Uutiset

EU:n tartuntatautivirasto: Koulujen ja päiväkotien rajoitustoimet merkitykseltään vähäisiä koronan torjunnassa

EU:n tartuntatautiviraston mukaan harva koronatartunta todetaan alle 18-vuotiailla.
OAJ:n kyselyssä kolme neljäsosaa opettajista oli sitä mieltä, että opetuksen tavoitteista, sisällöistä ja työtavoista jouduttiin tinkimään koronakeväänä. Arkistokuva Myllykylän koulusta. Kuva: Tapio Tuomela
Kuva: Tapio Tuomela

Kouluihin ja päiväkoteihin suunnatut rajoitukset ovat merkitykseltään vähäisiä, kun tarkastellaan koronaviruksen torjumista.

Näin todetaan Euroopan tartuntatautivirasto ECDC:n torstaina julkaisemassa raportissa.

Asiasta uutisoi Suomessa esimerkiksi Mediuutiset.

ECDC ei pidä esimerkiksi koulujen avaamista tai sulkemista keskeisenä toimena epidemian kontrollissa.

Viraston mukaan alle 5 prosenttia koronatartunnoista EU:n alueella on todettu alle 18-vuotiailla. Tauti näyttää myös olevan lapsilla lievempi kuin aikuisilla.

Koululaisilla harvinaiset koronatartunnat ovat myös harvoin tarttuneet muista lapsista.

ECDC:n mukaan on viitteitä siitä, että koulujen avaaminen ei ole merkittävästi lisännyt koronatartuntoja.

Uusimmat

Näkoislehti

1.10.2020

Fingerpori

comic