Uutiset

Hallitukselta jättimäinen 15 miljardin paketti työpaikkojen ja yritysten turvaamiseksi

Hallitus toteuttaa suurelta osin työmarkkinajärjestöjen keskiviikkona sopiman kriisisopimuksen. Kuntia kehotetaan pidättäytymään mittavista lomautuksista ja irtisanomisista.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) on saanut esiintyä tiedotustilaisuuksissa lähes päivittäin. Lisää on luvassa vielä tällä viikolla. Kuva: VALTIONEUVOSTON KANSLIA
Pääministeri Sanna Marinin (sd.) johtama hallitus ilmoitti perjantaina taloustoimista koronavirusta vastaan. Kuva: Valtioneuvoston kanslia

Hallitus kertoi perjantaina laajasta tukipaketista yrityksille ja yrittäjille koronaviruksen aiheuttamien äkillisten talousvaikeuksien lieventämiseksi. Sen mittaluokka on maanantaina ilmoitetun 5 miljardin tukipaketin kanssa yhteensä noin 15 miljardia euroa.

Kokonaisuuteen kuuluu mittava lisätalousarvio, työpaikkoja ja ihmisten toimeentuloa turvaavia toimia ja yritysten rahoitusta turvaavia toimia. Toimet ovat voimassa kolme kuukautta.

Hallitus toteuttaa suurelta osin työmarkkinajärjestöjen keskiviikkona sopiman kriisisopimuksen. Ne turvaavat etenkin niiden ihmisten toimeentuloa, jotka joutuvat lomautetuiksi tai menettävät työpaikkansa.

Yrittäjien ja freelancereiden toimeentuloa turvataan yritysmuodosta riippumatta työttömyysturvan kautta. Yritysten rahoitusta turvataan useilla miljardiluokan toimilla ja lisäksi otetaan käyttöön uusia suoria tukia.

– Tarkoituksena on auttaa yrityksiä kriisin yli ja estää konkursseja, pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoi.

Marinin mukaan hallitus toivoo myös, etteivät kunnat ala laajasti irtisanomaan tai lomauttamaan ihmisiä.

– Pyydän kuntapuolta pidättäytymään mittavista lomautuksista tai irtisanomisista. Me tulemme kuntapuolen taloudenkin katsomaan kokonaisuudessaan.

Valtiovarainministeri Katri Kulmunin (kesk.) mukaan eduskunnalle annettu lisätalousarvio on 400 miljoonaa euroa.

Uusimmat

Näkoislehti

28.9.2020

Fingerpori

comic