Uutiset

Eutanasiaa puolustavan Soininvaaran mukaan kukin voi elää arvojensa mukaan ja antaa muidenkin elää

Eutanasia-kansalaisaloitetta eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa esitellyt Henrik Lax tiivisti, miksi armokuoleman laillistaminen olisi tärkeää.

-On tilanteita, joissa parhaimmallakaan lääketieteellisellä osaamisella ei pystytä riittävällä tavalla lieventämään kipuja.

Valiokunta järjesti eutanasiasta julkisen kuulemisen torstaina ja jatkaa asiantuntijoiden kuulemisia syksyn mittaan ja mahdollisesti vielä keväälläkin. Sen jälkeen valiokunta tekee esityksen, miten eutanasian kanssa edetään.

Lax korosti, että aloitteessa on tarkat kriteerit, milloin eutanasia voi tulla kyseeseen. Ihmisen pitää sairastaa parantumatonta sairautta, joka on pian johtamassa kuolemaan. Aloitteessa myös korostetaan, että eutanasia on aina potilaan oma tahto. Dementiasairaat suljettaisiin ulkopuolelle.

-Jos jostakin tuntuu pahalta, niin eläköön hän omien arvojensa mukaan ja antakoon muiden elää omien arvojensa mukaan, aloitteen tekijöihin kuuluva Osmo Soininvaara vetosi.

Valiokunnassa asiantuntijoina kuullut sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa ja palliatiivisen hoidon professori Tiina Saarto huomauttivat, että potilas itse ei päätä. Aloitteen mukaan lääkäri arvioi, että kriteerit täyttyvät.

-Vasta kun palliatiivisen hoidon puutteet on korjattu, voidaan arvioida, miten paljon tarvetta eutanasialle on, Hallamaa sanoi.

Palliatiivinen hoito on parantumattomasti sairaan kokonaisvaltaista hoitoa silloin, kun parantavaa hoitoa ei enää ole.

 

Saarron mukaan hoito on kehittynyt, mutta ei riittävästi.

-Lääketieteellisistä tiedekunnista se on kuulunut koulutukseen Tampereella 20 vuotta ja Helsingissä vuoden, muualla ei. Terveydenhuollon perusopetukseen se ei kuulu pakollisena.

Soininvaara pelkäsi, että kärsivien kannalta kestää liian kauan, että koulutusta kehitetään.

-Meillä on 150 palliatiiviseen lääketieteeseen erikoistunutta lääkäriä. Pienelle paikkakunnalle saadaan nopeasti konsultointia, Saarto sanoi.

Saarto muistutti, että kaksi kolmasosaa maailman väestöstä kuolee parantumattomaan sairauteen.

-Miten me rajaamme jäljellä olevan elinajan?

Joissain Yhdysvaltojen osavaltioissa avustettu itsemurha on sallittu. Siellä on listattu syitä, miksi se on haluttu. Pelot ovat olleet suurin syy.

 

 

Asiasanat

Fingerpori

comic

Uusimmat