Uutiset

Filippiineillä kuollut lähes 60 ihmistä trooppisen myrskyn aiheuttamissa maanvyörymissä ja tulvissa

Pahiten trooppisen myrskyn seurauksista on kärsinyt Filippiinien keskiosassa sijaitsevan Leyte-saaren väestö. Lehtikuva// AFP Bobbie Alota

Filippiinien tulvien ja maanvyörymien vuoksi on kuollut ainakin 58 ihmistä, kertoivat maan viranomaiset keskiviikkona.

Pahiten trooppisen myrskyn seurauksista on kärsinyt Filippiinien keskiosassa sijaitsevan Leyte-saaren väestö. Paikallisviranomaisten mukaan ainakin 47 ihmistä on kuollut ja 27 on kadoksissa Leytellä sijaitsevan Baybayn kaupungin lähialueilla. Myös yli sata ihmistä on loukkaantunut alueella.

Sekä Negrosin saarella että maan toiseksi suurimmalla Mindanaon saarella on viranomaisten mukaan kuollut kolme ihmistä.

Trooppinen myrsky Megi saapui saarivaltioon viikonloppuna. Neljä kuukautta aiemmin Rai-taifuuni aiheutti Filippiineillä 400:n ihmisen kuoleman ja jätti satojatuhansia kodittomaksi.

Asiasanat

Uusimmat

Fingerpori

comic