Uutiset

Eduskuntapuolueet perustavat kuukaudeksi ilmastotyöryhmän – “Isosta kuvasta on yksimielisyys”

Eduskuntapuolueiden johtajat kokoontuivat tiistaina keskustelemaan ilmastonmuutoksesta. Haussa on lisää konkreettisia tekoja ilmastonmuutoksen torjuntaan.

Eduskuntapuolueet sopivat tiistaina, että ne perustavat kuukauden ajaksi työryhmän pohtimaan lisää keinoja ilmastonmuutoksen torjuntaan. Puoluejohtajat keskustelivat pääminisiteri Juha Sipilän (kesk.) johdolla Kesärannassa.

– Oli erittäin hyvä keskustelu sillä idealla, mitä voisimme tehdä yhdessä enemmän ilmastonmuutoksen estämiseksi sekä kansainvälisillä areenoilla että kotimaassa. Nyt on tärkeätä se, ettemme syyllistä toisiamme tai yksilöitä vaan käydään rakentavaa keskustelua siitä, mitä yhdessä voimme tehdä, Sipilä kertoi myöhemmin medialle eduskunnassa.

Työryhmä yrittää löytää uusia konkreettisia tavoitteita ja tekoja, joita Suomi voisi edistää.

– Ministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) vetää työryhmää. Erityisesti etsimme keinoja Suomen EU-puheenjohtajuuskaudelle, joka alkaa kesällä 2019. Yritetään saada 20. joulukuuta mennessä yhteinen tulos valmiiksi. Katsotaan, mille konkretiatasolle päästään. Varmasti keinojen puolella puolueilla on erimielisyyksiä, mutta isosta kuvasta on yksimielisyys, Sipilä pohti.

Sipilä pohti, että esimerkiksi hiilidioksidin kaappaaminen ilmasta voisi olla suomalaiselle teknologia tulevaisuuden mahdollisuus.

 

“Hyvähenkinen keskustelu”

Opposition riveissä vaikutettiin olevan tyytyväisiä keskustelutilaisuuteen.

– Oli hyvä, että tapaaminen järjestettiin. Suomen tavoitetasosta on keskusteltava. Töitä on vielä tehtävä. Suomen on kiristettävä omia tavoitteitaan. Yhteistä linjaa ei ole vielä, mutta toivon keskustelujen jatkuvan. Riitoja ei ollut. Keskustelu oli asiallista, Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson sanoi.

Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto oli samaa mieltä:

– Puolueet toivat esille omia näkemyksiään, miten pidetään Suomi sillä linjalla, ettei ilmasto lämpene 1,5 astetta enempää. Oli hyvähenkinen keskustelu. Esimerkiksi uudet investoinnit hiilen sitomiseen on saatava kannattaviksi, Haavisto mietti.

Puolueiden toistaiseksi julkistettujen ilmasto- ja energiaohjelmien mukaan Suomi pyrkii tulevina vuosikymmeninä eroon ainakin fossiilisista polttoaineista. Samoin julkisen liikenteen kehittämisestä sekä kävelyn, pyöräilyn ja sähköautojen suosimisesta on laajahkoa yhteisymmärrystä.

Sen sijaan esimerkiksi turpeen ja ydinvoiman käytön laajuudesta on erimielisyyksiä.

Samoin kiistaa voi tulla siitä, kuinka paljon suomalaista teollisuutta haittaavia päätöksiä tehdään.

Helsingin yliopistossa tehdyn väitöskirjatutkimuksen mukaan teollistuneissa maissa ilmastopolitiikan koetaan haittaavan talouskasvua, mikä vaikuttaa ilmastokeskusteluun ja päätöksentekoon.

– Esimerkiksi teollistuneissa maissa ilmastopolitiikan nähdään usein haittaavan talouskasvua ja häiritsevän markkinoiden vapaata toimintaa, jolloin ilmastotieteen viestiä ei oteta huomioon, sanoo väitöskirjatutkija Anna Kukkonen Helsingin yliopistosta.

Uusimmat