Uutiset

Enontekiöllä ei luovuta poliisista – pelkona oman käden oikeuden käyttö

Kun poliisit ovat tunnin ja usein jopa parin tunnin ajomatkan päässä, voi arvata, että kaikenlainen rötöstely lisääntyy.

Tällainen tilanne on maaliskuun alusta lukien Satakunnan kokoisella alueella Suomen Käsivarressa. Enontekiön poliisivirat lakkaavat, ja jatkossa poliisi tulee Muoniosta tai Kittilästä.

-Me tulemme tekemään kaikkemme oman poliisin pitämiseksi Enontekiöllä, sanoo sheriffiä Enontekiön turvaksi esittänyt valtuuston puheenjohtaja Seppo Alatörmänen.

Hän pelkää, että kun poliisia ei ole, aletaan käyttää oman käden oikeutta.

Enontekiön kaksi poliisia siirtyvät eläkkeelle, ,eikä Lapin poliisipäällikkö aio täyttää virkoja.

-Kittilän alueen tehtävät sijoittuvat pääosin Kittilän, Kolarin ja Muonion muodostamaan kolmioon, ja näin ollen vähäistä resurssia on kohdennettava kysynnän mukaan. Enontekiölle sijoitetut poliisimiehet ovat tehtävistä aina kaukana, perustelee poliisipäällikkö Esa Heikkinen.

Enontekiöllä tähän ei tyydytä. Seppo Alatörmänen sanoo, että kunnassa on jo mietitty valitustietäkin. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on viimeinen vaihtoehto. Perusteena on se, että poliisin virkojen häviäminen saattaa enontekiöläiset turvallisuuden suhteen epätasa-arvoiseen asemaan

Turvallisuus on yksi Suomen kansalaisten perusoikeuksista. Perustuslain 7 § alkaa seuraavasti: Jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen.

Turvallisuus perusoikeutena vaarassa

-Perusoikeuksien toteuttaminen on julkisen vallan tehtävä. Jossakin on raja, että poliisien vähentäminen rikkoo turvallisuusperusoikeutta, sanoo Itä-Suomen yliopiston julkisoikeuden emeritusprofessori Teuvo Pohjolainen.

Perustuslaissa turvallisuuden sisältöä ei kuitenkaan ole tarkemmin määritelty. Puhumattakaan, että siellä sanottaisiin jotain poliisivirkojen minimimäärästä. Turvallisuusperusoikeuden tulkinnan saa selville vain valittamalla tuomioistuimeen.

Enontekiön kannalta ongelma on se, että pitäisi olla valituskelpoinen päätös ja asianosainen, jolla on oikeus valittaa. Kun poliisiviranomainen tekee päätöksen resurssien jakamisesta, se ei loukkaa henkilöoikeuksia, eikä siitä siten voi valittaa.

Turvallisuusperusoikeuden sisällöstä on myös vain vähän tutkimusta, josta poliisin merkitystä perusoikeuden näkökulmasta voisi arvioida.

Pasi-Antti Vainion Vaasan yliopistoon tekemässä julkisoikeuden pro gradu -työssä todetaan, että turvallisuus on yhtä vahva perusoikeus kuin muutkin ja velvoittaa julkista valtaa.

Harri Pihlajan samaan yliopistoon tekemässä pro gradu -työssä puolestaan todetaan, että poliisin näkyvyydellä on erittäin suuri merkitys perusoikeuksien toteutumisen näkökulmasta.

Oikeudellisen tulkinnan perusoikeuden sisällölle voi saada, jos tekee kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle tai oikeuskanslerille. Perusteena voisi käyttää sitä, että kansalaisten perusoikeus vaarantuu poliisivirkojen häviämisen seurauksena.

-Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen ei pääse valittamaan, ennen kuin kansalliset oikeusturvakeinot on käytetty loppuun, muistuttaa Teuvo Pohjolainen.

Vasteaika keskimäärin reilu tunti

Miten poliisi aikoo turvata sen, että poliisin toimintavalmiutta kuvaavat vasteajat eivät Enontekiöllä kasva?

-Haastetta riittää kun välimatkoja ei saada millään lyhennettyä. Henkilöstö kyllä yrittää tehdä parhaansa poliisipalvelujen turvaamiseksi koko Lapin alueella, vastaa poliisipäällikkö Heikkinen.

Vasteaika tarkoittaa sitä, miten pitkään lähimmältä poliisipartiolta menee hälytyksestä, että se ehtii tapahtumapaikalle.

Tämän vuoden tammi–marraskuussa pisimmät poliisin vasteajat olivat Utsjoella. Poliisia sai odotella paikalle keskimäärin liki 1,5 tuntia. Utsjoella ei ole omaa poliisia.

Enontekiö oli kakkosena, hieman yli tunnin vasteajalla. Tilaston teon aikana Enontekiöllä oli kaksi poliisia.

Asiasanat

Uusimmat