Uutiset

Esko Aho: Lounais-Suomen työvoimapula voidaan ratkaista Nokian silta-sopimuksen mallilla

Entinen pääministeri Esko Aho (kesk.) suosittelee Lounais-Suomen työvoimapulan ratkaisuksi Nokian Bridge- eli silta-ohjelman kaltaista mallia. Malli auttoi 18 000 Nokialta työpaikan menettänyttä ihmistä siirtymään uuden työnantajan palvelukseen, hakeutumaan koulutukseen tai perustamaan oman yrityksen.

-Lounais-Suomen kasvun haasteet ovat erilaisia, mutta ratkaisumallin pitäisi mielestäni perustua samaan: huolellisesti mietittyyn ja selkeään konseptiin, eri toimijoiden saumattomaan yhteistyöhön ja yksilöllisten valintojen helppouteen.

Aho esittää, että valtio ja Lounais-Suomen alueen toimijat tekisivät siltasopimuksen, jossa määritellään vastuut, työnjako sekä tarvittavien toimenpiteiden rahoituskeinot. Sopimuksen laatisi ja toteutusta koordinoisi työ- ja elinkeinoministeriö. Lounais-Suomessa yhteistyöstä vastaisivat Varsinais-Suomen ja Satakunnan liitot.

Aho selvitti ratkaisuja Lounais-Suomen positiiviseen rakennemuutokseen elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) pyynnöstä. Selvitys julkistettiin tänään.

Merkittävin yksittäinen selitys Lounais-Suomen näkymien äkilliseen muutokseen on laivanrakennuksessa. Meriteollisuus lähti nousuun, kun Turun telakka siirtyi saksalaisen perheyhtiön Meyer Werftin omistukseen ja Raumalle perustettiin Rauma Marine Constructions (RMC). Varsinais-Suomen Ely-keskus on arvioinut, että uusia työpaikkoja voi syntyä Lounais-Suomeen jopa 30 000 seuraavan viiden vuoden aikana.

Asiasanat

Uusimmat