Uutiset

Fortum menettää miljardien sijoitukset, kun Saksa omii Uniperin – "Olemme vaivasta ja tappioista hyvin pahoillamme"

Fortum sai neljäksi vuodeksi oikeuden tehdä ensitarjouksen Uniperin ydin- ja vesivoimaloista, joita yhtiö ei kuitenkaan ole aikeissa myydä. Ministeri Tuppuraisen mukaan Fortumin johto on yhtiön hallituksen asia.
Markus Rauramo totesi tilanteen olevan pettymys. "Kukaan ei halunnut tällaista." Kuva: Antti Aimo-Koivisto

Fortum hävitti miljardeja euroja Saksan-seikkailussaan, vahvistaa yhtiön toimitusjohtaja Markus Rauramo. Hän piti tiedotustilaisuuden sen jälkeen, kun Fortumin saksalaisen tytäryhtiö Uniperin kansallistamisesta oli kerrottu keskiviikkona.

Fortum myy koko Uniper-omistuksensa Saksan valtiolle. Kaupan ja osakepääomalle tehtävän korotuksen jälkeen Saksan valtio omistaa Uniperista noin 98,5 prosenttia.

Vuoden alussa Fortum omisti Uniperista noin 78 prosenttia. Valtion puoliksi omistama Fortum on sijoittanut Uniperiin noin seitsemän miljardia euroa omaa pääomaa. Vuosien varrella yhtiö on saanut Saksasta noin 900 miljoonan euron osingot, ja osakkeiden myynnistä se on saamassa noin 500 miljoonan euron tulot.

– Tämä koko tilanne ja tapahtunut oli itselleni, yhtiölle ja meille kaikille pettymys. Olen ja olemme vaivasta, harmista ja tappioista hyvin pahoillamme. Kukaan ei halunnut tällaista, Rauramo sanoi suomalaisille toimittajille.

Saksa maksaa osakkeista 1,7 euron nimellishinnan, kun Fortum on vuosien varrella maksanut osakkeista kymmeniä euroja kappaleelta. Rauramon mukaan on selvää, ettei Uniper-sijoitukseen voi olla tyytyväinen.

– Tämä ei todellakaan ole mennyt suunnitellusti tai kuten itse olen odottanut. Meidän täytyy ehdottomasti olla nöyriä asiasta, hän sanoi kansainväliselle yleisölle järjestetyssä lehdistötilaisuudessa.

Rauramo puolusteli sijoitusta sillä, että kun Fortum teki viime vuonna historiansa suurimman tuloksen, puolet siitä tuli Uniperista ja pitkälti kaasukaupan ansiosta. Hänen mukaansa energiakaupalla ensin Neuvostoliitosta ja sitten Venäjältä oli 50 vuoden perinne.

– Teimme sen virheen, että oletimme Venäjän käyttäytyvän järjellisesti energianmyynnin suhteen, Rauramo sanoi.

”Väistämätön päätös”

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd.) luonnehtii järjestelyä väistämättömäksi. Hän korostaa, että ratkaisu mahdollistaa Ukrainan sodan Fortumille aiheuttamien tappioriskien rajauksen.

Tuppuraisen mukaan valtioneuvoston talouspoliittinen ministerivaliokunta on käsitellyt asiaa viime viikon keskiviikkona ja sunnuntaina. Ministerivaliokunta on puoltanut sitä, että Suomen valtio Fortumin enemmistöomistajana osaltaan tyytyy esitettyyn ratkaisuun.

– Fortumin hallitus on tehnyt väistämättömän päätöksen poikkeuksellisen epävarmassa tilanteessa. Fortumin on suojattava rahoitusasemaansa tavalla, jolla yhtiön kyky suoriutua perusliiketoiminnastaan säilyy, Tuppurainen sanoi tiedotteessa keskiviikkona aamupäivällä.

Ministerin mukaan valtio-omistajan tavoitteena on ollut, että Fortum varmistaa neljän miljardin euron osakaslainan takaisinmaksun ja neljän miljardin euron emoyhtiötakauksen vapautumisen, eivätkä yhtiön omistajat joudu Uniperin kriisin vuoksi pääomittamaan Fortumia.

Tuppurainen muistuttaa, että Fortumin omistukseen liittyy strateginen intressi. Hänen mukaan valtion omistajuudella yhtiössä pyritään siihen, että sähköntuotanto Suomessa on riittävää kaikissa oloissa.

Rauramo sanoi olevansa tyytyväinen Uniper-neuvotteluissa pääomistajalta eli valtiolta saatuun tukeen.

– Hallitus on toiminut hyvin vastuullisena omistajana sekä virkamiestasolla että poliittisella tasolla, tarjonnut tukea ja ollut käytettävissä hyvin koko neuvottelujen ajan sekä kesällä että nyt syksyllä, hän sanoi.

Ensitarjousoikeus myytyyn omaisuuteen

Fortumin mukaan uusi sopimus korvaa heinäkuussa sovitun järjestelyn, jonka mukaan Saksan valtiosta olisi tullut Uniperin merkittävä vähemmistöomistaja, mutta Fortumille olisi jäänyt yhtiöstä yli puolet.

Osapuolet ovat myös sopineet, että jos Uniper aikoo myydä osan tai kaiken vesivoima- ja ydinvoimaliiketoimintansa Ruotsissa, Fortumilla on ensisijainen oikeus tehdä niistä ostotarjous vuoden 2026 loppuun saakka.

Uniper kuitenkin sanoo omassa tiedotteessaan, ettei sillä tällä hetkellä ole aikeita kyseisten liiketoimintojen myyntiin. Venäläisen kaasun vuoksi kriisiytyneelle Uniperille kyseiset osat ovat tällä hetkellä selvästi kannattavampia.

– Sopimus selkiyttää omistusrakennetta sekä mahdollistaa liiketoimintamme jatkamisen ja roolimme täyttämisen kriittisenä energiantarjoajana, Uniperin toimitusjohtaja Klaus-Dieter Maubach totesi tiedotteessa.

Rauramo ei tiedotustilaisuudessa vastannut suoraan kysymykseen siitä, pyrkikö Fortum pitämään kiinni Uniperin ydin- tai vesivoimaloista.

– Eri vaihtoehtoja on ollut pöydällä, ja tähän lopputulokseen on päädytty. Tässä on monta elementtiä ja osapuolta yhtä aikaa: Saksa tarjoamassa miljardeja pääomaa, Uniper ja Fortum. Piti löytää kaikkien kannalta ratkaisu, jonka kanssa kaikki pystyvät jatkamaan, Rauramo sanoi.

Johdon kohtalo hallituksen käsissä

Fortumin mukaan järjestely edellyttää vielä viranomaishyväksyntöjä ja Uniperin ylimääräisen yhtiökokouksen päätöksen. Tällä hetkellä järjestely odotetaan saatavan päätökseen vuoden loppuun mennessä.

Sopimuksen tultua voimaan Fortum aikoo keskittyä puhtaaseen energiatuotantoon Pohjoismaissa. Rauramon mukaan yhtiö kertoo uudesta strategiastaan myöhemmin. Hänen mukaansa sekä hän itse että yhtiön johto ovat hyvin sitoutuneita sen rakentamiseen.

– Keitä yhtiön johdossa on, se on toki Fortumin hallituksen asia, mutta minä ja johto olemme hyvin sitoutuneita tekemään tätä työtä kaikilla voimilla, mitä meillä on.

Omistajaohjausministeri Tuppurainen kommentoi eduskunnassa toimittajille keskiviikkona iltapäivällä, että yhtiön toimiva johto on Fortumin hallituksen asia.

Hän sanoi, että yhtiön hallitus valitsee toimitusjohtajan ja päättää myös toimitusjohtajan irtisanomisesta. Valtio-omistaja taas käyttää valtaa hallituksen valitsevassa yhtiökokouksessa.

Tuppurainen kertoi, että Uniperin osakkeiden hankinnassa oli aikoinaan päätöksentekijänä Fortumin hallitus. Tuppuraisen mukaan ratkaisu on osoittautunut vakavaksi virheeksi ja Fortumin hallitus päätti Uniper-omistuksesta luopumisesta sunnuntaina.

Pörssi kiitti

Järjestelyn ehtojen perusteella Uniperia ei enää yhdistellä Fortum-konserniin kuluvan vuoden kolmannesta neljänneksestä lähtien, millä tulee olemaan positiivinen vaikutus konsernin omaan pääomaan.

Helsingin pörssi palkitsi tiedon Uniperista irtaantumisesta. Fortumin osake lähti pörssin avautuessa räjähdysmäiseen nousuun. Puoli yhteen mennessä nousu oli tasaantunut noin kahdeksaan prosenttiin, ja osake oli edelleen pörssin vaihdetuin ja suurin nousija.

Fortumin osakkeen arvo on puolittunut vuoden alusta Helsingin pörssissä. Kaupankäynti Fortumin osakkeilla Helsingin pörssissä keskeytettiin eilen iltapäivällä, kun tiedot pelastuspaketista alkoivat tihkua kansainvälisiin tiedotusvälineisiin.

Viiden vuoden Saksan-seikkailu

Fortumin Uniper-omistus sai alkunsa vuonna 2017. Yhtiö kertoi kyseisen vuoden keväällä neuvottelevansa 47 prosentin osuuden ostamisesta Uniperista.

E.ON hyväksyi Fortumin ostotarjouksen tammikuussa 2018, mutta tätä ennen Uniper varoitti Fortumin osakkeenomistajia kaupan riskeistä suomenkielisellä tiedotteella. Uniper torjui ostotarjousta myös nostamalla omaa osinkoaan.

Fortum lisäsi vuosien varrella edelleen omistustaan Uniperista, kunnes se hallitsi 78:aa prosenttia yhtiöstä ja Uniperista tuli sen tytäryhtiö. Viime vuoden maaliskuussa Fortum vaihdatti Uniperin toimitusjohtajan ja talousjohtajan.

Uniperin taloustilanne alkoi murentua, kun viime vuoden lopulla Venäjä alkoi käyttää maakaasutoimitusten supistamista kiristyskeinona Eurooppaa kohtaan sekä valmistautui hyökkäämään Ukrainaan. Yhtiö joutui ostamaan korvaavaa maakaasua korkeaan hintaan ja myymään sen aiempien sopimuksen mukaisella hinnalla.

Tämän vuoden tammikuussa Fortum myönsi Uniperille enintään kahdeksan miljardin rahoituksen markkinoiden heiluntaan varautumiseksi.

Fortum, Uniper ja Saksa sopivat vakautusjärjestelystä Saksan energiamarkkinoille olennaiselle kriisiyhtiölle heinäkuussa. Tämänkin jälkeen Uniper tuotti analyytikkoarvioiden mukaan toistasataa miljoonaa euroa tappiota. Uniperin tilanne näkyi myös Fortumin tuloksessa, joka toisella vuosineljänneksellä romahti yli yhdeksän miljardia euroa tappiolle.

Uniperin tilannetta synkisti entisestään se, että syyskuun alussa Venäjä lopetti kaasutoimitukset Nord Stream -kaasuputken kautta kokonaan. Myöhemmin syyskuussa kansainväliset tiedotusvälineet alkoivatkin kertoa Saksan harkitsevan Uniperin kansallistamista.

Asiasanat

Uusimmat

Fingerpori

comic