Uutiset

Donald Trump piti puheen kannattajilleen – Joe Biden kritisoi Trumpin päätöstä järjestään julkinen tilaisuus

Trump sanoi Valkoisen talon parvekkeelta, että koronavirusrokote on tulossa pian ja viruksesta päästään eroon.
Donald Trump tervehti kannattajiaan maanantaina palattuaan sairaalasta Valkoiseen taloon. Kuva: KEN CEDENO / EPA
Donald Trump tervehti kannattajiaan maanantaina palattuaan sairaalasta Valkoiseen taloon. Kuva: KEN CEDENO / EPA

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump asteli puhumaan kannattajilleen lauantai-iltana Suomen aikaa Valkoisen talon parvekkeelle.

Puheensa aluksi Trump sanoi, että koronaviruksesta päästään eroon ja siinä auttaa rokote, joka on tulossa pian. Hän kutsui virusta kiinalaiseksi virukseksi kuten monesti aiemmin.

Hän kertoi voivansa hyvin ja kiitti kannattajiaan. Trump haukkui aiemmin maata johtaneita demokraatteja, mikä on johtanut hänen mukaansa lähinnä ongelmiin ja köyhyyteen. Presidentti lupasi, että palauttaa demokraattien aikana Kiinaan siirtyneet työt takaisin Yhdysvaltoihin.

Kyseessä oli Trumpin ensimmäinen julkinen esiintyminen sen jälkeen, kun hän sairastui koronaviruksen aiheuttamaan covid-19-tautiin. Puhe kesti noin 15 minuuttia.

Tällä viikolla on pohdittu, voiko Trump pitää julkista tilaisuutta vai onko riski, että hän levittää virusta. Presidentin lääkärien mielestä Trump on parantunut covid-19-taudista ja voi aloittaa kampanjatyön lauantaina.

Trump ilmoitti koronavirustartunnastaan perjantaina 2. lokakuuta.

Yhdysvaltalaisen Fox Newsin ohjelmassa Trump kertoi aiemmin viikolla, että hänet on testattu jälleen, mutta hän ei kertonut testin tulosta. Hän on myös lopettanut koronaviruksen vastaisten lääkkeiden ottamisen.

– Tunnen itseni todella vahvaksi, Trump sanoi.

Joitain satoja kuunteli Trumpia

Tapahtuman taustoista tietävän henkilön mukaan paikalle oli kutsuttu jopa kaksi tuhatta ihmistä, kertoi mediatalo CNN lauantaina. Paikalle saapui lopulta uutistoimisto Reutersin mukaan joitain satoja ihmisiä.

Jotkut Trumpin lähipiirissä olivat olleet tapahtuman järjestämisestä huolissaan, koska on epäilty, että Trumpin lähipiirissä levinneet koronavirustartunnat saivat alkunsa Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomarin Amy Coney Barrettin nimitysseremoniasta.

Tapahtuman järjestelyissä mukana oleva henkilö kertoi CNN:n mukaan, että paikalle tulijoilta edellytetään kasvomaskin käyttöä ja heidän lämpötilansa mitataan ennen tilaisuutta.

Maanantaina presidentti on suunnitellut pitävänsä kampanjatilaisuuden Floridan osavaltiossa, joka on erityisen tärkeä Trumpin uudelleenvalinnan näkökulmasta. Tilaisuus on määrä pitää lentokonehallissa Sanfordissa Orlandon ulkopuolella.

Fivethirtyeight-sivuston mukaan demokraattien presidenttiehdokas Joe Biden johtaa Trumpia Floridassa mielipidetiedustelujen mukaan viidellä prosenttiyksiköllä. Kansallisissa gallupeissa Biden johtaa Trumpia selvästi, mutta joissakin vaalien voiton kannalta ratkaisevissa osavaltioissa tilanne on hyvin tasainen.

Demokraattiehdokas Biden kritisoi Trumpin päätöstä palata kampanjatyöhön.

– Onnea. Minä en ilmestyisi paikalle, ellei sinulla ole maskia ja riittävää turvaetäisyyttä, Biden kertoi toimittajille Paradisessa Nevadassa.

Biden kampanjoi lauantaina Pennsylvaniassa, jonka Trump voitti niukasti demokraatti Hillary Clintonilta vuoden 2016 vaaleissa.

Väittely peruttiin virallisesti

Ensi viikolle kaavailtu Yhdysvaltain presidentinvaalien väittely on virallisesti peruttu ehdokkaiden ja tilaisuudessa läsnä olevien ihmisten terveyden turvaamiseksi.

Donald Trumpin ja Joe Bidenin oli tarkoitus kohdata torstaina 15. lokakuuta Miamissa vaalien toisessa suorassa televisioväittelyssä.

Trumpin koronavirustartunnan takia puolueeton vaaliväittelykomissio suunnitteli muuttavansa väittelyn virtuaaliseksi, mutta Trump ilmoitti, ettei hän osallistu virtuaaliseen kohtaamiseen. Trumpin kampanjan tiedottaja Tim Murtaugh piti tilaisuuden perumista Reutersin mukaan turhana, koska Trump on ”terve ja valmis väittelyyn”.

– On häpeällistä, että Donald Trump luistaa ainoan väittelyn, jossa äänestäjät pääsevät esittämään kysymyksiä, mutta se ei ole yllätys, sanoi Bidenin kampanjan tiedottaja Andrew Bates.

Biden osallistuu peruuntuneen välittelyn sijaan torstaina Philadelphiassa ABC-kanavan järjestämään ohjelmaan, jossa äänestäjät voivat esittää kysymyksiä ehdokkaalle.

Vaaliväittelykomissio kertoi sähköpostitse, että se keskittyy nyt 22. lokakuuta pidettävän viimeisen vaaliväittelyn järjestämiseen. Molemmat ehdokkaat ovat hyväksyneet osallistumisensa siihen. Ennen väittelyä Trump ja Biden testataan ja heiltä vaaditaan maskin käyttöä sekä riittävän turvavälin noudattamista, kertoo Reuters.

Yhdysvaltain presidentinvaalit pidetään 3. marraskuuta.

Uusimmat

Näkoislehti

21.10.2020

Fingerpori

comic