Uutiset

EU:n huippukokous keskeytettiin tuloksettomana – unionin huippuvirkojen täyttäminen jatkuu huomenna

Vaatimukset poliittisten ryhmien, alueellisen tasapainon sekä sukupuolten tasa-arvon kesken mutkistavat virkojen täyttöä.
Alankomaiden Frans Timmermans ei saanut unionin valtionpäämiehiä taakseen EU:n huippukokouksessa maanantaina. Kuva: OLIVIER HOSLET
Alankomaiden Frans Timmermans ei saanut unionin valtionpäämiehiä taakseen EU:n huippukokouksessa maanantaina. Kuva: OLIVIER HOSLET

Euroopan unionin valtionpäämiehet ovat keskeyttäneet yön yli jatkuneet neuvottelut unionin huippuvirkojen täyttämisestä.

Poliitikot kokoontuivat sunnuntaina ylimääräiseen EU:n huippukokoukseen Brysseliin. Tapaaminen oli kolmas yritys löytää sopu unionin merkittävistä johtajista seuraavalle viisivuotiskaudelle.

Maanantaina alkuiltapäivästä kokous kuitenkin keskeytettiin tuloksettomana. Kokousta on tarkoitus jatkaa huomenna tiistaina.

Noin 20-tuntiseksi venynyt kokous päättyi sen jälkeen, kun sieltä tihkui tietoja mahdollisesta kompromissiehdotuksesta. Ehdotuksen mukaan Euroopan komission puheenjohtajaksi olisi noussut alankomaalainen Frans Timmermans ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtajaksi joko Maailmanpankin bulgarialainen toimitusjohtaja Kristalina Georgieva tai Belgian pääministeri Charles Michel.

Välittömästi kokouksen päätyttyä eli ollut selvää, jatkuvatko neuvottelut tiistaina tämän esityksen pohjalta vai alkavatko ne puhtaalta pöydältä.

Reutersin tietojen mukaan ainakin Italia, Kroatia, Latvia ja Unkari suhtautuivat ehdotukseen varautuneesti.

Parlamentin suurin puolue vastahangassa

Kokouksessa Saksa, Ranska ja Espanja tukivat komission johtoon Timmermansia. Hän on nykyisen komission varapuheenjohtaja. Itäisen Euroopan maat, kuten Puola ja Unkari, vastustivat ehdotusta.

Myös Saksan liittokansleri Angela Merkelin oma puolue, Euroopan kansanpuolue EPP, vastusti sosiaalidemokraatti Timmermansin nimitystä. EPP on ajanut komission puheenjohtajaksi omaa kärkiehdokastaan Manfred Weberiä.

Merkelin tukemassa ehdotuksessa saksalainen Weber nostettaisiin Euroopan parlamentin puhemieheksi.

– Valtaosa EPP:hen kuuluvista pääministereistä vastustaa sitä, että luopuisimme (komission) puheenjohtajuudesta näin helposti, Irlannin pääministeri Leo Varadkar totesi kokouksen aikana toimittajille.

EPP oli suurin puolue keväällä järjestetyissä europarlamenttivaaleissa, mutta puolueella ei ole parlamentissa enemmistöä, ja se menetti kannatustaan viime vaaleista. Sosiaalidemokraattinen S&D oli vaalien toiseksi suurin puolue.

EPP:n asemaa on heikentänyt myös kritisointi kärkiehdokasmenettelyä vastaan.

Macron ajaa naisia johtopaikoille

Komission puheenjohtajan lisäksi kokouksessa etsittiin ulko- ja turvallisuusasioista vastaavan korkeaa edustajaa, Eurooppa-neuvoston puheenjohtajaa sekä Euroopan keskuspankin pääjohtajaa.

Keskuspankin pääjohtajaksi on suomalaisista arvuuteltu Erkki Liikasta tai Olli Rehniä. Molemmat ovat aiemmin työskennelleet EU:ssa komissaareina talouteen liittyvissä tehtävissä.

Komission uuden puheenjohtajan valinta vaatii taakseen 72 prosenttia jäsenmaista, jotka edustavat vähintään 65 prosenttia unionin väestöstä.

Valintaa mutkistavat myös vaatimukset eri alueiden sekä sukupuolten tasa-arvon huomioinnista. Ranskan presidentti Emmanuel Macron on ajanut neljän huipputehtävän jakamista kahden miehen ja kahden naisen kesken. Tehtävistä viidennen, parlamentin puhemiehen, valitsevat virallisesti parlamentin jäsenet.

Uusimmat