Uutiset

Hallitus kertoi sote-uudistuksesta: Uudet maakunnat aloittavat todennäköisesti vuoden 2023 alusta

Maakuntavaalit järjestettäisiin alkuvuonna 2022.
Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru on tyytyväinen sote-uudistuksen etenemiseen. Kuva: Valtioneuvosto
Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru on tyytyväinen sote-uudistuksen etenemiseen. Kuva: Valtioneuvosto

Hallitus kertoi sote-uudistuksen ministerityöryhmän linjauksista perjantaina. Uudet sote-palveluista ja pelastustoimesta sekä mahdollisesti muistakin tehtävistä vastaavat maakunnat aloittaisivat toimintansa vuoden 2023 alussa. Maakuntavaali järjestettäisiin sitä ennen alkuvuodesta 2022.

Noin tuhatsivuinen lakiesityspaketti sote-uudistuksesta tulee eduskunnan käsittelyn viimeistään joulukuussa. Lausunnolle esitysluonnos lähtee 15. kesäkuuta. Vasta sen jälkeen ratkaistaan kiistakapulaksi noussut Itä-Savon suuntautuminen joko Pohjois-Savon tai Etelä-Savon maakuntaan.

Edellisen hallituksen kaavailema uudistus kaatui viime vuoden maaliskuussa perustuslaillisiin ongelmiin ja ajan puutteeseen. Nyt valmistelussa on otettu huomioon eduskunnan perustuslakivaliokunnan silloin tekemiä linjauksia.

– Myös valtion rahoitusmallia on yksinkertaistettu. Viime kädessä sillä turvataan perusoikeuksien toteutuminen, kertoi sote-uudistuksen pääsihteeri Päivi Salo.

Lisäksi käynnissä on suunnittelu maakuntien verotusoikeuden järjestämisestä.

Ei valinnanvapautta

Kunnille siirtyy nykyhallituksen mallissa vähemmän tehtäviä kuin edellisen hallituksen mallissa. Nykymallista puuttuu myös edelliseen malliin kuulunut sote-palvelujen asiakkaan valinnanvapaus.

Ostopalvelujen toteutukseen esitetään merkittäviä säännöksiä, jotka tulevat Salon mukaan muuttamaan nykyisiä käytäntöjä ostopalvelujen toteutuksessa.

Palvelujen järjestämisestä vastaavat 21 sote-maakuntaa ja Helsinki. Maakuntien määrä kasvoi 18:sta Uudenmaan erillisratkaisun takia.

Sote-maakuntien rahoitus perustuu suurelta soin valtion rahoitukseen sekä asiakas- ja käyttömaksuihin. Ensi vaiheessa maakunnilla ei olisi verotusoikeutta.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) mukaan maakuntien rahoituksessa ei myöskään tavoitella 3 miljardin euron säästöjä kuten edellisen hallituksen kaavailuissa.

Nykyhallituksen sote-uudistuksen päälinjat sovittiin jo vuosi sitten hallitusneuvotteluissa.

Asiasanat

Uusimmat

Näkoislehti

29.11.2020

Fingerpori

comic