Uutiset

Esikouluun jo 5-vuotiaana vai jatketaanko oppivelvollisuutta 18-vuotiaaksi? – Vihreät kannattaa molempia, perussuomalaiset ei kumpaakaan

Sdp pitää toista astetta nykyajan peruskoulutuksena, kokoomuksen ohjelmassa oppivelvollisuuden jatkamista ei ole.
Oppivelvollisuuden laajentaminen ja kaksivuotinen esikoulu ovat nousseet esille, kun puolueet ovat esitelleet ensi vaalikauden tavoitteita. Kuva: Annina Mannila
Oppivelvollisuuden laajentaminen ja kaksivuotinen esikoulu ovat nousseet esille, kun puolueet ovat esitelleet ensi vaalikauden tavoitteita. Kuva: Annina Mannila

Sdp kannattaa voimakkaasti oppivelvollisuuden laajentamista toiselle asteelle. Samalla opiskelu toisella asteella eli lukioissa ja ammattioppilaitoksissa pitäisi puolueen mielestä saada aidosti maksuttomaksi.

– Toisen asteen suorittaminen on tämän päivän peruskoulutus, tiivistää sdp:n kansanedustaja Pilvi Torsti kannanotossaan.

Kokoomus ja opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen taas ovat nostaneet kaksivuotisen esikoulun ensi vaalikauden tärkeimpien asioiden listalle.

Sen sijaan oppivelvollisuuden jatkaminen toiselle asteelle ei ole kokoomuksen ohjelmassa. Puolue lähtee siitä, että oppimiseen ja motivaatioon pystyy vaikuttamaan parhaiten varhaisina vuosina.

Keskustalla oma malli

Kysyimmekaikilta viideltä mielipidekyselyjen mukaan suurimmalta puolueelta kantaa koulutien pidentämiseen sekä sen alku- että loppupäästä.

Keskustan oppioikeusmallissa oppivelvollisuuden takaraja nostettaisiin nykyisestä 17 ikävuodesta 18 ikävuoteen. Peruskoulun oppimäärän lisäksi uutena kriteerinä tulisi vaatimus jatko-opintovalmiuksista.

– Jos koulun keskeyttää alle 18-vuotiaana, katsotaan, että jatko-opintovalmiuksia ei ole saavutettu. Opinnot keskeyttänyt nuori ohjattaisiin kansanopiston, kymppiluokan, työpajatoiminnan tai valmentavan koulutuksen piiriin, kansanedustaja Tuomo Puumala kertoo.

Keskustan mallissa opintojen suorittaminen olisi maksutonta 18-vuotiaaksi asti.

Aika ottaa seuraava askel

Vihreät puhuu sdp:n tapaan aidosti maksuttoman toisen asteen puolesta.

– Toisen asteen oppimateriaalien kustannukset voivat nousta useisiin tuhansiin euroihin. Yhdenkään vähävaraisesta taustasta tulevan nuoren koulutuspolku ei saa katketa oppikirjojen tai ammatillisen koulutuksen työvälineiden hintaan, perustelee puoluesihteeri Lasse Miettinen.

Vihreiden mukaan suomalaisten koulutustasoa on nostettava niin, että jokainen saa vähintään toisen asteen koulutuksen.

– On tullut aika ottaa seuraava askel ja pidentää oppivelvollisuutta, Miettinen toteaa.

Vihreät kannattaa myös kaksivuotista maksutonta esiopetusta.

“Tulonsiirto hyvätuloisille”

Perussuomalaiset ei lämpene oppivelvollisuuden pidentämiselle toiselle asteelle tai sen maksuttomuudelle. Puolue korjaisi peruskoulun ja ammatillisen koulutuksen ongelmia.

– Toiselle asteelle kyllä mennään, mutta se keskeytetään usein. Tämä taas johtuu ongelmista peruskoulussa. Luokalta toiselle päästetään liian helpolla, ja ysiltä lähtee nuoria, yleensä poikia, joilta puuttuu kunnollinen luku- ja kirjoitustaito, perussuomalaisten poliittinen sihteeri Riikka Purra sanoo.

Perussuomalaisten mukaan kaikilla suomalaisilla pitää olla mahdollisuus käydä toinen aste, eikä se saa jäädä rahasta kiinni.

– Kuitenkin jo nyt on mahdollista saada tukea oppimateriaaleihin. Selvitysten mukaan taloudelliset syyt eivät ole kärkipäässä, kun nuorilta on kysytty, miksi koulutus on keskeytetty. Maksuttomuus tulisi erittäin kalliiksi ja olisi selkeä tulonsiirto hyvätuloisille, Purra arvioi.

Kaksi katsoisi kokeilut

Kaksivuotinen esikoulukaan ei saa kannatusta perussuomalaisilta. Purran mukaan Suomi on saavuttanut järjestelmällään huipputulokset, vaikka kouluun ei ole menty yhtä aikaisin kuin monissa muissa maissa.

Sdp:n mukaan esikoulun mahdollisesta laajentamisesta tulee päättää käynnissä olevien kokeilujen tulosten perusteella.

Keskustan mielestä näiden myönteisiä tuloksia tuottaneiden kokeilujen jatkamista ja laajentamista on mietittävä.

Nyt 10 vuotta

Oppivelvollisuus alkaa sinä vuonna, kun lapsi täyttää seitsemän ja päättyy, kun perusopetuksen oppimäärä on suoritettu tai kun oppivelvollisuuden alkamisesta on kulunut 10 vuotta. Oppivelvollisuus päättyy lukuvuoden lopussa sinä kalenterivuotena, jona nuori täyttää 17 vuotta.

Perusopetuslain mukaan lasten on oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna osallistuttava esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan.

Oppivelvollisuuden laajentamisen hinnaksi on arvioitu 100 miljoonaa, viisivuotiaiden esiopetuksen kustannukset hieman pienemmiksi.

Esimerkiksi vihreät rahoittaisi koulutuspanostuksia leikkaamalla 700 miljoonaa ympäristölle ja ilmastolle haitallisista tuista. Sdp tiivistäisi veropohjaa.