Uutiset

Fox News: Donald Trump myöntää olevansa osittain syyllinen kongressin valtaukseen

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump syytti puhelinkeskustelussa kongressin mellakasta äärivasemmistolaista Antifa-verkostoa.
Donald Trump puhui kannattajilleen viime keskiviikkona Valkoisen talon lähellä ennen kuin mellakoitsijat tunkeutuivat kongressirakennukseen. Kuva: SHAWN THEW / EPA
Donald Trump puhui kannattajilleen viime keskiviikkona Valkoisen talon lähellä ennen kuin mellakoitsijat tunkeutuivat kongressirakennukseen. Kuva: SHAWN THEW / EPA

Donald Trump on myöntänyt keskustelussa edustajainhuoneen republikaanijohtajan Kevin McCarthyn kanssa, että hän on osasyyllinen viime viikon mellakkaan kongressitalossa. Asiasta kertoo televisiokanava Fox News lähteidensä perusteella.

Kahden Fox Newsin lähteen mukaan McCarthy välitti tiedon Trumpin lausunnosta maanantaina republikaanien puhelinkokouksessa. Kokouksessa McCarthy ilmaisi, että hänen mielestään Trump on ainakin osittain vastuussa kannattajiensa tunkeutumisessa kongressiin viime viikon keskiviikkona.

McCarthyn kanssa käydyn puhelinkeskustelun aikana Trump syytti kongressin valtauksesta Antifan jäseniä, vaikka videoiden ja paikalla olleiden lausuntojen mukaan suurin osa tunkeutujista oli presidentin kannattajia., verkkolehti Axios kertoo kahden lähteen perusteella.

– Siellä ei ollut Antifa, siellä oli MAGA. Tiedän sen, koska olin siellä, McCarthy sanoi kireätunnelmaisen 30 minuuttia kestäneen puhelun aikana.

Antifa on äärivasemmistolainen verkosto, jota Trump on syyttänyt virkakautensa aikana väkivaltaisista mellakoista.

Uutistoimisto Reutersin mukaan McCarthy neuvoi Trumpia soittamaan ja tapaamaan Joe Bidenin ja jättämään tälle tervetuliaiskirjeen Valkoiseen taloon.

Mellakoitsijat rynnistivät viime viikon keskiviikkona Washingtonissa kongressirakennukseen, jossa oli menossa presidentinvaalien tuloksen vahvistamistilaisuus. Tilaisuus keskeytyi ja kongressiedustajat evakuoitiin turvaan.

Ennen kongressin valtausta Trump puhui kannattajilleen Valkoisen talon lähellä. Puheessaan hän toisti perättömän väitteensä demokraattien varastamista vaaleista ja kehotti kannattajiaan menemään kongressille. Mellakoissa kuoli viisi ihmistä ja yli 50 pidätettiin.

Myöhemmin Trump tuomitsi mellakoitsijoiden väkivaltaisen käyttäytymisen, mutta on jatkanut perusteettomia vaalivilppisyytöksiä.

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti