Uutiset

Guatemalan viranomaiset hajottivat siirtolaisten leiriä raja-alueeltaan – vuoden ensimmäinen Yhdysvaltoihin pyrkivä siirtolaiskulkue sai viikonloppuna vastaansa kyynelkaasua

Guatemalan turvallisuusjoukot pysäyttivät siirtolaiset keppien ja kyynelkaasun avulla sunnuntaina. Kuva: epa08943644
Guatemalan turvallisuusjoukot pysäyttivät siirtolaiset keppien ja kyynelkaasun avulla sunnuntaina. Kuva: epa08943644

Guatemalan turvallisuusjoukot hajottivat pääosin hondurasilaisista siirtolaisista koostuvaa kulkuetta raja-alueellaan maanantaina.

Siirtolaiset ovat leiriytyneet Vado Hondon kylän liepeillä sijaitsevalle tielle noin 55 kilometriä Hondurasin ja El Salvadorin rajoilta sen jälkeen, kun Guatemalan viranomaiset olivat pysäyttäneet heidän etenemisensä maassa.

– Olemme peloissamme, hondurasilainen äiti Rosa Alvarez kertoi Reutersille.

– Haluamme vain jatkaa vapaasti matkaa Yhdysvaltoihin.

Jopa 8 000 Yhdysvaltoihin pyrkivää siirtolaista on saapunut Guatemalaan perjantaista lähtien, uutistoimisto Reuters kertoo. Maan viranomaiset kertoivat sunnuntaina palauttaneensa yli 1 500 henkilöä takaisin Hondurasiin ja El Salvadoriin.

Sunnuntaina Guatemalan sotilaiden ja siirtolaisten välillä nähtiin yhteenottoja. Viranomaiset käyttivät keppejä ja kyynelkaasua väkijoukon pysäyttämiseksi.

Reutersin silminnäkijöiden mukaan tielle Vado Hondon liepeillä oli leiriytyneenä noin 2 000 henkilöä. Useat kertoivat, ettei heillä ollut saatavilla riittävästi ravintoa tai vettä. Mukana on ollut useita lapsiperheitä.

Kyseessä on vuoden ensimmäinen siirtolaiskulkue alueella. Ihmiset pakenevat erityisesti koronapandemian ja marraskuun hurrikaanien pahentamaa köyhyyttä ja väkivaltaisuuksia.

Yhdysvaltain presidentiksi nouseva Joe Biden on luvannut edeltäjänsä Donald Trumpin hallintoa humaanimpaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Bidenin transitiotiimistä kuitenkin kehotettiin ihmisiä jättämään matkansa Yhdysvaltoihin. Nimettömänä pysytellyt toimihenkilö sanoi, että Trumpin hallinnon maahantulorajoitusten muuttaminen sekä koronapandemian tuomien haasteiden ratkaiseminen vie aikaa.

– Sillä välin matka Yhdysvaltoihin on edelleen hyvin vaarallinen, ja alueella olevien ei pitäisi uskoa ketään, joka kaupittelee valhetta, että rajamme ovat kaikille auki ensi kuussa, toimihenkilö sanoi Reutersille.

Läpikulkumaa Meksiko on asettanut rajalleen joukkoja ja vaatinut muita alueen valtioita pysäyttämään kulkueen muun muassa koronapandemiaan vedoten. Maan presidentti Andres Manuel Lopez Obrador sanoi maanantaina olevansa yhteydessä sekä nykyisen että tulevan Yhdysvaltojen hallinnon kanssa saapuvista siirtolaisista.

Lopez Obrador sanoo toivovansa, että Biden toteuttaisi maahanmuuttopoliittisen uudistuksen, ja suunnittelisi lisäksi Meksikon ja Keski-Amerikan kanssa vaihtoehtoja muuttoliikkeille.

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti