Uutiset

Espanja antoi osan yrityksistä jatkaa toimintaansa – Työmatkalaisille jaettiin hengityssuojaimia metroasemilla

Tutkijat varoittivat Britannian kärsivän koronaviruksen seurauksista pahiten Euroopassa. Kuolleita on yli 11 000.
Punaisen Ristin työntekijät jakoivat hengityssuojaimia Espanjassa Barcelonan metroasemilla tiistaina. Kuva: epa08361612
Punaisen Ristin työntekijät jakoivat hengityssuojaimia Espanjassa Barcelonan metroasemilla tiistaina. Kuva: epa08361612

Espanjassa viranomaiset aloittivat hengityssuojaimien jakamisen metroasemilla, kun hallitus löyhensi koronavirusrajoituksia antamalla osan yrityksistä jatkaa toimintaansa, kertoi Reuters. Maahan määrätyt rajoitukset ovat voimassa ainakin 26. huhtikuuta saakka.

Espanjalaisia huolestutti, että talouden osittainen avaaminen voisi lisätä koronakuolemia, jotka on saatu laskuun huhtikuun alun piikin jälkeen.

– Olisin mieluummin pysytellyt kotona vielä kaksi viikkoa tai edes viikon, ja palannut vasta sitten, sanoi tiistaina työt aloittanut insinööri Carlos Mogorron Estremadurasta Reutersille.

Espanjassa koronavirukseen kuoli maanantaina vähiten ihmisiä yli kuukauteen, kun vuorokaudessa kuoli 517 ihmistä. Espanjassa on vahvistettu yli 170 000 tartuntaa. Kuolleita on yli 17 700.

– Sairastuminen on jatkuva huolenaihe. Vielä enemmän pelottaa tieto, että oma ja perheenjäsenten henki on vaakalaudalla, sanoi vanhempiensa kanssa asuva 27-vuotias Mogorron.

Britannialle vakava varoitus

Britanniassa koronaviruksen aiheuttamaan covid-19-tautiin on kuollut yli 11 300 ihmistä. Hallituksen asiantuntijat varoittivat, että koronaviruksen seuraukset voivat olla Euroopassa ankarimmat Britannialle.

Teho- ja sairaalahoidosta päässyt virustartunnan saanut pääministeri Boris Johnson on yhä toipilas eikä johda maata. Johnson sanoi, että sairastumisen lopputulos olisi voinut olla hänelle ”kumpi tahansa”.

Euroopassa eniten kuolleita on yhä Italiassa, jossa yli 20 000 ihmistä on kuollut covid-19-tautiin. Päivittäiset kuolemantapaukset ovat lähteneet laskuun maaliskuun lopun lukemista, mutta toivottua hitaammin. Maassa on ollut liikkumiskielto yli kuukauden ajan.

Ranska jatkoi rajoituksia

Ranskassa presidentti Emmanuel Macron ilmoitti maanantaina, että rajoitukset jatkuvat 11. toukokuuta saakka. Ranskassa kuolleita on lähes 15 000.

Ranskassa koko maahan määrättiin ulkonaliikkumiskielto 17. maaliskuuta, jonka piti päättyä tänään tiistaina. Poistua saa ruokaostoksia tai töihin menoa varten.

– Suoraan sanottuna en pysty kertomaan, milloin voimme palata takaisin normaaliin, sanoi Macron.

Saksassa poliitikot väittelevät maaliskuun puolivälissä annettujen rajoitusten höllentämisestä. Saksassa koronavirukseen on kuollut huomattavasti vähemmän ihmisiä kuin muualla Keski-Euroopassa: noin 3 200.

Venäjällä presidentti Vladimir Putin sanoi joutuvansa mahdollisesti turvautumaan armeijan apuun viruksen torjumisessa.

Uusia tartuntoja vahvistettiin Venäjällä tiistaina yli 2 700, mikä on eniten epidemian alkamisen jälkeen.

Uusimmat

Näkoislehti

18.9.2020

Fingerpori

comic