Uutiset

Envor torjuu MOT:n väitteet

Ylen maanantai-iltainen MOT-ohjelma oli isku vasten järkivihreän Forssan kasvoja. MOT tutki kahden entisen työntekijän ja muiden, nimettömänä esiintyvien lähteiden väitteitä, joiden mukaan Envor toimii monin tavoin ympäristölupansa vastaisesti. Envorin mukaan kyse on mustamaalauskampanjasta.
Ohjelman keskiöön nostettiin tuhannen tonnin erä Viikinmäen jätevedenpuhdistamolta Helsingistä Forssaan kuljetettua mädätettyä, mutta hygienisoimatonta lietettä. Ilmiannon tehneiden miesten mukaan lietettä on piilotettu Envorin jälkikompostointikentälle ELY-keskuksen tarkastajilta.

Envorin toimitusjohtajan Asko Hännisen mukaan mitään ei ole piilotettu, vaan kyseinen liete-erä on odottanut järkevää käsittelytapaa.
– Haimme vuosi sitten tammikuussa aluehallintovirastolta lupaa peretikkahappokäsittelylle. AVI kuulutti luvan maaliskuussa. Kuluneesta ajasta huolimatta emme ole saaneet lupapäätöstä. ELY on vaatinut, että asia laitetaan lausuntokierrokselle. Me toivoimme kevyempää menettelyä, eli ympäristöluvan muutosta, Hänninen selittää.

Lue lisää keskiviikon Forssan Lehdestä.

Asiasanat