Uutiset

Elinkautisen tiukentaminen edelleen oikeusministeriössä mietittävänä – selvitystehtävä laajeni kesällä hallitusohjelman kirjauksen myötä

Oikeusministeriön asiantuntijaryhmän tehtävä laajeni kesäkuussa koskemaan elinkautisvankien lisäksi myös vaarallisimpien väkivaltarikollisten vapautumisen edellytyksiä. Kuva: Ville-Veikko Kaakinen
Oikeusministeriön asiantuntijaryhmän tehtävä laajeni kesäkuussa koskemaan elinkautisvankien lisäksi myös vaarallisimpien väkivaltarikollisten vapautumisen edellytyksiä. Kuva: Ville-Veikko Kaakinen

Oikeusministeriö selvittää, onko elinkautisen vankeusrangaistuksen tiukentamiseen edellytyksiä Suomessa. Ministeriön virkamiehistä koottu asiantuntijaryhmä saanee lähiviikkoina valmiiksi arviomuistion, jossa on pohdittu tarvetta ja mahdollisuuksia lainsäädännön muuttamiseksi.

Viime hallituskaudella tammikuussa aloitetun työn oli määrä valmistua jo keväällä, mutta selvitystehtävä laajeni kesäkuussa hallitusohjelmaan tehdyn kirjauksen myötä.

Alun perin työryhmän haluttiin selvittävän muun muassa, onko vaarallisuusarvioissa muiden ihmisten hengelle ja terveydelle uhkaksi todetun elinkautisvangin vapauttamista mahdollista vaikeuttaa. Lisäksi selvityksen kohteina ovat olleet elinkautisen vankeusrangaistuksen pituus käytännössä sekä elinikäisen elinkautisen vankeusrangaistuksen mahdollisuus.

Kesäkuussa asiantuntijaryhmän tehtävä laajeni koskemaan elinkautisvankien ohella myös vaarallisimpien väkivaltarikollisten vapautumisen edellytyksiä.

Hallitus haluaa törkeimpien väkivalta- ja seksuaalirikosten rangaistavuutta arvioitavan niin, että rangaistukset ovat oikealla tasolla sekä suhteessa teon vahingollisuuteen että muista rikoksista langetettaviin rangaistuksiin.

Oikeusministeriössä tekeillä olevaa selvitystä varten ei toistaiseksi ole kuultu ulkopuolisia asiantuntijoita, vaan se perustuu olemassa olevan kansallisen lainsäädännön ja toteutuneiden vapauttamiskäytäntöjen tarkasteluun sekä kansainvälisiin vertailuihin.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on linjannut, että elinkautinen vankeusrangaistus ilman todellista mahdollisuutta ehdonalaiseen vapautumiseen, loukkaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen kolmatta artiklaa eli kidutuksen, epäinhimillisen ja halventavan kohtelun kieltoa.

Myös suomalaiset oikeusoppineet ovat suhtautuneet varauksella ajatukseen elinikäisestä elinkautisesta vankeusrangaistuksesta, sillä sen katsotaan istuvan huonosti suomalaiseen oikeuskäytäntöön.

Uusimmat