Uutiset

"Ehkä he ovat alkaneet menettää luottamustaan" – Ruotsin hallitus tekee nyt koronatoimia ohi Anders Tegnellin

Svenska Dagbladetin mukaan valtionepidemiologi on siirretty syrjään koronavirusstrategiatyöstä.
Anders Tegnell on ollut Ruotsin koronavirustoimien keulakuva. Kuva: epa08795193
Anders Tegnell on ollut Ruotsin koronavirustoimien keulakuva. Kuva: epa08795193

Kuka Ruotsin koronaviruksen vastaista taistelua tällä hetkellä oikein johtaa?

Vielä pari viikkoa sitten vastaus olisi ollut itsestään selvä: valtionepidemiologi Anders Tegnell. Mutta viimeisen viikon aikana tätä kysymystä on alettu esittää länsinaapurissa ihan tosissaan.

Kun hallitus kertoi päätöksestä lopettaa alkoholin myynti iltakymmeneltä, Tegnell ei ollut tiedotustilaisuudessa paikalla. Hän loisti poissaolollaan myös silloin, kun hallitus kertoi uudesta, yli kahdeksan henkilön kokoontumiset kieltävästä rajoituksesta.

– Se on hallituksen päätös, Tegnell kommentoi asiaa jälkeenpäin.

Svenska Dagbladetin mukaan Tegnell olisi siirretty kokonaan syrjään Ruotsin koronavirusstrategiatyöstä. Valtiotieteilijä Bo Rothstein arvioi lehden haastattelussa, että hallituksen luottamus Tegnelliin on heikentynyt.

– Ehkä he ovat alkaneet menettää luottamustaan. Tai sitten he kokevat tilanteen niin vakavasti, että he haluavat näyttää voimansa. Voin vain spekuloida, hän sanoo.

Ruotsin koronavirustoimien symboliksi noussut Tegnell nauttii maassaan valtavaa kansansuosiota.

Lokakuun lopussa tehdyssä mielipidemittauksessa jopa 70 prosenttia vastanneista kertoi luottavansa Tegnelliin. Ruotsin uusien koronavirustartuntojen määrä oli jo tuolloin kovassa kasvussa.

Samoihin aikoihin saatiin kuitenkin ensimmäisiä merkkejä siitä, että hallitus ei täysin luota Tegnelliin. Kun suositus yli 70-vuotiaiden kotona pysymisestä peruttiin, valtionepidemiologi sanoi, että nämä voivat huoletta halata lapsiaan ja lapsenlapsiaan. Sosiaaliministeri Lena Hallengren ilmaisi huolensa ja sanoi, ettei Tegnellin kommenttia välttämättä pitäisi tulkita yleisenä ohjeena.

Monissa asioissa Ruotsin päätökset ovat olleet täysin päinvastaisia kuin muualla maailmassa on tehty.

Vielä kuun alussa Tegnell sanoi, ettei usko laajamittaisten rajoitustoimien vaikuttavan koronaviruksen leviämiseen, koska tiukkoja rajoituksia asettaneissa maissa tilanne on Ruotsia pahempi. Ruotsi ei ole myöskään antanut maskisuositusta monen muun maan tapaan.

Ruotsin mallilla on faninsa, mutta mitä korkeammiksi tartuntamäärät ovat nousseet, sitä enemmän malli ja Tegnell ovat saaneet kansainvälistä kritiikkiä osakseen. Moni ruotsalainen pitää sitä loukkaavana.

Tegnellillä on toki kriitikkonsa Ruotsissakin, ja heistä kenties arvovaltaisin on hänen edeltäjänsä, vuosina 2005–2013 valtionepidemiologina toiminut Annika Linde.

Brittilehti Telegraphille haastattelun antanut Linde sanoo, että Ruotsin koronalinja on perustunut liikaa toiveajatteluun. Hänen mukaansa viranomaiset ovat koko ajan reagoineet liian hitaasti.

– Sen sijaan, että he olisivat ennakoineet, he ovat juosseet viruksen perässä, hän sanoo.

Uusimmat

Fingerpori

comic