Uutiset

Eduskunta hyväksyi ravintolojen kiinnimenon – pääministeri Marin tunnusti yritysten lisätukitoimien tarpeen

Eduskunta keskusteli lauantaina kaksi tuntia ravintolojen sulkemisesta. Myös pääministeri Sanna Marin (sd.) ehti suureen saliin. Kuva on torstain kyselytunnilta. Kuva: Mauri Ratilainen

Eduskunta hyväksyi ravintolojen sulkemisen toisessa käsittelyssä lauantaina.

– Tuskin kukaan haluaa sellaista menoa, mikä oli Lapin menomestoissa vielä pari viikkoa sitten, kansanedustaja Markus Mustajärvi (vas.) tiivisti, miksi päätös asiasta tarvitaan.

Samaan hengenvetoon hän muistutti, että harvaan asutuilla alueilla todellisuutta on, että kunnan ainoan ravintolan mentyä kiinni koko kunnan asiakaspaine siirtyy ainoalle kaupalle, mikä ei välttämättä ole tarkoituksenmukaista.

Hallitukselta odotetaankin vielä perustelua siitä, minkä takia ravintoloiden sulkeminen on koko maan asia eikä vain yksittäisten paikkakuntien tai maakuntien asia.

Vihreiden Iiris Suomela toivoi, että ravintolojen uudelleen aukaisemisessa koronakriisin helpotettua voitaisiin ottaa huomioon alueiden mahdollisesti erilaiset tilanteet.

Lakia voidaan alkaa soveltaa käytäntöön, kun hallitus on antanut täydentävän asetuksen asiasta. Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan ravintolojen sulkeminen voisi tulla voimaan jo maanantaina.

Kaikki eivät ole noudattaneet pääministerin vetoomusta

Nyt eduskunnan hyväksymässä esityksessä määrätään ravintolat, kahvilat ja vastaavat suljettaviksi toukokuun loppuun asti, jotta koronaviruksen leviämistä voidaan hidastaa.

Ehdotuksen mukaan ravitsemisliikkeet suljetaan asiakkailta, mutta ulosmyynti olisi sallittua. Myös henkilöstöruokalat, joihin ulkopuolisilla ei ole asiaa, voisivat jatkaa ruuan tarjoamista.

Pääministeri on jo aiemmin vedonnut, että ravintoloitsijat sulkisivat tilansa asiakaskäynneiltä omatoimisesti.

Silti osa ravintoloista on pitänyt oviaan auki viime päivinäkin muutenkin kuin sallitun noutoruuan vuoksi .

Työntekijän takaisinottovelvoitetta pidennetty

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan mukaan on välttämätöntä, että ravintoloiden sulkemisesta aiheutuneiden menetyksien kohtuullisesta korvaamisesta yrittäjille säädetään lailla.

Sulkemispäätöksellä on poikkeuksellisen suuri vaikutus ravintolayrittäjiin ja heidän perustuslain turvaamaan elinkeinonvapauteensa.

Moni kansanedustaja kantoi eduskunnassa lauantaina erityistä huolta ravintolayrittäjien ja työntekijöiden toimeentulosta.

Marinin mukaan on selvää, että yrityksille tarvitaan lisää tukitoimia. Hallituksella on hänen mukaansa tahtoa auttaa niitä, mutta hallitus on joutunut miettimään tapoja tukien jakamiseen.

– En haluaisi nähdä tässä maassa sellaista tilannetta kuin 1990-luvun laman aikana, kun yrityksiä meni konkurssiin. Pidän äärettömän tärkeää, että pyritään kaikin mahdollisin toimin varmistamaan, että tämä ei uudelleen muodostu todellisuudeksi, Marin sanoi.

Työministeri Tuula Haatainen (sd.) totesi työntekijöiden osalta, että esimerkiksi lomautettavien ja työttömäksi jäävien tuen omavastuuaika on poistettu ja että työnantajien takaisinottovelvoitetta on kasvatettu yhdeksään kuukauteen.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kurvisen mukaan sekä tartuntatautilaki että valmiuslaki on uusittava koronakriisin jälkeen.

– Pohjalaisella maalaisjärjellä ei voi ymmärtää sitä, ettei suuria väkijoukkoja kokoavia ravintoloita ja yökerhoja saa suoraan tartuntatautilain nojalla kiinni, hän ihmetteli.

Uusimmat

Näkoislehti

26.5.2020

Fingerpori

comic