Uutiset

"En halua pyörittää kelloa taaksepäin"- Uusi arkkipiispa vietti nuoruutensa kuuntelemalla kaukaisia radiokanavia, nyt tuo uskonnon takaisin uskontoon

Konservatiivi. Vanhoillinen. Taantumuksellinen. Partiopoika. Mattivanhanen.

Tuollaisilla termeillä on luonnehdittu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispaksi kolme kuukautta sitten valittua Tapio Luomaa. Piispaa itseään määritelmät huvittavat.

-Toki tunnistan itsessäni joitakin konservatiivin piirteitä, mutta niin tunnistan monenlaisia muitakin. Puhtaaksi konservatiiviksi en tunnustaudu – saati taantumukselliseksi. Ei minulla ole halua pyörittää kelloa taaksepäin, hän hymähtää.

-Oikeastaan miellän olevani keskellä.

Keskellä olemisella Luoma viittaa seurakuntatyössä saamiinsa opetuksiin ja kokemuksiin.

-Kouliinnuin kuuntelemaan ja ottamaan huomioon monista suunnista kuuluvia äänenpainoja. Pyrkimyksenä on sitouttaa erilaiset osapuolet etsimään yhtenäistä ratkaisua.

Kenties Luomaa voi kutsua valtakirkonsovittelijaksi.

Kirkon jäsen on kuin ruumiin jäsen

Vielä nyt Tapio Luoma on Espoon piispa. Arkkipiispan tehtävän hän ottaa vastaan 1. kesäkuuta.

Siksi haastattelua ei tehdä Arkkipiispantalossa Turun Piispankadulla vaan Kirkonkympissä Espoon Kirkkokadulla. Jälkimmäinen on virastotalo, jossa Espoon hiippakunnan tuomiokapituli toimii.

Virallista virastoa sopivampi miljöö keskustelulle – Luoma on enemmän keskustelija kuin yksinpuhuja – voisi olla taivaan valoa siivilöivä lehtimaja läheisessä Nuuksion kansallispuistossa. Nyt puhutaan näet Jumalasta, uskosta ja kirkkoon kuulumisesta.

Samaa sukupuolta olevien vihkimisestä emme puhu. Luoma on kertonut kantansa niihin jo moneen kertaan. Kirkon kannan mukaisesti hän pitää avioliittoa miehen ja naisen välisenä suhteena, mutta on valmis mukautumaan muunkinlaiseen menettelyyn, jos niin aikanaan päätetään.

-Mitä on olla jäsen kirkossa? piispa avaa keskustelun.

-Onko kyse samanlaisesta etujen saamisesta kuin kauppaketjun jäsenyydessä tai samankaltaisesta tuen osoittamisesta kuin kannattajajäsenyydessä itseä lähellä olevassa yhteisössä?

Ei, Luoman mielestä kirkon jäsenyyttä on luontevampaa verrata käteen tai jalkaan ruumiin jäsenenä.

Siinä ollaan yhteisen yhteyden ja kokonaisvaltaisen kokemisen äärellä. Usko on mysteeri. Sitä ei voi hallita eikä ymmärtää.

Siksi kirkko ei voi olla sen paremmin bonuksia jakava kauppa kuin aatteita tai harrastuksia edistävä kannatusyhdistys.

”Jumala on hankala olento”

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja muidenkin protestanttisten kirkkojen haasteena on ei-rationaalisen eli järjellä selittämättömän ylläpitäminen.

Se on jopa kiusallista, sillä valistuksen ajasta eli 1700-luvun loppupuolesta alkaen länsimainen ihminen on pyrkinyt selittämään kaiken mahdollisen tiedon ja järjen avulla.

-Moni ajattelee, että minun pitää läpikotaisin ymmärtää se, mihin sitoudun, Tapio Luoma sanoo.

-Jumala on tässä katsannossa hankala olento. Jumalan olemassaoloa ei voi todistaa niin kuin ei sitäkään, että Jumalaa ei ole olemassa.

Modernin ihmisen ajattelussa painottuu asetelma, jossa ihminen on subjekti eli tekijä. Ihminen havainnoi kohdetta eli objektia ja sitten toimii tai tekee päätelmiä omien havaintojensa pohjalta.

-Jumalaan tämä subjektin ja objektin suhde ei kuitenkaan päde, tai jos päteekin, se toimii toisinpäin. Kyse ei ole siitä, miten minä näen Jumalan, vaan siitä, miten Jumala näkee minut, Luoma muistuttaa.

Mieleen tulee Juice Leskisen laulu Keskitysleiriin vuodelta 1976: ”Jumalatkin ihminen loi omiksi kuvikseen”.

Usko ei ole mitattavissa

Kaikkeen tähän saattaa Tapio Luoman mielestä tiivistyä ongelma, joka koettelee varsinkin protestanttisia kirkkoja. On pelattu liikaa rationalismin ehdoilla.

-Minun suuri kysymykseni kuuluu: miten uskonto saadaan uudestaan mukaan uskontoon?

”En ole uskovainen” ja ”en ole kovin uskonnollinen” ovat sanontoja, joita suomalaisten kuulee käyttävän.

Ne saavat piispan pohtimaan, onko ihmisen uskovaisuuden määrä jotenkin kytköksissä kirkkoon kuulumiseen. Kuka uskoo riittävästi?

-Ei meidän kirkkomme tehtävä ole mitata uskoa. Ei se edes ole mitattavissa, hän sanoo.

-Usko ilmenee niin monella tavalla. Skaalan toisessa päässä on megafonin kautta julistettava väkevä katusaarna ja toisessa arka ja hiljainen halu olla osa jotakin sellaista suurta, jota ei voi ymmärtää.

”Kaikkeen ei pidä lähteä mukaan”

Yhteiskunnan maallistumisesta huolimatta uskonnollisuus ei ole uuden arkkipiispan mielestä välttämättä vähentynyt saati hävinnyt. Se on vain saanut uusia muotoja. Kenttä on entistä kirjavampi.

-Muutos tapahtuu paikallisseurakunnissa, Tapio Luoma vakuuttaa kirkkoherran ja kappalaisen kokemuksella.

-Niissä työ tehdään ja niissä ihmiset kokoontuvat.

Yhtä viisasten kiveä ei ole, mutta pieniä konsteja on monta. Yksi on seurakuntalaisten vastuuttaminen jumalanpalvelustoiminnassa. Kävijämäärät ovat nousseet seurakunnissa, joissa metodia on sovellettu.

-Kirkon on tärkeää seurata aikaa, mutta seurannan on lähdettävä kirkosta itsestään, Luoma muistuttaa.

-Kirkko on myös vastakulttuurinen voima. Kaikkeen valtavirtaistuvaan ei pidä lähteä mukaan.

Ortodoksisessa ja katolisessa kirkossa tradition asema on vahva. Luoman mielestä se on muistutus evankelis-luterilaiselle kirkolle.

-Englantilainen kirjailija G.K. Chesterton (1874-1936) totesi aikoinaan, että ”traditio on kuolleiden sukupolvien osallistumista meidän demokratiaamme”.

DX-kuuntelu avarsi pohjalaispojan maailman

Omat perinteensä ja perimänsä Tapio Luoma on saanut Etelä-Pohjanmaalta. Hän tuumaa lakeuksien sielunmaiseman kulkevan aina mukana.

Nuoruusvuosiltaan Luoma paikantaa kaksi käännekohtaa, joiden hän sanoo vaikuttaneen myöhempään elämäänsä.

-Ensimmäinen oli DX-kuuntelu, jonka löysin 13-vuotiaana.

-Aloin kuunnella kaukaisia ulkomaisia radiokanavia. Se rytmitti arkeni ja avarsi maailmani. Tajusin, että ihmiskunta on globaali. Opin kieliä ja kansainvälisyyttä. Tutustuin ihmisiin. Ulkopolitiikkakin alkoi kiinnostaa.

Toinen tapahtui rippikoulun jälkeen.

-Seurakunnan poikakerhot olivat tulleet tutuiksi jo 7-vuotiaasta asti, mutta silloin 15-vuotiaana iski vahva tietoisuus siitä, että haluan papiksi. Muita vaihtoehtoja ei enää ollut.

Ja pappihan pojasta tuli – ja piispa ja arkkipiispa.

Tapio Luoma

Turun 56. piispa ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon 15. arkkipiispa kesäkuun alusta alkaen.
Syntynyt Kurikassa 1962, 55-vuotias.
Teologian tohtori.
Espoon piispa 2012-2017.
Kirkkoherra Seinäjoella 2002-2012, kappalainen Ilmajoella 1998–2002, apupappi ja kappalainen Peräseinäjoella 1987–1998.
Lapuan hiippakunnan pappisasessori 2001–2007 ja Etelä-Pohjanmaan rovastikunnan lääninrovasti 2010–2012. Kirkolliskokouksen jäsen vuodesta 2008.
Vuoden pappi 2000.
Radiokuuluttaja Yleisradiossa 1986-1987.
Opiskellut laulua ja suorittanut laulun I-tutkinnon
Perheessä vaimo, joka toimii diakoniatyöntekijänä, ja kolme aikuista lasta.
Harrastukset lenkkeily, lukeminen ja musiikki.

Asiasanat

Uusimmat

Näkoislehti

19.9.2020

Fingerpori

comic