Uutiset

Elon Musk paljasti: Teslan seuraava Gigafactory tulee Kiinaan – suunnitelmat Euroopassa ja Suomessa toistaiseksi jäissä

Sähköauto- ja energiayhtiö Tesla aikoo rakentaa seuraavan akkutehtaansa eli Gigafactoryn Kiinaan, paljasti toimitusjohtaja Elon Musk toukokuun alkupuolella.

Uutinen koskettaa suomalaisia siinä mielessä, että Teslan piti ensin julkistaa seuraavan jättiakkutehtaansa sijainti Euroopassa.

Muun muassa Vaasa on havitellut Teslan Gigafactorya ja on kaavoittamassa sille tai jollekin toiselle suurelle akkutehtaalle tonttia.

Kiina on siis ohittanut Euroopan marssijärjestyksessä. Muskin mukaan Tesla laajenee Kiinaan viimeistään vuoden kolmannella neljänneksellä. Toisaalta yhtiön aikataulut ovat pettäneet aiemminkin.

-Aiomme julkistaa Kiinan Gigafactoryn sijainnin pian, Elon Musk kertoi Bloombergin mukaan yhtiön ensimmäisen vuosineljänneksen tulosinfossa.

Todennäköisin sijainti on Shanghai, jonne Teslan kiinalainen tytäryhtiö on juuri saanut toimintaluvan. Se saa kehittää sähköautoja ja akkuja kaupungin vapaakauppa-alueella.

Suomi hakee tällä hetkellä useita akkutehtaita

Samalla kun uutiset Teslan ympärillä ovat suomalaisittain hiljentyneet, Gigafactorya tavoitellut Vaasa on muuttanut strategiaansa akkutehdashaussa.

Nyt Suomeen tavoitellaan useita akkutehdasyrityksiä esimerkiksi ympäri maailmaa. Vaasa kaavoittaa aluetta, jolle akkuyhtiö voisi alkaa rakentaa akkutehdasta arviolta vuoden loppuun mennessä.

-Emme ole todellisuudessa valmistelussa keskittyneet vain Teslaan, kertoo akkutehdastyöryhmään kuuluva Vaasa Parksin toimitusjohtaja Ulla Mäki-Lohiluoma Lännen Medialle.

Hänen mukaansa Vaasa ja Suomi kiinnostavat akkutehdasyrityksiä maailmalla.

-Keskusteluja käydään useaan suuntaan, mutta niitä en voi kommentoida. Meille on kuitenkin tullut jopa suoria yhteydenottoja yrityksiltä.

Vaasaan ja Mustasaareen kaavoitettavan 350 hehtaarin teollisuusalueen etu on, että siihen tulee kemianteollisuuden T/Kem-kaavamerkintä, johon pitää tehdä laajat turvallisuusselvitykset.

-Tämänkokoisia alueita ei juuri ole Suomessa eikä Euroopassa, Mäki-Lohiluoma sanoo.

Suomella on erinomaiset edellytykset akkutuotantoon, sillä maaperässä runsaasti on kaikkia akkumineraaleja eli litiumia, kobolttia ja nikkeliä.

Työ- ja elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) kertoi perjantaina Lännen Medialle, että Terrafame Groupin nimi muutetaan muotoon Suomen Malmijalostus Oy. Yhtiö alkaa hallinnoida akkumineraalien jalostusta Suomessa.

Teslalla tuotantovaikeuksia Nevadan Gigafactoryssa

Tesla on kärsinyt siitä, että sen uusimman Model 3 -mallin tuotantoa ei ole saatu nostettua tavoitellulle tasolle Gigafactoryssa Yhdysvaltain Nevadassa.

Kysyntää sähköautolle olisi, sillä jopa puoli miljoonaa asiakasta on maksanut varausmaksun.

Tesla on onnistunut lisäämään Model 3 -tuotannon reiluun 2 000 autoon viikossa, mutta yhtiö joutuu kasvattamaan vielä tuotantoaan, ennen kuin se pääsee tavoittelemaansa 5 000 auton viikkotahtiin ja mahdollisesti voitolliseksi.

Teslan julkisuuskuvaa rumensi keväällä kuolonkolari, jossa sähköauton automaattiohjaus oli päällä.

Asiasanat

Uusimmat

Näkoislehti

18.9.2020

Fingerpori

comic