Uutiset

"Ensin pitää tutkia, sitten hutkia" – Poliisien liiton Suhonen arvostelee Forssin hyllyttämistä

Suomen Poliisijärjestöjen Liiton puheenjohtaja Yrjö Suhonen pitää Marko Forssin hyllyttämistä hätiköintinä.

-Helsingin poliisilaitos vastaa tekemisistään, mutta tuntui äkkiseltään siltä, että toimittiin nopeasti. Ensin pitää tutkia, sitten hutkia. Ehkä nyt haluttiin olla nopeita, kun joskus aiemmin on moitittu hitaudesta, kommentoi Suhonen Lännen Medialle.

Helsingin poliisipäällikkö Lasse Aapio kertoi maanantaina, että Marko Forss ei jatka poliisin vihapuhetyöryhmän tutkinnanjohtajana. Long Play -julkaisu uutisoi viikonloppuna poliisien suljetun Facebook-ryhmän rasistisesta kirjoittelusta. Forss on ollut aiemmin ryhmän ylläpitäjänä.

Suhosen mukaan Facebook-ryhmän seuraaminen ympärivuorokautisesti on “täysin mahdotonta”.

-Siinä ei kyllä minkäänlainen moderoija onnistu.

Suhosen tietojen mukaan esiin nostettuun Facebook-ryhmään kuuluu myös muita kuin virassa olevia poliiseja.

-Aika näyttää, ketkä ovat rasististen kommenttien takana.

Suhonen toivoo, että asia selvitetään juurta jaksain. Hänen mielestään moraalis-eettinen puoli ei kuitenkaan ratkea pelkästään valtakunnansyyttäjän pöydällä. Suhonen perää vastuuta poliisihallitukselta. Hänen mielestään poliisien pitäisi päästä purkamaan traumoja ja turhautumista aiheuttavia juttujaan organisaation sisällä nykyistä matalammalla kynnyksellä. Se voisi vähentää tarvetta julkiseen kommentointiin. Nyt briefingit eli purkutilaisuudet järjestetään kovimpiin juttuihin.

Suhonen korostaa, että Suomen poliisi ei ole rasistinen eikä ansaitse sellaista leimaa “muutaman holtittoman kirjoituksen” vuoksi.

-Some-kirjoittelu on pidäkkeetöntä. Se on ihmeellinen maailma, joka poistaa ihmisten estot. Olen sen verran vanhan koulukunnan kasvatti, etten ymmärrä lainkaan sellaista tarvetta. (Lännen Media)

Asiasanat