Uutiset

Eduskunta täsmensi ohjeitaan Sipilän tönäisyvideon julkitulon jälkeen: Turvakameran tallenne tapahtumasta on julkista tietoa

Entisen pääministerin Juha Sipilän mielestä kyse ei ollut pelkästä tönäisystä. Kuva: Timo Marttila
Entisen pääministerin Juha Sipilän mielestä kyse ei ollut pelkästä tönäisystä. Kuva: Timo Marttila

Eduskunnan turvakameran videotallenne kansanedustaja Juha Sipilään (kesk.) kohdistuneesta tönäisystä eduskunnan läheisellä suojatiellä on julkista tietoa.

– Eduskunnan tietosuojasta vastaava virkamies on antanut lausunnon, että tallenne sillä tavalla toimitettuna, ettei siitä käy tiettyjä asioita ilmi, ei ole salassa pidettävää materiaalia, kertoo eduskunnan turvallisuusjohtaja Jukka Savola Lännen Medialle.

Savolan mukaan tätä koskeva pyynnön tehneelle Iltalehden toimittajalle on varattu mahdollisuus tulla katsomaan video, mutta siitä ei luovuteta tallennetta hänelle.

Vastaavien tilanteiden varalle on täsmennetty eduskunnan ohjeita.

MTV julkaisi videon

MTV julkaisi perjantaina videon Sipilään kohdistuneesta hyökkäyksestä. Savola ei ota kantaa, onko MTV:n julkaisema video nimenomaan eduskunnan turvakameran tallenne.

– Minä en ole videoasiantuntija, Savola sanoo.

MTV:n videosta käy ilmi, että pahoinpitelystä epäily henkilö ylittää ensin suojatien ja pysähtyy liikennevalojen vaihtumista odottavan Sipilän luokse.

Sipilä lähtee ylittämään suojatietä, jolloin epäilty lähtee Sipilän perään ja suojatien puolessa välissä tönäisee Sipilää. Entinen pääministeri horjahtaa, jää hetkeksi paikoilleen, mutta jatkaa sen jälkeen matkaa.

Epäilty lähtee Sipilän perään, muttei näytä kohdistavan häneen enää toista kertaa väkivaltaa.

Sipilä kommentoi tapahtunutta aiemmin MTV:lle sanomalla, ettei kyse ollut pelkästä tönäisystä.

– Kyllä lyötiin ihan kunnolla. Nyrkein käytiin päälle, Sipilä oli sanonut MTV:lle.

Eduskunnan turvallisuusjohtajan Jukka Savolan aiempien kommenttien mukaan kyse oli ollut tönäisystä ja voimakkaasta suullisesta palautteesta. Video näyttää tukevan tätä näkemystä.

Lännen Medialle Savola korostaa teon moitittavuutta.

– On olemassa jonkinnäköinen selvyys siitä raakalaismaisesta tai hirvittävästä hyökkäyksestä, mikä Sipilään on kohdistunut. Sitä ei voi kuin halveksia, hän sanoo.

Uusimmat

Fingerpori

comic