Uutiset

Euroopan rajoilla on aiempaa hiljaisempaa – tästä huolimatta unionin alueelle pyrkivät ovat poliittinen kuuma peruna

Euroopassa seurattiin kesällä silmä tarkkana EU-johtajien Brysselin-huippukokousta, jossa oli tarkoitus määritellä unionille yhteistä pakolaislinjaa.

Tilanne oli kriittinen erityisesti Saksalle, jossa hallitus uhkasi hajota erimielisyyksiin rajapolitiikan osalta. Tuolloin liittokansleri Angela Merkelin kristillisdemokraattinen unioni CDU ja sen baijerilainen sisarpuolue ja hallituskumppani CSU ottivat yhteen. Kohun keskiössä oli sisäministeri Horst Seehoferin esitys rajojen sulkemisesta niiltä turvapaikanhakijoilta, jotka on aiemmin rekisteröity muualla EU:ssa.

Saksassa pakolaisasioista vastaavan Seehoferin linjaus oli isku avoimien ovien politiikkaa kannattavalle Merkelille. Yli 1,6 miljoonaa turvapaikanhakijaa on saapunut Lähi-idästä ja Afrikan maista Saksaan pakolaiskriisin alettua vuonna 2014. EU:ssa eniten turvapaikkahakemuksia jätetään Saksaan, josta turvapaikkaa etsi vuonna 2016 lähes kolmannes hakijoista.

Eurostatin mukaan turvapaikanhakijoiden määrä Euroopassa laski viime vuonna selvästi aiempaan verrattuna. Viime vuonna noin 700 000 henkeä haki turvapaikkaa EU-maista. Vuonna 2016 turvapaikkahakemuksia rekisteröitiin lähes 1,3 miljoonaa.

Poliittinen painoarvo on kova

Euroopan sisäpolitiikassa maahanmuutto ja siirtolaiset ovat olleet myös kantavia vaaliteemoja. Esimerkiksi Italiassa kesäkuussa sisäministeriksi valittu, äärioikeistolaisen Lega-puolueen johtaja Matteo Salvini lupasi keväällä vaalikampanjansa aikana “lähettää kotiin Italiassa jo olevat 500 000 laitonta siirtolaista”.

Siirtolaisten oikeuksia ajavan Sergio Bontempellin mukaan kyse on lähes mahdottomasta lupauksesta. Hän pitää Salvinin vaalikampanjaa lähinnä tyhjänä puheena ilman konkreettisia todisteita tai todellista vaikutusta ja vertaa sitä Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpiin ja hänen lupaukseensa rakentaa muuri Meksikon rajalle ja laittaa meksikolaiset maksumieheksi.

Italian tapauksessa on paitsi epäselvää, miten 500 000 siirtolaisen poistaminen maasta rahoitettaisiin myös se, mistä Salvini on kyseisen luvun keksinyt

-Ei ole olemassa luotettavaa tilastoa ihmisistä, jotka ovat tällä hetkellä maassa ilman lainvoimasta asumislupaa, sanoi laki- ja maahanmuuttoasioiden professori Christopher Hein Luissin yliopistosta The Guardian -lehden haastattelussa.

Heinin mukaan maassa on paitsi sinne laittomasti tulleita myös niitä, joiden viisumit ovat erääntyneet.

-Niin kauan kuin sisäministeri ei paljasta lähdettään, en voi tuomita häntä. Hän voisi myös helposti sanoa kaksi miljoonaa, missä on totuus?

Salvini on pitänyt tiukan maahanmuuttolinjansa myös vaalien jälkeen. Hän on muun muassa sulkenut maan satamat Välimerellä pelastustöitä tekeviltä vapaaehtoisjärjestöiltä.

Kesäkuussa pakolaisia Libyan rannikolta noukkineen Aquarius-pelastuslaivan kohtaloa palloteltiin päiväkausia. Viimein Espanjan pääministeri Pedro Sánchez lupasi pääsyn tulijoille. Laivassa oli enimmillään jopa 629 ihmistä.

Italiaan pyrkiviä on paljon, mutta määrä on laskenut aiemmasta

Italiaanjätettiin viime vuonna toiseksi eniten turvapaikkahakemuksia EU:n alueella – turvapaikkaa Italiasta haki viidennes kaikista hakijoista, kertoo Eurostat. Maassa on tuskailtu paitsi turvapaikkaa hakevien, myös Italian kautta Eurooppaan tulevien ihmisten suurta määrää.

Italia on jo pitkään penännyt EU:lta vastuunkantoa tilanteen hoitamiseksi. Italiaan pyrkivien määrä on laskenut viime vuosista. Euroopan raja- ja merivartioston Frontexin raportin mukaan Italiaan Välimeren yli pyrkivien määrä on romahtanut, heitä on alkuvuonna 2018 ollut alle viidesosa siitä, mitä heitä oli samana aikana viime vuonna.

Italian tiukka maahantulolinja on saanut tukea myös Atlantin takaa, missä Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump tapasi tällä viikolla Italian pääministerin Giuseppe Conten Valkoisessa talossa. Trumpin mukaan Italia, kuten myös Yhdysvallat on läkähtyä valtaisan laittoman maahanmuuton alle. Trumpin mukaan Italia on osoittanut tilanteen hoitamisessa “rohkeaa johtajuutta”.

-Kuten Yhdysvallat, Italia on tällä hetkellä valtavan, laittomasta maahantulosta johtuvan paineen alla, Trump sanoi.

-Pääministeri on tällä kanssamme pääosin laittoman maahanmuuton takia. Italia kyllästyi siihen, he eivät halua sitä enää.

Trumpin maahanmuuttopuheissa horjuntaa

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on toistuvasti puhunut tarpeesta nitistää MS-13-niminen rikollisjärjestö. Esimerkiksi CNN:n mukaan Trump viittaa jengiin usein silloin, kun puhe kääntyy laittomasti maassa oleviin tai paperittomiin siirtolaisiin. Trump on perustellut muurin rakentamista Meksikon rajalle muun muassa sillä, että se on rikollisten käyttämä maahantulon väylä.

Liittovaltion rikostutkimuslaitoksen FBI:n mukaan järjestön tekemien rikosten uhrit ovat pääosin muita siirtolaisia, kilpailevien jengien jäseniä tai jengin suututtaneita tahoja. Paikallisten viranomaisten mukaan kyseessä on yksi Yhdysvaltojen suurimmista rikollisjärjestöistä ja sillä on yli 6 000 jäsentä.

El Salvadorin sisällissotaa paenneiden pakolaisten 1980-luvulla perustaman jengin suurin jalansija on Keski-Amerikassa. Trump on vihjannut, että ryhmän tekemien rikosten määrä kasvaa heikon rajavalvonnan takia. Useiden tutkimusten mukaan maahantulo itsessään ei nosta rikollisuuden määrää.

Yhdysvalloissa asiantuntijat ovat varoittaneet Trumpin hallintoa siitä, että keskiamerikkalaisten suojeluohjelmien niukentamiset voivat sataa rikollisjärjestöjen laariin ja vahvistaa niiden rivejä noin 300 000:lla, kirjoittaa CNN.

MS-13 on sanonut, että Trumpin hallinnon maahantulopolitiikka tekee järjestöstä vahvemman, sillä todistajat eivät uskalla astua esiin maasta karkottamisen uhan pelossa.

Osa Trumpin maahanmuuttoon liittyvistä kommenteista on perättömiä

Kesäkuussa Trump tviittasi, että Saksassa rikollisuus on noussut 10 prosentilla maahanmuuton myötä, mutta hänen mukaansa viranomaiset eivät halua kertoa totuutta tilanteesta.

Tilastojen valossa Trumpin puheet eivät pidä paikkaansa. Saksan liittovaltion poliisin tilastojen mukaan vuonna 2017 rikollisuusaste laski 9,6 prosenttia ja tästä väkivaltaisten rikosten osuus 2,4 prosenttia. Vuonna 2017 muiden kuin Saksan kansalaisten tekemien rikosten määrä laski 22 prosentilla vuonna 2017 aiempaan vuoteen verrattuna.

Trump on myös toistuvasti puhunut siirtolaisten muodostamasta “ketjusta”, joka ilmeisesti tarkoittaa sitä, että kun yksi ihminen tulee maahan, hänen mukanaan seuraa useita.

“Meidän täyttyy rikkoa ketju. Se on kuin katastrofi. Tuot yhden ihmisen ja päädyt yhteen 32 ihmisen kanssa”, Trump on tviitannut.

Tällä hän viittasi lokakuussa sattuneeseen tapaukseen, jossa kahdeksan kuoli ja 11 loukkaantui kun auto ajoi pyöräilykaistalle Manhattanilla Yhdysvalloissa. Trump on väittänyt, että iskun tehneen uzbekistanilaisen miehen mukana Yhdysvaltoihin on muuttanut 22–24 sukulaista “maahanmuuttoketjun kautta”.

New York Times -lehden mukaan luku on pienempi, eli yksi maahanmuuttaja sponsoroi keskimäärin 2,1–3,45 sukulaista – eli paljon vähemmän kuin Trump väittää.

Tilastot kertovat

Euroopan unionin alueella on arviolta 511,8 miljoonaa asukasta.
Vuoden 2018 alkupuoliskolla Euroopan rajoille saapui noin 60 430 ihmistä, mikä on noin puolet vähemmän kuin vuoden 2017 vastaavana.
Kesäkuussa pääreiteillä havaittiin 13 100 ihmistä, eli noin 56 prosenttia vähemmän kuin vuoden 2017 kesäkuussa.
Kesäkuussa läntisestä Välimerestä tuli ensimmäistä kertaa aktiivisin EU:hun pyrkivien käyttämä reitti. Esimerkiksi Espanjaan pyrki kesäkuussa 6 400 ihmistä, kasvua noin 166 prosenttia edellisvuodesta.
YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan meriteitse Eurooppaan pyrkivien määrä oli noin 1,015 miljoonaa vuonna 2015. Vuonna 2017 sama luku oli noin 172 300.
Vaikka määrä on laskenut roimasti, UNHCR arvioi, että tämän vuoden aikana Välimerelle on kuollut tai siellä on kadonnut 1 489 EU:n alueelle yrittänyttä ihmistä.
Italia
Italiassa on noin 62,1 miljoonaa asukasta.
Italiaan Välimeren kautta pyrkivien siirtolaisten määrä oli kesäkuussa 2018 noin 3 000. Määrä on laskenut 87 prosenttia kesäkuuhun 2017 verrattuna. Alkuvuoden 2018 aikana Italiaan yritti noin 16 100 ihmistä, eli noin 81 prosenttia vähemmän kuin alkuvuonna 2017.
Lähde: Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontex ja Eurostat
Luvut tarkoittavat EU:n ulkorajoilla havaittuja rajanylityksiä. Sama ihminen voi yrittää rajanylitystä eri maiden kautta.
Saksa
Saksassa on noin 80,6 miljoonaa asukasta. Vuonna 2017 Saksassa oli muiden maiden kansalaisia 10,6 miljoonaa. Maassa rekisteröityjen ulkomaalaisten määrä on kasvanut vuodesta 2016 mitattuna 585 000:lla. Mukana myös viivästyneitä kirjauksia aiemmilta vuosilta, joten luku ei vastaa maahan vuonna 2017 tulleiden määrää.
Paikallisen tilastoviranomaisen mukaan noin puolet maassa asuvista muiden maiden kansalaisista on tullut muista EU-maista. Heistä suuri osa on tullut Itä-Euroopan jäsenmaista, jotka liittyivät unioniin vuosituhannen alussa.
Lähde: Saksan tilastokeskus (Destatis)
Yhdysvallat
Yhdysvalloissa on noin 326,6 miljoonaa asukasta. Laittomasti maahan tulleiden kokonaismäärä on romahtanut vuosituhannen vaihteesta.
Vuonna 2000 heitä oli 1 643 679. Tämän vuoden toukokuussa heitä oli 252 187.
Vuonna 2015 Yhdysvalloissa asui muiden maiden kansalaisia 44,7 miljoonaa. Heistä valtaosa, eli 33,8 miljoonaa oli laillisesti maassa.
Pew-tutkimuskeskuksen mukaan valtaosa amerikkalaisista ei tiedä tätä. Noin kolmasosa uskoo valtaosan olevan maassa laittomasti.
Yhdysvaltojen tulli- ja rajavartiolaitos, Pew-tutkimuskeskus

Asiasanat

Fingerpori

comic