Uutiset

Esitutkinta tyrmää huhut liittyen Hietaniemen rannan välikohtaukseen poliisin ja nuorisojoukon välillä: Ei liity Black Lives Matter -liikkeeseen

Kolmea alaikäistä nuorta epäillään rikoksesta. Poliisi pitää tapausta päihtyneiden nuorten päähänpistona.

Hietaniemen rannan välikohtauksen yhteydessä pidätetystä viidestä nuoresta kolmea epäillään rikoksesta. Helsingissä juhannusyönä tapahtuneessa välikohtauksessa nuorisojoukko heitteli kiviä ja ampui ilotulitusraketteja poliiseja ja poliisiautoja kohti poliisin puututtua rannalla syntyneeseen joukkotappeluun.

Poliisi kertoo, että kaikki kiinni otetut nuoret kuulusteltiin ja vapautettiin lauantain aikana.

Tutkinnassa on poliisin mukaan tällä hetkellä rikosnimikkeet virkamiehen väkivaltainen vastustaminen, vahingonteko, pahoinpitely ja räjähderikos. Esitutkinta jatkuu osallisten kuulemisella ja vahinkojen selvittämisellä. Rikoksesta epäillyt ovat alaikäisiä.

Nuorista kaksi otettiin kiinni niskoittelusta poliisilain perusteella. He ovat täysi ikäisiä.

Päivystävä tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kirsi Kanth ei kommentoinut Lännen Medialle, mikä joukkotappeluun alun perin johti.

Päihtyneiden nuorten päähänpisto

Sosiaalisessa mediassa kiertää huhu, jonka mukaan Hietaniemen rannan välikohtauksen yhteydessä Helsingissä oltaisiin kuultu Black Lives Matter -liikkeeseen viittaavia iskulauseita. Poliisi vahvistaa tiedotteessaan, etteivät teot näyttäisi olevan suunniteltuja tai liikkeeseen liittyviä, vaikka silminnäkijähavaintojen mukaan paikan päällä huudettiin Black Lives Matter -henkisiä huutoja.

– Esitutkinta Hietaniemen rannan juhannusyön tapahtumista on edennyt. Lauantaina suoritettujen kuulustelujen ja tutkinnan valossa tapahtuma vaikuttaisi päihtyneiden nuorten päähänpistolta, eivätkä teot vaikuttaisi olleen suunnitelmallisia tai liittyneen BLM-teemaan, julkaisussa kirjoitetaan.

[code]RXNpdHV0a2ludGEgSGlldGFuaWVtZW4gcmFubmFuIGp1aGFubnVzecO2biB0YXBhaHR1bWlzdGEgb24gZWRlbm55dC4gTGF1YW50YWluYSBzdW9yaXRldHR1amVuIGt1dWx1c3RlbHVqZW4gamEgdHV0a2lubmFuIHZhbG9zc2EgdGFwYWh0dW1hIHZhaWt1dHRhaXNpIHDDpGlodHluZWlkZW4gbnVvcnRlbiBww6TDpGjDpG5waXN0b2x0YSwgZWlrw6QgdGVvdCB2YWlrdXR0YWlzaSBvbGxlZW4gc3V1bm5pdGVsbWFsbGlzaWEgdGFpIGxpaXR0eW5lZW4gQkxNLXRlZW1hYW4uIA==[/code]

Kaksi poliisia loukkaantui

Tapahtumien aikana loukkaantui räjähteiden johdosta kaksi poliisia, joita ei ole vielä kuultu, poliisin tiedotteessa kerrotaan. Heidän näkyvät vammansa ovat laadultaan lieviä. Räjähteiden aiheuttamat muut mahdolliset vammat selviävät vasta tutkimuksissa.

Yksi lauantaina kuulustelluista on nuori mies, jonka epäillään vahingoittaneen poliiseja ilotulitteiden heittämisellä. Epäilty kertoi poliisin mukaan ottaneensa raketteja mukaan illan viettoa varten. Hän myönsi kuulusteluissa heittäneensä muutamia raketteja poliiseja kohti, mutta kiistää aiheuttaneensa toiminnallaan vahinkoja. Epäilty kertoi katuvansa tekoa kovasti, poliisista kerrotaan.

– Vaikuttaa siltä, että päihteillä on ollut osuutta asiaan ja toisten antamasta huonosta esimerkistä on tullut tunne, että on kiva vastustaa poliisia, Kanth kertoo tiedotteessa.

Poliisi tehosti valvontaa juhannuspäivänä

Juhannus sujui Helsingissä lauantaina perjantaita rauhallisemmin. Poliisi tehosti valvontaa lauantai-iltana ja -yönä erityisesti suosituimmilla juhlintapaikoilla juhannusyönä tapahtuneen välikohtauksen myötä.

Tehostettu valvonta kohdistui erityisesti nuorisojoukkoihin.

– Tehostettu valvonta näyttää tepsineen, sillä poliisin tietoon ei ole tullut rikostutkintaan johtaneita välikohtauksia lauantain ja sunnuntain välisenä yönä ole Helsingin uimarannoilla, Kanth sanoo.

Tehtäviä oli poliisin mukaan lauantai-illan ja yön aikana yhteensä 223. Viime vuonna vastaava luku oli 248.

Uusimmat

Näkoislehti

20.9.2020

Fingerpori

comic