Uutiset

Ensisilmäykset Meghanin puvusta nähtiin – morsiamen asu on ykkösaihe Windsorissa

Häätunnelma on nousemassa aivan seremonian alkamisen kynnyksellä. The Long Walk -viheriöllä on tuhansia ihmisiä, kiitos osin myös aurinkoisen päivän.

Pitkin ihmisriviä tunnelmaa nostattivat paitsi lauluryhmät, myös poliisit. Virkavalta kulki kulkureitin keskellä huudattamassa yleisöä. Siellä täällä popsahtelivat myös kuohuviinipullon korkit, ja yleisö saa janoonsa juotavaa myös alueen kojuista.

Long Walkin näytöiltä ihmiset seurasivat tiiviisti sitä, kun häävieraat saapuivat. Suuria aplodeja saivat varsinkin tutut naamat, kuten George
ja Amal Clooney sekä David ja Victoria Beckham. Sinivalkopunainen yleisö puhkesi spontaaniin riemuun heidät nähdessään.

Lontoosta on junayhtiöiden mukaan lähtenyt kymmeniä tuhansia ihmisiä pikkukaupunkiin. Kaikkein eniten Windsorissa jännitetään sitä, miltä morsiamen eli Meghan Marklen hääpuku tulee näyttämään.

-Tiedän, että puku tulee olemaan uskomaton, sanoo Janette Butterfield.

West Yorkshiresta lähteneet Ray Brown ja Butterfield eivät aivan arvanneet, että heidänkin lippuasunsa keräisi niin paljon katseita. Haastatteluja he ovat nimittäin antaneet toistakymmentä eri maailman medioille. Yhdysvaltojen ja Union Jackin väreihin sonnustautuneet pitivät pukeutumista isänmaallisena asiana, ja asuissa otettiin huomioon prinssi Harryn lisäksi Marklen kansallisuus.

-Ostin tämän asun vain tätä päivää varten. En usko, että sitä tulee muina päivinä käytettyä. Mutta vakavasti halusin kunnioittaa Meghania, Brown sanoi.

Katsojien huippuhetki tulee tapahtumaan Britanniassa kello 13:n (kello 15 Suomessa) jälkeen, kun pariskunta kiertää Windsoria häävankkureillaan.

Asiasanat

Uusimmat

Näkoislehti

21.9.2020

Fingerpori

comic