Uutiset

Ex-valtakunnansovittelija Helle kahden sovittelijan mallista: Valtion virastolla voi olla vain yksi päällikkö

Viime keväänä kesken kauden tehtävänsä valtakunnansovittelijana jättänyt Minna Helle ei innostu mallista, jossa Suomessa toimisi rinnakkain kaksi valtakunnansovittelijaa. Valtakunnansovittelijan toimisto ei Helteen mukaan ole myöskään oikea tahoa keräämään ja analysoimaan työmarkkinaratkaisujen pohjana käytettävää tietoa talouden tilasta.
Ex-valtakunnansovittelija Minna Helle ei näe ongelmia nykyisessä yhden sovittelijan mallissa. Helle siirtyi kesken kauden Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtajaksi viime keväänä.

Ex-valtakunnansovittelija Minna Helle pitäisi kiinni nykyisestä yhden valtakunnansovittelijan järjestelmästä. SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta harkitsisi kahden valtakunnansovittelijan mallia (LM 1.9.). Elorannan mukaan nykyinen yhden sovittelijan järjestelmä on haavoittuvainen esimerkiksi tilanteessa, jossa sovittelija siirtyy toisiin tehtäviin kesken kauden.

Elorannan mallissa sovittelijoita olisi kaksi ja näistä toinen olisi työnantajapuolen ja toinen työntekijöiden nimeämä. Samalla voitaisiin laajentaan sovittelijan toimenkuvaa ja luopua viran määräaikaisuudesta.

Minna Helle siirtyi keväällä kesken kauden Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtajaksi. Lähtö kesken kauden herätti spelulaatioita siitä, että neuvotteluja siirrosta olisi käyty työmarkkinaneuvottelujen ollessa vielä kesken.

Eloranta korosti LM:n haastattelussa, ettei hän arvostele Helteen ratkaisua vaan sitä, että sovittelujärjestelmä lepää vain yhden henkilön varassa. Helle ei näe yhden sovittelijan mallissa ongelmaa.

– Nykyjärjestelmässä valtakunnansovittelijalla on jo sijainen ja lisäksi on useita sivutoimisia sovittelijoita. Aiempi piirisovittelijajärjestelmä ei ole ollut käytössä enää vuosiin, vaan nykyisin valtakunnansovittelija vastaa sovittelun koordinoinnista koko Suomessa ja sovittelujen jakamisesta eri sovittelijoiden kesken, Helle sanoo.

– Käytännössä on huolehdittu, että sovittelijoiden kokoonpanossa on tasapaino työnantajapuolelta ja työntekijäpuolelta tulevien välillä. Linjat ja tavat toimia ovat vakiintuneet vuosikymmenten varrella, eivätkä ne riipu henkilöistä. Järjestelmä ei siten ole niin henkilöhaavoittuvainen, kuin ulospäin saattaa näyttää, enkä näe perustetta lisätä toimiston vakituisten viranhaltijoiden määrää pelkästään tämän syyn takia.

Helle pitäisi kiinni myös viran määräaikaisuudesta.

– Valtion virastolla voi olla vain yksi päällikkö, ja on luontevaa, että virka on määräaikainen, kuten kaikki muutkin valtion johtavat virat.

Elorannan esittämässä kahden sovittelijan mallissa sovittelijat edistäisivät neuvottelutoimintaa myös silloin, kun varsinaista sovittelua ei ole käynnissä.

– Neuvottelukulttuurin kehittäminen on erittäin tärkeää, kuten Elorantakin sanoo. Sitä valtakunnansovittelijat ovat tehneet aina silloin, kun riitoja ei ole päällä. Tämä on asia, jonka osalta täytyy miettiä, onko sovittelijan toimiston resurssien parantaminen se keino, jolla asiaa edistetään parhaiten vai onko muita tehokkaampia keinoja. Joka tapauksessa allekirjoitan täysin tämän asian tärkeyden, Helle toteaa.

Elorannan mielestä valtakunnansovittelijan toimiston tehtäviin voisi kuulua myös työmarkkinaratkaisujen pohjana olevan taloustiedon kerääminen ja analysointi. Tämä varmistaisi tiedonkeruun puolueettomuuden.

– Datatuotannon osalta meillä on jo Tilastokeskus, Suomen Pankki sekä perustettava uusi riippumaton tuottavuuslautakunta, joka valmistelee aineistoa tuottavuudesta ja kilpailukyvystä. En näe tarvetta sille, että olisi vielä uusi taho, joka tekee näihin asioihin liittyvää tausta-aineistoa, Helle vastaa.

Uusimmat

Näkoislehti

24.9.2020

Fingerpori

comic