Uutiset

Espanjan entinen kuningas Juan Carlos sotkeutui rahankätkemisskandaaliin

Neljä vuotta sitten kruunusta luopuneen Espanjan ex-kuninkaan Juan Carlosin väitetään piilotelleen varojaan panemalla nämä entisen rakastajattarensa, monacolaisen liikenaisen nimiin.

Saksalaissyntyinen prinsessa Corinna zu Sayn-Wittgenstein kertoi tästä espanjalaisen eläkkeellä olevan poliisipäällikön José Manuel Villarejon tekemissä nauhoituksissa. Prinsessa sanoo nykyisin 80-vuotiaan ex-kuninkaan käyttäneen hänen nimeään ostaessaan omaisuutta Marokossa ja piilotellessaan rahojaan.

Prinsessa väittää Juan Carlosin kertoneen hänelle myös, että tämä oli siirtänyt tililtään rahaa Sveitsissä asuvan serkkunsa Alvaro d’Orleans Bourbonin tilille. Silloinen kuningas oli saanut rahaa sopimuksesta, joka koski Saudi-Arabiaan rakennettavaa erikoisnopeaa junaa. Juan Carlos oli kertonut haluavansa rahaa, jotta hänellä olisi varaa erota vaimostaan Sofiasta ja naida rakastajattarensa.

Villarejon ja Sayn-Wittgensteinin väliset keskustelut on julkaistu kahdella espanjalaisella verkkosivustolla OKDiariossa ja El Españolissa.

Rahaa piiloon Monacoon

Nauhalla prinsessa väittää, että kuninkaan rahoja oli siirretty hänen nimiinsä “ei siksi, että hän rakastaa minua paljon, vaan siksi, että minä asun Monacossa”. Monacossa tällaiset varat on helppo pitää julkisuudelta piilossa.

Villarejo on itse poliisin tutkimuksen kohteena muun muassa rahanpesusta syytettynä. Hän on ollut vangittuna viime marraskuussa lähtien.

Espanjan puolustusministeri Margarita Robles, joka on vastuussa maan tiedusteluorganisaatiosta CNI:stä, pitää mahdollisena, että Villarejo teki nauhoitukset siksi, että hän voisi niiden avulla yrittää ohjata viranomaisten tutkimukset pois itsestään.

Villarejo pyöritti eläkkeellä “kriisijohtamiseen” erikoistunutta firmaa toimistossaan Madridin Picasso Towerissa. Poliisilähteet sanovat El País -lehdelle, että todellisuudessa Villarejo oli erikoistunut kaivamaan likapyykkiä liike-elämän johtajista, tuomareista, journalisteista ja johtavista poliitikoista. Villarejon tutkimusten kohteena olivat jopa CNI:n virkailijat.

Suhde rakastajattareen julki vuonna 2012

Äärivasemmistolainen Podemos-puolue on vaatinut tutkimusta Juan Carlosin toimista. Sosialistihallitus on ilmoittanut haluavansa kuulla ensin salaisen palvelun johtajaa Félix Sanz Roldánia, ennen kun se tekee johtopäätöksiä asiassa.

Juan Carlosin ja Sayn-Wittgensteinin suhde nousi julkisuuteen vuonna 2012 kuninkaan jouduttua onnettomuuteen salaisella metsästysretkellään Botswanassa. Kuningas oli metsästämässä norsuja rakastajattarensa kanssa.

Kuninkaan kalliin metsästysretken paljastuminen samaan aikaan kun Espanjassa elettiin laman pahinta vaihetta tärveli Juan Carlosin imagon niin pahoin, että hän luopui kruunusta vuonna 2014. Uudeksi kuninkaaksi nousi hänen poikansa Felipe VI.

Espanjan kuninkaallinen perhe on rypenyt skandaaleissa aiemminkin. Vuonna 2014 Juan Carlosin nuorin tytär Cristina joutui korruptiosyytteeseen, jonka pääkohde oli hänen aviomiehensä Iñaki Urdangarin. Prinsessa vapautui syytteestä, mutta hänen aviomiehensä istuu vankilassa.

Juan Carlos I

Syntyi Roomassa 5. tammikuuta 1938, isoisä oli kuningas Alfonso XIII, joka oli Espanjan viimeinen kuningas ennen kuin monarkia lakkautettiin vuonna 1931. Perhe eli tuolloin maanpaossa Italiassa.
Espanjan diktaattori Francisco Franco nimesi Juan Carlosin vallanperijäkseen ohittaen tämän isän Juanin.
Vuonna 1962 Juan Carlos meni naimisiin prinsessa Sofian kanssa. Heillä on kolme lasta, Elena, Cristina ja Felipe.
Franco kuoli marraskuussa 1975 ja Juan Carlos nousi Espanjan kuninkaaksi.
Toisin kuin Franco oli odottanut, Juan Carlos alkoi ohjata maata kohti demokratiaa. Vuonna 1978 hyväksyttiin kansanäänestyksessä uusi perustuslaki, jossa Espanjasta tuli perustuslaillinen monarkia.
Vuoden 1981 vallankaappausyrityksen torjumisessa kuningas näytteli keskeistä roolia.
Vuonna 2014 Juan Carlos vetosi henkilökohtaisiin syihin ja luopui kruunusta. Kuninkaaksi nousi hänen poikansa Felipe VI.

Asiasanat

Uusimmat