Uutiset

Haavisto kaipaa oikeuskanslerin lausuntoa hallituskriisistä

Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto haluaisi kuulla oikeuskanslerin lausunnon tällä viikolla koetun hallituskriisin seurauksista.

-Meillä ei ole tällä hetkellä ylintä laillisuusvalvojaa, oikeuskansleria, ja perussuomalaisten puolueen hajottua vanhat ministerit jatkavat hallituksessa toistaiseksi ilman puoluetta ja puolueohjelmaa, ja ilman uutta hallitusneuvottelukierrosta. Näiden ei pitäisi olla aivan läpihuutoasioita, Haavisto puhui vihreiden puoluekokouksessa.

Haavisto ei epäile sitä, ettei hallituksella olisi enemmistöä eduskunnassa Uusi vaihtoehto -ryhmän syntymisen myötä. Häntä arveluttaa se, onko hallituskriisin käänteissä menetelty oikein.

-Se ei ole normaalia, ettei eläköityneen oikeuskanslerin tilalle ole vielä tullut ketään. Lausunto tästä hallitustilanteesta olisi ollut paikallaan. myös tasavallan presidentin sanalla on vaikutusta ja presidentti Sauli Niinistö onkin tätä pohtinut viimeisten lausuntojensa mukaan, Haavisto kommentoi.

Niinistö kertoi Kainuun Sanomissa lauantaina, että hallituksen eronpyyntö olisi voinut olla tiistaina paikallaan.

Pekka Haavisto tavoittelee presidentin paikkaa yli puoluerajojen menevällä kampanjalla. Hän korostaa aktiivista ja kansainvälistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, rauhantyötä, ihmisoikeuksia ja vastuun kantamista turvapaikanhakijoista.

Haavisto korosti puheessaan myös sitä, että myös maahanmuuton ongelmista on puhuttava.

-Siihen on puututtava, jos jotkin turvapaikanhakijat syyllistyvät esimerkiksi väkivaltaisiin rikoksiin erityisesti naisia kohtaan. Rikoksista puhuminen leimataan liian helposti rasismiksi. On myös muistettava, että osa maahanmuuttokriitikoista ei pidä työperäistä maahanmuuttoa ongelmana, Haavisto totesi.

Asiasanat

Uusimmat