Uutiset

Eikö tätä voi jo kutsua tunaroinniksi – sotea väännetty syyskuusta 2011 lähtien surullisin tuloksin

Syyskuun alussa 2011 hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.) piti mahtipontisen tiedotustilaisuuden Smolnassa.

-Kuntauudistus koskee jokaista kuntaa, Virkkunen painotti.

Valtioneuvoston tarjoamat savumuikut olivat hyviä, kuten aina

Kuntauudistuksella pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) ja valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) sixpack-hallitus tavoitteli työssäkäyntialueisiin perustuvia suuria kuntia, joiden omat resurssit olisivat riittäneet sosiaali- ja terveyspalvelujen laadukkaaseen järjestämiseen ja tuottamiseen.

Keskusta makasi vaalirahasotkujen jäljiltä kanveesissa ja kituutti heikkona oppositiossa.

Urpilaisen sdp:stä ei ollut siihen, mihin ruotsalaiset demarit pystyivät jo 1960- ja 1970-luvuilla.

Suomen kuntarakenne jäi järjen vastaiseksi, koska Urpilainen linjasi, että pakkoliitokset eivät demareille käyneet.

Pienten kuntien asukkaiden kannalta olisi ollut parempi muodostaa suurempia kuntia ja saada siten suomalaisille paremmat sosiaali- ja terveyspalvelut.

Ikävä kyllä oma valtuustopaikka eli henkilökohtainen hillotolppa – pienikin sellainen – sai liian monet kunnallispoliitikot ryhtymään populistiseen kuntakapinaan.

Osalta hallituspuolueiden kansanedustajista loppui sisu, koska he pelkäsivät menettävänsä paikkansa Arkadianmäellä seuraavissa eduskuntavaaleissa oman puolueensa kuntakapinaan ryhtyneille poliitikoille.

Kataisen ja Urpilaisen hallituksesta ei löytynyt valtiomiehiä ja -naisia sote-uudistusta toteuttamaan.

Alexander Stubbin (kok.) ja Antti Rinteen (sd.) pätkähallitus sai opposition tuella parlamentaarisessa valmistelussa aikaan sote-mallin syksyllä 2014, mutta se ajettiin jääräpäisesti päin perustuslakia, vaikka valtiosääntöoppineet olivat hyvissä ajoin varoittaneet vaarasta.

Hurjaa kansansuosiota nauttinut keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä (kesk.) voitti eduskuntavaalit huhtikuussa 2015. Niiden jälkeen Sipilä kokosi hallituksen ja julisti hallitusohjelman julkistamistilaisuudessa Smolnassa, että hallitus olisi toteuttajahallitus. Se tekisi suuret uudistukset kautensa alkutaipaleella ja keskittyisi jälkimmäisellä puoliskolla tulevaisuuden talouskasvun edellytysten parantamiseen.

Istuttiin Smolnassa – ja jälleen tunnelma oli mahtipontinen.

Eräs maaseudulta Helsinkiin saapunut toimittaja kysyi syyskuussa 2011 Virkkuselta, mitä hän sanoo kotiseutunsa kunnanjohtajalle, joka oli uhannut hypätä vaatteet päällä järveen pikkukuntansa itsenäisyyttä puolustaessaan.

Virkkunen vastasi ilmeenkään värähtämättä, että eipä taida kunnanjohtajan auttaa muuta kuin hypätä järveen.

Keväällä 2015 kielen päällä kutkutti kysyä jotain samantapaista pääministeri Sipilältä, ”toteuttajalta”.

Yli kaksi vuotta myöhemmin uutisotsikot kertovat, että sote-uudistukseen sisältyvää lainsäädäntöä pitää valmistella kokonaan uudelleen.

Toteuttajahallitus ei ole yli kahdessa vuodessa pystynyt valmistelemaan toimivaa sote-mallia.

Joku voisi jo kutsua touhua tunaroinniksi, mikä sekin on melko kohtelias ilmaus.

Katainen ja Virkkunen ovat Brysselissä, pian myös Stubb. Urpilainen on rivikansanedustaja.

Sipilä on menettänyt sädekehänsä kauan aikaa sitten ja yrittää enää selviytyä kunnialla hallituskaudesta. Rinne odottaa vuoroaan oppositiossa.

Nykyinen kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ei hänkään ole viaton. Orpo toimi kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajana jo edellisellä vaalikaudella, jolloin hallituksessa olivat nykyiset oppositiopuolueet vihreät ja vasemmistoliitto.

Nyt sote-uudistus kuulemma astuu voimaan vuoden 2020 alussa.

Silloin takana on uudistuksen näkökulmasta hukattu vuosikymmen. Pahinta on myös se, että uudistus toteutetaan 18 maakunnan pohjalta, vaikka asiantuntijat pitävät määrää aivan liian suurena.

Mieltä askarruttaa kaksi kysymystä.

Eivätkö poliitikkomme pysty yhteistyöhön ja isojen päätöksien toteuttamiseen?

Miksi he eivät pysty tekemään isoja päätöksiä asiantuntijoiden suositusten mukaisesti?

Keskustalainen poliitikko ei pysty väistämään vastuutaan sanomalla, että omat ydinkannattajat vaativat pienten maakuntien perustamista. Valtiomiehet ja valtionaiset tekevät tarvittaessa päätöksiä, jotka synnyttävät hetkellistä nurinaa omien parissa. Jos Suomessa olisi ollut 2010-luvulla enemmän valtiomiehiä ja -naisia, sote-uudistus olisi jo voimassa.

Nyt edessä häämöttää 2020-luku, jonka mittaan poliitikot korjailevat sote-mallin puutteita, kunhan kannatusmurheiltaan ehtivät.

Yksilöinä monet poliitikot ovat kyvykkäitä ja älykkäitä ihmisiä, paljon mainettaan osaavampia. Heillä on kunnioitettavia ja idealistisia tavoitteita.

Yhteiskunnassa on jokin perustavalla tavalla vialla, kun kyvykkäät yksilöt eivät pysty tuloksekkaaseen yhteistyöhön.

Tätä ministereiden ja oppositiojohtajien kannattaisi pohtia vakavasti ja aidosti.

Muuten voi käydä niin, että Suomessa parrasvaloihin nousee Emmanuel Macronin kaltainen uusi voima, joka pyyhkii poliittiselta kartalta pois vanhat valtarakenteet ja omia valtapelejään yhteisen edun kustannuksella pelanneet vanhat poliitikot.

Demokraattista vallankäyttöä tarkasteltaessa on erotettava toisistaan vallankäytön laillisuus eli legaliteetti ja vallankäytön oikeutus eli legitimiteetti.

Aika moni pohtinee sitä, onko valtaa käyttävillä poliitikoilla enää jäljellä legitimiteettiä.

Jos maakuntavaalit pidettäisiin presidentinvaalin yhteydessä ensi tammikuussa, niiden äänestysprosentti kohoaisi luultavasti 65–75:een.

Lokakuussa 2018 maakuntavaalien äänestysprosentti jäänee alle 50 prosentin. Uhkakuva on todellinen.

Asiantuntijat kehottivat viime joulukuussa sote-uudistuksen ministeriryhmää muuttamaan mallia, jotta se olisi täyttänyt perustuslain vaatimukset. Poliittista pakettia ei kuulemma sopinut avata.

Sanattomaksi vetää.

Asiasanat

Uusimmat

Näkoislehti

23.9.2020

Fingerpori

comic