Uutiset

Espanjalaismedia: Kaksi kuollutta suomalaista löydetty Espanjasta Mijasin kaupungista

Kahden suomalaisen ruumiit on löydetty Mijasin kaupungista Espanjan Andalusiassa, kertoo espanjalaismedia. Kuva: EPA

Kahden suomalaisen ruumiit on löydetty Mijasin kaupungista Espanjan Andalusiassa, kertoo espanjalaismedia.  ABCandalucian mukaan ruumiit löydettiin torstaina iltapäivällä yksityisasunnosta.

Median mukaan toinen kuolleista oli vuonna 1983 syntynyt mies ja toinen vuonna 1992 syntynyt nainen. ABCandalucia kertoo, että suomalaiset ovat saattaneet olla kuolleina jo useita päiviä. Medialähteiden mukaan ruumiit löydettiin, kun naapurit ilmoittivat poliiseille epämiellyttävästä hajusta.

Lehden mukaan kuolema saattaa liittyä yliannostukseen.

Paikallinen media Sur kertoo, että löydetyt suomalaiset ovat saattaneet olla kuolleina jo 3–4 päivää. Ruumiinavaus on tarkoitus tehdä perjantaina. Asunnosta löytyi ruumiiden lisäksi verta.

Suomessa asiasta ensimmäisen uutisoi Ilta-Sanomat.

Ulkoministeriön viestintäpäivystyksestä kerrottiin Ilta-Sanomille, että heille ei ollut vielä saapunut tietoa kuolemista.

Uusimmat