Uutiset

Elina Lepomäki: "Tarve, joka Suomella oli sote-uudistukseen kymmenisen vuotta sitten, on aika pitkälle jo mennyt ohi."

Kokoomuksen sote-kriitikoihin kuuluvan kansanedustaja Elina Lepomäen mukaan sote-uudistuksen iso kuva pysyy entisellään sen jälkeenkin, kun hallitus teki valinnanvapausesitykseensä eduskunnan perustuslakivaliokunnan edellyttämät korjaukset.

-Samat ongelmat ovat edelleen suhteessa talouskuriin, potilaiden hoitoketjuihin ja asiakkaan tosiasialliseen hoitoon ja valinnanvapauteen. Käsittely eduskunnan täysistunnossa siirtyy syksylle. Katsotaan sitten, minkälainen se lopullinen versio on, kun sosiaali- ja terveysvaliokunta on antanut mietintönsä.

Eduskunnan talousosaajiin kuuluva Lepomäki on eduskunnan valtiovarainvaliokunnan jäsen. Hän muistuttaa, että valtiovarainvaliokunta jätti yli kuukausi sitten erittäin kriittisen lausunnon sote-uudistuksen kustannussäästöistä.

-Lausunnossa myös hallituspuolueiden kansanedustajat toteavat, että kustannuskuriin liittyy merkittäviä riskejä. On todennäköistä, että sote-menot nousevat sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä uudistuksen seurauksena.

Valtiovarainvaliokunta kuuli yli sataa asiantuntijaa ennen kuin teki mietintönsä.

 

Asiakassetelit Lepomäestä parasta sotea

Järkevimpiä asioita sote-esityksessä ovat Lepomäen mukaan asiakassetelit ja henkilökohtainen budjetti paljon sosiaali- ja terveyspalveluita käyttäville kuten pitkäaikaissairaille ja vammaisille henkilöille.

-Ne ovat ehdottomasti parhaat osat, mutta ne olisi voitu tehdä ilman sote-uudistustakin.

-Ei ole näyttöä, että hoitoketjut ja toisaalta asiakkaan palvelutaso paranisivat. Siksi olen edelleen sitä mieltä, että kannattaa jättää tekemättä.

Julkisuudessa moni poliitikko on sanonut, että kyllä sote-uudistus nyt vihdoin pitää saada tehtyä. Se, että uudistusta ei tehdä, ei ole järkevä vaihtoehto. Lepomäen mielestä on hyvä vaihtoehto jättää uudistus tekemättä.

-On menty sellaiseen uskomukseen, että nyt on aivan hirveä paniikki ja sote-uudistus on pakko tehdä. Se tarve, joka Suomella oli kymmenisen vuotta sitten, on aika pitkälle jo mennyt ohi.

Lepomäen mukaan sote-kustannusten nousu on taittunut jo vajaat kymmenen vuotta sitten ilman suurta lainsäädäntöuudistustakin.

-Siinä taustalla on se, että alueellisesti on järjestäydytty niin, että pienet kunnat ovat päässeet heille aivan ylimitoitetusta sote-taakasta eroon kuntayhtymien ansiosta.

 

“Pienille kunnille lisää kannusteita”

Lepomäki korostaa, että kansainvälisesti verrattuna Suomen nykyinen sote-malli on tehokas.

-Meillä on alhaisemmat sote-menot verrattuna muihin länsimaihin. Silti me olemme laadussa top 5:ssä oikeastaan millä tahansa mittauksella. Meidän sote-menot ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana nousseet hitaammin kuin muissa OECD-maissa, vaikka meillä on väestö ikääntynyt nopeammin.

Lepomäestä on suurempi riski tehdä jättiuudistus sen sijaan, että jatketaan nykyisen mallin uudistamista.

Lepomäen mukaan olisi esimerkiksi viisasta lisätä entisestään kannusteita pienille kunnille järjestäytyä suurempiin yksiköihin.

 

 

Asiasanat

Uusimmat