Uutiset

Erdoğan sementoi valtaansa Turkissa

Turkissa lakkautettiin viime viikolla kaksi vuotta kestänyt poikkeustila. Sen aikana Turkin virkamieskoneisto on ohentunut sadoilla tuhansilla, maan hallintojärjestelmä laitettu uuteen uskoon ja valtaa on keskitetty Recep Tayyip Erdoğanin käsiin. Erdoğan voitti presidentinvaalit ja tulos varmistui kesäkuun lopulla.

Heinäkuun alussa Erdoğan astui presidentinvirkaan. Tunteja ennen valanvannomista Erdoğan julkaisi 143-sivuisen säädöksen, jolla hän muutti lähes jokaisen hallinnon osaston ja julkisyhteisön toimintatapoja, kirjoittaa The New York Times. Sen jälkeen Erdoğanin hallinto on tehtaillut säädöksiä ja presidentin päätöksiä, joiden avulla valta keskittyy ja antaa Erdoğanille mahdollisuuden käyttää valtaa lähes rajattomasti, eikä hänen vallankäyttöään valvo tai pidättele kukaan.

Kriitikot ovat ilmaisseet huolensa siitä, että presidentti on kasvattanut valtaansa käytännössä muiden tarkistamatta, ilman julkista keskustelua. Opposition sanomalehden Cumhuriyetin kolumnistin Aslı Aydıntaşbaşin mukaan valtiota järjestetään uudelleen Erdoğanin ympärille.

Esimerkiksi maan armeija on siirtymässä osin puolustusministeriön alaisuuteen. Ylin armeijaneuvosto päättää korkean tason nimityksistä armeijan sisällä. Uusien säädösten myötä enemmistö sen jäsenistä on siviiliministereitä armeijan komentajien sijaan.

Erdoğan voi myös nimittää suoraan puolustusvoimien esikuntapäällikön, ilma-, maa- ja merivoimien komentajat ja vaikuttaa ylennyksiin everstistä ylöspäin sekä nimittää rehtorit maan julkisiin ja yksityisiin yliopistoihin, The New York Times kirjoittaa.

Erdoğan myös nimitti vävynsä Berat Albayrakin ministeriksi vastikään yhdistettyihin valtionvarain- ja talousministeriöön.

Aydıntaşbaş vertaa Erdoğania Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpiin
Cumhuriyetissa.

“Kyllä, Yhdysvaltojen presidentti Trump voi nimittää korvaajan korkeimpaan oikeuteen mutta hän ei nimitä poliisipäällikköä Massachusettsiin tai julkisen teatterin johtajaa Bostoniin” Aydıntaşbaş kirjoitti ja lisäsi, että “hän ei voi nimetä osavaltion kuvernööriä tai edes yliopiston rehtoria”.

Turkin kaksi vuotta kestäneen poikkeustilan aikana maan hallinto erotti tehtävistään satoja tuhansia virkamiehiä ja pidätti kymmeniä tuhansia, joilla oletettiin olevan kytköksiä Fethullah Gülenin verkostoon, josta käytetään nimitystä FETÖ, Fethullahin terrorijärjestö. Erdoğanin hallinto uskoo, että FETÖ oli vuoden 2016 vallankaappausyrityksen taustalla.

Hallinnon mukaan verkostolla on vaikutusvaltaa monissa valtion virastoissa, instituutioissa ja armeijassa vuosikausia kestäneen soluttautumisen jäljiltä. Verkostoa on yritetty kitkeä yli 35 hätäasetuksen ja laajamittaisten irtisanomisten keinoin.

Heinäkuun alussa lopputilin sai 18 000 valtion virkamiehestä. Puolet heistä oli poliisivoimista, noin 200 yliopistoista eri puolilta maata ja noin 5 000 maan armeijasta. Vuoden 2016 jälkeen 160 000 virkamiestä on menettänyt työnsä. Noin 200 mediataloa sekä noin 1500 kansalaisjärjestöä, säätiöitä ja järjestöä on suljettu.

Poikkeustilan päättymisen aikoihin esiteltiin myös luonnos terrorismin vastaisesta laista. Maan opposition mukaan kyseinen lakiluonnos sortaa kansalaisia samalla tavoin kuin poikkeustila. Luonnoksessa lisätään viranomaisille valtuuksia pitää hallussaan rikoksesta epäiltyjä kauemmin ja annetaan mahdollisuus rajoittaa vapaata liikkumista.

Lakiluonnoksessa ehdotetaan että viranomaiset voivat pitää yhteisöä koskevista rikoksesta epäilyä vangittuna 48 tunnista neljään päivään ilman syytteitä. Jos todisteiden keräämisessä on ongelmia tai tapaus mittava, vankeusaika voi nousta 12 päivään, kirjoittaa Hürriyet Daily News.

Luonnoksessa kaavaillaan kuvernööreille mahdollisuutta kieltää yksilöitä poistumasta alueelta tai estää sinne pääsyn 15 päivän ajan, jos hänen katsotaan aiheuttavan vaaraa jokapäiväiselle elämälle ja turvallisuudelle.

-Vaikka hallitus yrittää naamioida uudet lait poikkeustilan loppumiseksi, todellisuudessa poikkeustila tehdään pysyväksi, sanoi Ayhan Bilgen, kurdipuolue HDP:sta.

Presidentin kritisointi on vaikeaa, sillä hänen loukkaamisensa on rikos, josta voi saada jopa neljän vuoden vankeustuomion. Tällä hetkellä vireillä on yli 1 800 haastehakemusta. Esimerkiksi Turkin oppositiopuolue CHP:n puheenjohtaja Kemal Kılıçdaroğlu sai viime viikolla noin 359 000 liiran eli noin 64 000 euro sakot Erdoğanin ja tämän perheen halventamisesta. Viranomaiset tutkivat myös Kılıçdaroğlun sosiaalisen median julkaisua, jossa Erdoğanin kasvot on piirretty eläinten kasvojen paikalle.

Valta keskittyy presidentille

Perustuslaissa ei ole pääministerin virkaa, vaan presidentti johtaa myös hallituksen työtä.
Turkin armeija siirtyy kohti siviilihallintaa – armeija toimii nykyään puolustusministeriön alaisuudessa.
Presidentti luonnostelee budjetin ja valitsee tuomarit sekä monet muut korkean tason virkamiehet
Hän voi nimittää ja erottaa ministereitä, hajottaa parlamentin ja määrätä uudet vaalit.
Presidentti nimittää kansallisen tiedustelupalvelun johtajan, uskonnollisten asioiden hallituksen, suurlähettiläät, kuvernöörit ja yliopistojen rehtorit ja muita korkeita virkamiehiä, muun muassa keskuspankissa.
Presidentin ei tarvitse hakea päätöksilleen vahvistusta.
Presidentin kanslia myöntää luvat Turkissa toimiville toimittajille.

Asiasanat

Uusimmat