Uutiset Helsinki

Hallitusneuvotteluihin osallistuvat puoluejohtajat saapuivat toiveikkaina Säätytaloon: “Haetaan yhteistä näkemystä neuvottelujen pohjaksi”

Antti Rinteen mukaan hallitusohjelmassa määritellään sote-uudistuksen linjat, joiden pohjalta parlamentaarista valmistelua lähdetään viemään eteenpäin.

Hallitusneuvotteluihin kutsutut puolueet aloittivat urakkansa jo keskiviikkona iltapäivällä. Neuvottelut alkoivat taloudellisen, sosiaalisen ja ekologisen tilannekuvan läpikäynnillä.

– Haetaan yhteistä näkemystä neuvottelujen pohjaksi. Ei puhuta pelkästään taloudesta, vaan ilmiöistä, jotka liittyvät ympäristön ja koulutuksen tilaan sekä kaikkiin tavoitteisiin, joita lähdetään viemään eteenpäin, Antti Rinne (sd.) hehkutti iltapäivällä Säätytaloon saapuessaan.

Hän sanoi neuvottelujen vetäjänä uskovansa, että hallitusohjelma saadaan sovittua 24. toukokuuta mennessä.

Rinteen mukaan tarkoituksena on, että hallitusohjelmassa määritellään sote-uudistuksen linjat, joiden pohjalta parlamentaarista valmistelua lähdetään viemään eteenpäin.

– Tavoitteena on, että kansalaisyhteiskunnalla, asiantuntijoilla ja eduskuntapuolueilla on vaikutusvaltaa ratkaisun sisältöön. Yhteinen tahto on päästä eteenpäin niin, ettei joka vaalikauden alussa tarvitse miettiä asiaa uudelleen.

Hakkuut ja hiilinielut

Rinne sanoi uskovansa kaikilla olevan yhteinen tavoite, että myös metsäteollisuuden raaka-ainehuollosta ja hiilinieluista pystytään huolehtimaan.

Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto piti hyvänä, että hallitusneuvotteluissa ovat pöydällä kaikki kiperät asiat kuten hakkuut ja hiilinielut.

– Katsotaan rauhassa, mitä neuvotteluissa syntyy. Vaalien alla ilmastokysymykset olivat niin paljon keskusteluissa, että puolueet ovat varmasti jumpanneet omia ilmastokantojaan.

“Helppoa ei tule olemaan”

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä sanoi, että hallitusneuvotteluihin on lähdetty yhteisymmärryksen löytämiseksi, vaikka Antti Rinteen käsitykset esimerkiksi taloudesta ovat olleet kaukana nykyisen hallituksen linjauksista.

– Yhteisymmärryksen löytäminen ei tule olemaan helppoa. Katsotaan nyt sitten, miten käy. Kaikkihan pitää tehdä talouden realiteeteissa ja raameissa.

Sipilän mukaan mitään tiukkaa takarajaa hallitusneuvotteluille ei kannata asettaa, vaikka kahdessakin viikossa ehditään tehdä paljon, kun täysillä neuvotellaan.

– Mikään ei toimi, jos ei sitä voi piirtää prosessikaavioksi paperille, hän vitsaili.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson oli tyytyväinen hallitusneuvotteluihin osallistuvien puolueiden kokoonpanoon.

– Neuvotteluihin on menossa sellainen ryhmä puolueita, jossa myös muut ovat painottaneet vähän vastaavantyyppisiä asioita kuin me.

Andersson sanoikin odottavansa, että neuvotteluissa voidaan heti keskustella tulevaisuuspanostuksista.

Kovan luokan alustajia

Talouden tilannekuvasta hallitusneuvottelijoille keskiviikkona alustavat Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn ja valtiovarainministeriön valtiosihteeri Martti Hetemäki.

Sosiaalisen tilannekuvan esittelee yksikönpäällikkö Anne Lounamaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta ja ekologisen tilannekuvan Suomen ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen.

Lisäksi tilaisuudessa alustavat opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoinen, ulkoministeriön valtiosihteeri Matti Anttonen ja työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Jari Gustafsson.

Täysi rumba käyntiin

Rinne paalutti jo tiistaina, että käytännön neuvotteluohjeistus tapahtuu torstaiaamuna, ja sitten aletaan neuvotella torstaina iltapäivällä.

Isoimmissa pöydissä, joita on ilmiökysymyksiin perustuen kahdeksan, neuvotellaan jo torstaina ja perjantaina. Ensi viikon alussa mukaan tulevat pienemmät alapöydät.

Täysi neuvottelurumba Säätytalossa käynnistyy siis ensi viikon alkupuolella.

Rinteen tavoitteena on saada hallitus kasaan kesäkuun alussa. Silloin uusille ministereille jäisi kuukausi aikaa valmistautua Suomen EU-puheenjohtajuuteen ja EU:n ministerineuvostojen johtamiseen.

Uusimmat