Uutiset Helsinki

Ensimmäinen pienehkö rokote-erä tulossa jo ehkä loppukuusta Suomeen – Viranomaiset: epidemiaa hallitaan nyt rajoitusten ja suositusten noudattamisella

Euroopan lääkevirasto kokoontuu maanantaina ratkomaan ensimmäisen koronarokoteluvan antamista Euroopassa. Jos päätös on myönteinen, Euroopan komissio todennäköisesti tekee lopullisen päätöksen jo ennen joulua. Viranomaiset kuitenkin arvioivat, että Suomeen heti tämän jälkeen saatavan rokote-erän koko jää muutamaan tuhanteen rokotteeseen.
Euroopan lääkeviraston on tarkoitus päättää luvan myöntämisestä koronarokotteelle ensi maanantaina. Kuvassa rokotetaan kausi-influenssaa vastaan. Kuva: Aamulehti
Euroopan lääkeviraston on tarkoitus päättää luvan myöntämisestä koronarokotteelle ensi maanantaina. Kuvassa rokotetaan kausi-influenssaa vastaan. Kuva: Aamulehti

Ensimmäinen myyntilupa koronavirusrokotteelle Euroopassa on odotettavissa todennäköisesti jo ennen joulua. Euroopan lääkevirasto EMA kokoontuu maanantaina päättämään myyntiluvan myöntämisestä.

Lopullisen päätöksen tekee Euroopan komissio kahden päivän viiveellä EMA:n ratkaisusta, arvioi lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea torstaina järjestetyssä koronatilannekatsauksessa.

– Myyntilupakäsittely tehdään nopeutetulla käsittelyllä. Yleensä käsittely kestää vähintään vuoden, nyt ollaan pääsemässä muutaman kuukauden prosessiin, kertoo yksikön päällikkö Marjo-Riitta Helle Fimeasta.

Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) mukaan Suomi saa heti myyntiluvan vahvistamisen jälkeen jonkinlaisen rokote-erän käyttöönsä.

– Ennakkotietona valtioilla on, että jonkinlainen rokote-erä tulee, kun Euroopan myyntilupa annettu. Erän suuruus on kuitenkin vahvistamatta, kertoo osastopäällikkö Tuija Kumpulainen STM:stä.

Kumpulaisen mukaan rokottamisen toteutumiseen vaikuttavat rokotteiden tuotanto- ja toimitusvauhti sekä alueelliset rokotusjärjestelyt.

Ministeriö muistuttaa kuitenkin, ettei mahdollisesti muutamien tuhansien kokoinen ensierä vaikuta tautitilanteeseen millään tavalla. Ensisijaisesti epidemiaa hallitaan tällä hetkellä rajoituksilla ja niiden noudattamisella.

– Menee vielä aikaa, että rokotteita on saadaan riittävästi, jotta niillä on vaikutusta tautitilanteeseen, Kumpulainen sanoo.

Kaksi rokotelupaa

Pisimmällä arviointimenettelyssä on Pfizerin ja BioNTechin koronarokote. Rokotetta on käytetty jo Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa hätätilan poikkeusluvalla, kertoo Fimea.

STM:n mukaan myös Modernalle odotetaan myyntilupaa vuodenvaihteen jälkeen.

Ehtoina rokotteiden hyväksymiselle ovat riittävän kattavat tiedot rokotteen tehosta, turvallisuudesta ja laadusta sekä tieteellinen analyysi hyöty-haitta-suhteesta.

– Tämän jälkeen rokotteen tehoa ja turvallisuutta arvioidaan koko sen eliniän ajan, Fimean Marjo-Riitta Helle kuvailee.

Vanhukset vaarassa

Koronatartuntojen määrä on lisääntynyt huolestuttavasti vanhemmissa ikäluokissa. Tauti leviää kaikenikäisten ihmisten keskuudessa joka puolella Suomea, ja sairaalahoitoa tarvitsevien määrä on kasvanut.

Keskiviikkoon mennessä koronaan oli kuollut 472 henkilöä Suomessa.

– Valitettavasti kuolemia on nyt joka päivä. Kun keväällä tautiin menehtyi keskimäärin kahdeksan ihmistä päivässä, nyt kuolemia on keskimäärin kolme päivässä, kertoi THL:n ylilääkäri Taneli Puumalainen.

Puumalainen muistutti, että yhteiskunnan olisi suojeltava nyt erityisesti vanhusten hoivakoteja, joihin päästessään korona aiheuttaa herkästi uusia kuolemia.

Euroopassa kuolleita on noin puoli miljoonaa.

Leviämisvaiheessa ovat Kanta-Häme, Kymenlaakso, Helsinki ja Uusimaa, Päijät-Häme, Pohjois-Pohjanmaa ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri. Tartunnoista yli puolet on todettu Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella.

WHO varoitti alkuvuoden aallosta

Viranomaisten mukaan yli kuukauden jatkunut voimakas koronatapausten määrän kasvu on hieman tasoittunut viimeisen kolmen viikon aikana.

Alueilla viime viikkoina käynnistetyt voimakkaat suositukset ja rajoitukset näkyvät alueilla muutaman viikon viiveellä.

Keskiviikkona sairaalahoidossa oli yhteensä 268 potilasta, joista tehohoitoa tarvitsi 34. Tehohoitopotilaita on kaikilla alueilla.

Maailman terveysjärjestö WHO varoitti eilen keskiviikkona, että koronavirus palaa voimalla Eurooppaan ensi vuoden alussa. WHO näkee tärkeänä kansainvälisen yhteistyön, jotta Eurooppa onnistuu torjumaan uuden epidemia-aallon.

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti