen elpymispakettiin ja merkittäviin infrastruktuurihankkeisiin on helposti saatavissa republikaanien tukea, samoin Yhdysvaltain kansainvälisen johtajuuden jälleenrakentamiseen.

EDIT: Jutun alkua päivitetty kello 19.50.

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti