Uutiset

Hallitus sai luottamuksen äänin 99–88 – välikysymys vanhusten hoidosta oli kuitenkin tiukka paikka

Eduskunta äänesti perjantaina hallituksen luottamuksesta, koska koko oppositio oli tehnyt välikysymyksen vanhusten hoidosta ja esittänyt epäluottamusta hallitukselle.

Taustalla vaikuttivat muun muassa Esperi Care -yrityksen tarjoamassa hoivassa paljastuneet puutteet.

Hallituspuolueiden eli keskustan, kokoomuksen ja sinisten rivit pysyivät kuitenkin kasassa ja äänestys päättyi lukemiin 99–88. Poissa oli 12 kansanedustajaa.

Välikysymyksessä oli kyse niin hoitajamitoituksesta kuin sote-uudistuksesta, ja kysymys poiki eduskunnassa tiukkaa keskustelua.

– Onko hallitus valmis antamaan pikaisesti esityksen siitä, että riittävä hoitajamitoitus kirjataan lakiin? Miksi valvonnan resursseja ei ole turvattu, vaikka tarve on kasvava? Mitä hallitus aikoo tehdä parantaakseen vanhushoivan laatua ja valvontaa? Miksi hallitus haluaa sote-uudistuksessa pirstoa nykyisen palvelujärjestelmän ja tuoda tilalle vaikeasti ohjattavan ja valvottavan monituottajamallin, välikysymyksessä tivattiin monen muun kysymyksen ohella.

Keskustelu välikysymyksestä käytiin jo keskiviikkona, perjantaina vain äänestettiin hallituksen luottamuksesta. Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) vastasi keskiviikkona oppositiolle, että hallitus on sopinut säilyttävänsä ympärivuorokautisen hoivan henkilöstön mitoituksen vuoden 2013 suosituksen tasolla.

– Henkilöstömitoituksessa on päästy suosituksen pohjalta jo varsin pitkälle. Nyt hallitus käynnistää valmistelun, joka pohjustaa hallitusneuvottelujen yhteydessä tehtäviä linjauksia ja vanhuspalvelulain uudistamista, Saarikko sanoi.

Välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja kansanedustaja Sanna Marin (sd.) penäsi keskiviikkona toimintaa ja muutoksia lainsäädäntöön.

– Pelkkä puhe ja lupaukset tilanteen parantumisesta ei enää riitä. Lailla on varmistettava, että ikäihmisten hoito toteutuu ihmisarvoisella tavalla, Marin sanoi.

Välikysymyksessä oli mukana koko oppositio eli Sdp, Perussuomalaiset, vihreät, Vasemmistoliitto, Rkp, kristillisdemokraatit, Liike Nyt sekä tähtiliike.

Vanhusten hoidosta käytävä keskustelu on ollut haastavaa erityisesti kokoomukselle, joka ei muiden puolueiden tapaan ole kannattanut sitovaa hoitajamitoitusta vaan on korostanut vanhusten tarpeen mukaan määriteltävää hoitoa.

Vääntö sosiaali- ja terveyskysymyksistä jatkuu eduskunnassa todennäköisesti ensi viikolla, koska perustuslakivaliokunnan arvellaan saavan uusimman sote-lausuntonsa valmiiksi alkuviikosta. Lausunto kertoo, ovatko sote-uudistuksen perustuslailliset kysymykset ratkaistavissa vielä ennen huhtikuun eduskuntavaaleja.