Uutiset

"Hän oli synkissä mielialoissa" - Nämä ihmiset todistivat Urho Kekkosen viimeistä työpäivää tasavallan presidenttinä

Perjantai 4. syyskuuta.1981 oli sangen tavallinen alkusyksyn päivä.

Helsingissä lämpötila nousi 14,3 asteeseen. Keskiviikkona MTV3:n ohjelmistoon oli saapunut “maailman katsotuin televisiosarja” Dallas.

Puolassa Solidaarisuus-liike valmistautui viikonloppuna pidettävään ensimmäiseen yleiskokoukseensa, ja Houstonissa muuan Beyoncé Knowles päästi ensiparkaisunsa.

Suomessa Mauno Koiviston kakkoshallitus yritti päästä sopuun budjetista. Riita oli viemässä hallitusta jälleen kerran hajoamisen kynnykselle.

Tamminiemessä vanha mies valmistautui raskaaseen työpäivään. Päivää aiemmin tasavallan presidentti Urho Kaleva Kekkonen oli täyttänyt 81 vuotta. Juhlia ei pidetty. Syntymäpäiväänsä edeltävän yön Kekkonen oli valvonut ja oli siksi kovin väsynyt. Heikentyvä näkö ja muistikatkot olivat vaivanneet valtiojohtajaa jo pitkään.

Kukaan ei silti tiennyt, että tästä tulisi Kekkosen viimeinen työpäivä.

10.15

Kekkosen tapana oli käydä perjantaisin Presidentinlinnassa hoitamassa julkista ohjelmaansa. Syyskuun neljäntenä päivänä hän tapasi ensimmäiseksi delegaation synnyinkunnastaan Pielavedeltä.

-Meitä oli kolme miestä: kunnanvaltuuston puheenjohtaja Paavo O. Saksman, lukion rehtori Pekka Eteläaho ja minä, kertoo kunta- ja maakuntapolitiikan veteraani, kunnallisneuvos Leo Kukkonen.

Kolmikko oli viemässä presidentille ensimmäistä kappaletta nahkakansiin sidotusta Pielaveden ja Keiteleen historian ykkösosasta. Tapaaminen oli sovittu joitakin viikkoja aikaisemmin.

-Kekkosen ensimmäinen adjutantti, eversti Lasse Wächter kertoi meille, että nyt alkaisi olla sopiva aika vierailulle.

Wächter totesi miehille, että enää ei tiedetty, kuinka kauan Kekkonen enää jaksaisi vastaanottaa vieraita. Pielaveden miehet kuitenkin toivotti tervetulleeksi presidentti, joka vaikutti olevan “nappikunnossa”.

-Kyllä me olimme siellä lähemmäksi puoli tuntia. Presidentti kyseli kuulumisia Pielavedeltä: ihmisistä, säästä, viljan kypsymisestä ja kaikesta mahdollisesta. Hän oli yllättävänkin virkeä, mutta se olikin aamun ensimmäinen tapaaminen.

Seuraavaksi saapui Kolumbian suurlähettiläs jättämään valtuuskirjettään.

-Linnan porukka sanoi, että kun te olette tuommoisia maalaismiehiä ettekä seremonioita monesti näe, niin jääkää katsomaan, minkälaista se valtuuskirjeen tuominen on. Ja onhan se, siinä on torvisoittokunnat, punaiset matot, presidentin virka-autot ja kaikki, mutta merkillepantavaa oli, että se oli aika lyhyt. Ei siinä kauan Kolumbian kaveri viipynyt, kun jo tuli sieltä pois, korkeintaan kymmenen minuuttia.

Jälkeenpäin Kukkonen kuitenkin mietti, että presidentin esikunta oli kysellyt pielavetisten vierailun sujumisesta.

Kolme vuotta sitten edesmennyt Paavo O. Saksman muisteli visiittiä Savon Sanomissa vuonna 2008:

-Kun olimme lähdössä, presidentti tarttui kaksin käsin käteeni ja sanoi: “Kerro synnyinpitäjäni ihmisille sydämellisiä terveisiä minulta.” Se särähti oikein selkäpiissäni, ja jollain lailla aavistin, että presidentti ei ole enää kunnossa.

Lähipiiri oli jo pitkään seurannut Kekkosen voimien hiipumista.

-Olen kirjoittanut vuoden 1981 taskuallakkani ensimmäiselle aukeamalle: “Tämä on se vuosi, jolloin Suomessa vaihtuu Tasavallan Presidentti”, kertoo eversti evp Juha Engström.

Kekkosen toisena adjutanttina palvelleen Engströmin mukaan hän ja Wächter olivat jo pidemmän aikaa ajatelleet, että presidentti ei jaksaisi virkakautensa loppuun asti.

Vierailulla ystävänsä Rikhard Sotamaan luona Laukaassa kesällä 1980 UKK kertoi Engströmille erosuunnitelmistaan.

-Hän kertoi olleensa keväällä -80 niin huonossa kunnossa, että harkitsi vakavasti sairaseläkkeelle jäämistä. Erityisesti presidentin näkö oli huonontunut. Kun vierailimme [uudelleen] Sotamailla maaliskuun -81 alussa, presidentti puhui “järjestelyistä kun minä vähitellen jätän nämä hommat. Minne sijoitan esimerkiksi asekokoelmani?” Kävimme keväällä myös katsomassa ainakin yhtä mahdollista eläkeasuntoa. Presidentti oli siis tosissaan eroamassa.

Engströmin mukaan presidentin kunto vaihteli nopeastikin. Huonot jaksot olivat yleensä lyhyitä, ja niitä alkoi olla varsinaisesti vasta vuodesta 1980.

-Pääosin hän oli ihan virkeä ja hyväkuntoinen.

Presidentin ulkopoliittinen erityisavustaja Jaakko Kalela näki esimiehensä väsymyksen jo edellisellä vuosikymmenellä.

-Noin vuodesta 1978 lähtien, mutta kiihtyvästi loppua kohden, hän ilmaisi turhautumistaan: “Paska homma, pitäisi päästä eroon.” Koko ajan tuli kriisejä, joissa hänelle työnnettiin ratkaisijan paikkaa. Hän tuskaili, että eikö hallitus osaa hoitaa itse asioitaan, Kalela muistelee.

Puheista tekoihin oli kuitenkin matkaa. Kekkonen oli saatu vakuuttuneeksi omasta korvaamattomuudestaan, ja hän pelkäsi, että valtionpään vaihtuminen johtaisi vääjäämättä ongelmiin.

-Toisaalta hän puhui, että olisi kohtuullista päästä eroon, mutta samalla, että tässä vain on pakko yrittää jaksaa.

Presidentin kanslian päällikkö Juhani Perttunen keskusteli Kekkosen kanssa tämän erosuunnitelmista keväällä 1981 kahteen otteeseen aivan avoimesti.

-Hän tiesi tilanteensa, mietti mikä olisi parasta ja halusi kuulla muidenkin mielipiteitä. Asia oli monimutkainen ja vaikea, eikä kenelläkään meistä ollut lihaksia sanoa mitään erityistä.

10.30

Engström, Kalela ja Perttunen kuvaavat kaikki Kekkosen valtakauden viimeisiä aikoja samalla sanalla: tahdonvoima. Presidentin velvollisuudentunto ajoi väsymyksen ohi. Muistelmateoksessaan Kaksi kautta I Mauno Koivisto päätyy samaan lopputulokseen:

“Oma tulkintani on, että hänessä oli ollut käynnissä fyysinen prosessi, jota kova tahto piti kurissa.”

Kahdenkymmenenviiden virkavuoden perintönä Kekkoselle oli kehittynyt myös kova rutiini.

-Hän osasi ottaa yleisönsä. Kun ovet aukesivat ja delegaatio saapui, presidentti tuli hymyilevänä vastaan, keskusteli ja kuunteli. Viralliset seremoniat olivat usein sellaisia, että vieraat puhuivat ja presidentti kommentoi. Se ei vaatinut häneltä parhaina päivinä paljon, Kalela kuvaa.

Suurlähettiläiden valtuuskirjeiden jättö oli koristeellinen seremonia, jonka jälkeen presidentti meni työhuoneeseensa ulkoministerin kanssa. Kalelan mukaan ulkoministeri Paavo Väyrynen ei ollut perjantaina paikalla, ja hänet korvasi ministeriötaustainen ulkomaankauppaministeri Esko Rekola.

-Rekola kertoi Kekkosen klaaranneen tapaamisen ihan hyvin. Hän oli kysymässä suurlähettiläältä, minkälainen on tilanne Kolumbiassa, mutta ei saanut suuhunsa maan nimeä. Hetken huulta purtuaan hän sanoi “teidän maanne tilanne”. Rekola oli varautunut auttamaan presidenttiä, mutta totesi, että Kekkonen selvitti tilanteen hyvin tyylikkäästi, eikä vieras varmaankaan huomannut mitään.

11.00

Urho Kekkonen osallistuu valtioneuvoston esittelyyn viimeisen kerran. Pääministerin poliittisena sihteerinä toiminut Paavo Lipponen kertoo omaelämäkertansa toisessa osassa Murrosten aika presidentin vetäneen tilaisuuden “ilman kommelluksia”.

Opetusministeri Pär Stenbäckillä ei ole esittelystä erityisiä muistoja.

-Mutta ilmeisesti tilaisuus oli samanlainen kuin muutenkin viimeisinä kuukausina: hyvin lyhyt ja hyvin muodollinen.

Stenbäckin mukaan presidentin esittelyt olivat olleet hankalia jo kesällä. Presidentti viittasi huonoon näköönsä ja pyysi lisää valoa. Ministerit tiesivät, että Kekkosen kunto oli huonontumassa, mutta aivoverenkierron ongelmista hallitus ei ollut kuullut, eikä presidentti saanut esittelyissä muistikatkoja.

-Hän vaivalloisesti meni ja teki tehtävänsä, eikä kukaan häirinnyt häntä. Ei ollut niin, että hän olisi katkennut jo silloin, vaan presidentti pysyi suorana viimeiseen asti. Viimeisen kolmen kuukauden aikana me [ministerit] jännitimme tilanteita vähäsen ja olimme valmiita auttamaan häntä, Stenbäck kuvailee.

Oikeusministeri Christoffer Taxell havaitsi kesäkuussa, että UKK:n asiat eivät ole kohdallaan:

-Kultarannassa oli 26.6. presidentin esittely, tavanomainen systeemi, joka oli vallinnut todennäköisesti presidentin virkaanastumisesta lähtien: Hallitus seisoo rivissä ja presidentti kättelee jokaista ministeriä. Pääministerin tehtäviä hoitavalta Eino Uusitalolta Kekkonen kysyi “syödäänkö nyt”, vaikka 25 vuotta oli ollut niin, että ensin oli esittely ja sen jälkeen lounas. Esittely ei mennyt aivan loistavasti, sillä paperit olivat sekaisin ja hänellä oli vaikeuksia nähdä niitä.

Taxell oli ministerivastuussa presidentin esteellisyyteen liittyvissä asioissa. Kesäkuisen tapauksen jälkeen hän ja oikeusministeriön kansliapäällikkö Kai Korte alkoivat varautua Kekkosen mahdollisiin vaikeuksiin.

Kuuluisa matka Islantiin 17.-21. elokuuta 1981 toi presidentin terveysongelmat julkisuuteen.

-Matka oli Kekkosen oma toive. Kaikki tiesivät, että hän ei rakasta mitään niin paljon kuin kalastusta. Kesällä 1981 hän pyrki olemaan merellä joka viikonloppu, tai viikollakin, ja kävi Laukaassa kalastamassa, Jaakko Kalela kertoo.

Juuri Islantiin tehtävä kalareissu oli jo vuosikymmeniä ollut harrastuksen kohokohta, mutta nyt Kekkonen olikin haluton eikä tahtonut kalastaa.

-Silloin tuli sellainen tunne, että onko hän menettänyt elämänhalunsa? Ja kun asia nousi julkisuuteen, se oli meille shokeeraavaa. Se sai kaikki vakuuttuneeksi siitä, että odotettavissa ei ole mitään suurempaa käännettä parempaan.

Juhani Perttunen tapasi presidentin heti Islannin-matkan jälkeisenä aamuna.

-Kysyin, mitä siellä oikein tapahtui. Hän vastasi, että se oli niin murheellista ja ikävää, että ei hän minullekaan niistä halua kertoa sen enempää.

Elokuun viimeisellä ja syyskuun ensimmäisellä viikolla presidentin ohjelmaa karsittiin voimakkaasti. Tahto ja rutiini kantoivat presidentin läpi pakollisten kuvioiden, Juha Engström luonnehtii:

-Olen merkinnyt almanakkaani, että hän oli tuolloin paremmassa kunnossa.

Islannin-matkan jälkeisellä viikolla Kekkosen kanssa puhelimessa keskustellut suojelupoliisin johtaja Seppo Tiitinen suorastaan hämmästyi presidentin virkeyttä.

-Käsiteltävä asia oli aika vaikea ja monimutkainen, mutta kaikki meni perille yhdellä kertomalla, ja hänen komentonsa olivat hyvin selvät. Sanoin vielä presidentin sihteerille, että “Ihan roskaa lehdet kirjoittavat, ukkohan on pirteä kuin peipponen!”, Tiitinen muistelee.

Torstain 27. elokuuta voimankoitos oli kadettien ylentäminen.

-Keskustelimme adjutanttien, Perttusen ja muiden kanssa, että tämä on kova paikka, josta voi tulla julkinen skandaali, Kalela kertoo.

Seremonia oli pitkä ja monimutkainen, ja se tapahtui presidentinlinnan valtiosalissa kadettien omaisten sekä lehdistön silmien edessä.

-Jos jotakin lähtisi menemään pieleen, se näkyisi välittömästi kaikille, ja siitä vedettäisiin johtopäätöksiä.

Kalelan mukaan adjutantti Wächter tahtoi käydä ohjelman etukäteen läpi presidentin kanssa.

-Kekkonen totesi, että “kuule nuorimies, minä olen tehnyt tämän jo 24 kertaa. Kyllä minä sen osaan”. Ja sen hän teki. Wächter, joka kulki presidentin perässä, kertoi jälkeenpäin, että yhdessä käännöksessä presidentti oli lähdössä väärään suuntaan. Wächter oli vain koskettanut Kekkosta käsivarteen, ja sitten seremonia oli taas mennyt ihan kuin näyttelijä osaisi sen tehdä.

Kalela viittaa taas presidentin tahdonvoimaan.

-Hän oli päättänyt, että tämä hoidetaan, ja hän hoiti sen.

11.45

Jaakko Kalela seurasi perjantain tapahtumia adjutanttien huoneessa, presidentin käyttämän Keltaisen salin vieressä.

-Muistan hyvin sen ajan, kun hän oli perjantaina linnassa: tunnelman, omat keskusteluni hänen kanssaan ja huolestumiseni. Hän oli synkissä mielialoissa. Johtoporukkamme sopi keskenään, että kun ohjelmanumeroiden välillä tulee taukoja, joku menee jollakin tekosyyllä keskustelemaan presidentin kanssa, jotta hänen mielialansa vapautuisi. Siinä oli viimeisen päivän tunnelmaa.

Lähipiiri yritti myös taivutella presidenttiä jäämään sairauslomalle.

-Minulle hän sanoi, että “periaatteessa kyllä, mutta maanantaiksi minulle on sovittu Etelä-Korean pääministerin tapaaminen. Siihen asti minun pitää jaksaa, sillä jos peruutan sen nyt ja sanon syyksi sairauden, kaikki ajattelevat, että se on poliittinen tekosyy”, Kalela jatkaa.

Kekkosta vaivasi toukokuu 1978, jolloin Israelin puolustusministeri Moshe Dayan vieraili Suomessa. Tapaamisen sijaan presidentti oli lähtenyt kalaan, mutta sai jälkeenpäin kritiikkiä ratkaisustaan.

Tasavallan presidentin viimeiseksi virkatehtäväksi jäi tapaaminen Aamulehden edustajien kanssa. Päätoimittajat Pertti Pesonen ja Eero Syvänen, Tampereen Kirjapainon toimitusjohtaja Timo Laatunen sekä Akseli Gallen-Kallelan pojantytär Aivi Gallen-Kallela-Sirén luovuttivat presidentille Kalevalan juhlapainoksen.

Laatusen mukaan delegaatio yllättyi presidentin huhuttua paremmasta vireestä.

-Näin jälkiviisaudella voi sanoa, että kun menimme presidentinlinnaan, Lasse Wächter kysyi meiltä, paljonko aikaa tarvitsisimme. Puhuimme viidestä minuutista, mutta kerroimme pärjäävämme lyhyemmälläkin ajalla. Puhuin lyhyesti ja luovutin kirjan presidentille, mutta hän kehotti meitä istumaan sohvalle. Havaitsin kyllä, että Wächter oli hieman hermostunut, mutta ei siinä ollut mitään, joka olisi osoittanut muistikatkoa tai muuta sellaista.

Laatunen arvioi, että keskustelu kesti kymmenestä viiteentoista minuuttia.

-Kekkosta huvitti suuresti, kun rouva Sirén kertoi puhdistaneensa salin sohvan taustalla ollutta Gallen-Kallelan maalausta ranskanleivällä, ennen kuin se kuvattiin juhlateokseen. Jälkeenpäin vielä mietimme, että olipa Kekkonen pirteä.

Kun aamulehteläiset olivat poistumassa Presidentinlinnan pihalta, Kekkonen tuli ulos pääovesta turvamiehen saattamana.

-Meillä oli mukana Pressfoton valokuvaaja, mutta hän oli valitettavasti ehtinyt jo laittaa kameran laukkuunsa. Kun presidentti näki meidät siinä pihalla, hän nosti kätensä tervehdykseen. Siitä olisi tullut vuosisadan kuva: tasavallan presidentin viimeinen tervehdys Linnalle.

13.30

Perjantain virallista ohjelmaa ei tarvinnut muuttaa tai lyhentää, Juha Engström kertoo.

-Olimme Wächterin kanssa luonnollisesti huolissamme ohjelman sujumisesta, mutta presidentti veti sen rutiinilla ihan hyvin läpi. En muista mitään kömmähdyksiä tapahtuneen. Olimme toki sisällä Keltaisessa salissa vain sen ajan, kun vieraat ilmoitettiin presidentille, saatettiin paikoilleen ja mahdolliset lehtikuvaajat olivat poistuneet, mutta kukaan vieraista ei maininnut meille mistään poikkeavasta.

Tamminiemessä presidentti uupui lopullisesti ja taipui peruuttamaan tulevat tapaamisensa.

Seppo Tiitisen oli ollut määrä käydä Tamminiemessä yhden jälkeen iltapäivällä.

-Eversti Wächter soitti minulle ehkä noin kahdentoista paikkeilla ja sanoi, että nyt ei mene viesti perille, lykätään tapaaminen tuonnemmaksi. Maanantaina olin lähdössä virkamatkalle Neuvostoliittoon, ja minun piti saada viimeiset matkaohjeet. Ne jäivät sitten saamatta, sillä ei koskaan tullut sitä maanantaita, jolloin audienssi olisi järjestynyt, Tiitinen kertoo.

Hänellekin peruutus tuli yllätyksenä, olihan presidentti ollut edellisviikolla puhelimessa niin virkeä.

Myöhemmin iltapäivällä ulkoministeriön alivaltiosihteeri Keijo Korhonen soittaa presidentille. Korhonen kirjaa ylös, että Kekkonen oli hyvin pirteä puhelun aikana.

Se oli kuitenkin presidentin viimeinen ponnistus. Myöhemmin turvamiehet lähettävät Engströmille viestin: presidentti oli rauhaton ja sekava.

Myöhään perjantai-iltana Engström ottaa vielä yhteyden presidenttiä hoitaneeseen neurologiin Erkki Kivaloon.

Seuraavan viikon aikataulu oli yksinkertaisuudessaan paljonpuhuva: “Ohjelmat peruutettu koko viikon osalta”.

-Se oli raskasta aikaa monessa suhteessa, Juhani Perttunen huokaa.

Ajasta jäi silti muistoksi suuri ihailu presidenttiä kohtaan.

-Hän siinäkin tilanteessa jaksoi ja yritti viimeiseen asti.

Jaakko Kalela korostaa, että presidentti ei yrittänyt peitellä oireitaan lääkäreiltään saati itseltään. Julkisuuteen vain oli pidettävä yllä toisenlaista kuvaa.

-Fantastisen hyvin hän kykeni hoitamaan velvollisuutensa loppuun asti. Hän tiedosti tilanteensa ja odotti tietysti hetkeä, jolloin voisi lähteä elegantisti, mutta valitettavasti sairaus ehti ensin.

Jälkikirjoitus: Kekkonen pelastaa hallituksen

Syyskuun alkupuolella Suomen tiedotusvälineitä hallitsi Koiviston hallituksen tuskallinen budjettivääntö. Yleisesti povattiin hallituksen kaatumista, mutta kulissien takana asia oli muuttumassa mutkikkaammaksi.

-Kävin joka päivä Tamminiemessä tapaamassa presidenttiä ja totesin itse tilanteen vakavuuden, Juha Engström kertoo.

Hänelle lankesi vastuu adjutanttien tehtävistä, kun Lasse Wächter lähti ulkomaille lauantaina 5. syyskuuta.

Myös Juhani Perttunen näki läheltä prosessin kulun.

-[Seuraavan] viikon alussa alkoi olla sellaisia piirteitä, että jotakin täytyi miettiä vakavammin. Kivalo oli silloin Lääkintöhallituksen pääjohtaja ja virkamatkalla, joten pohdintaa jouduttiin viivyttämään keskiviikkoon asti.

Engströmin mukaan tilanteesta oli tulossa absurdi.

-Hallitus oli kaatumaisillaan ja presidentti voimaton hoitamaan tarvittavat toimet. Kysyinkin keskiviikkona kahden kesken Kivalolta, oliko presidentti hänen mielestään oikeustoimikelpoinen, jos hallitus kaatuu. “Ei ole eilisestä lähtien”, oli Kivalon vastaus. Eli jos hallitus olisi kaatunut, virkaatekevä pääministeri Eino Uusitalo olisi joutunut pyytämään eroa vt. presidentti Koivistolta. Ihan näin eivät olleet varmaan suunnitelleet.

Torstai-iltana 10. syyskuuta Koivisto sai tiedon presidentin alkavasta sairaslomasta. Hän kertoi tämän Helsingin Sanomien toimittajalle Janne Virkkuselle, ja tieto ehti perjantaiaamun Hesariin “hallituslähteen” kertomana.

Perjantaiaamuna budjettiehdotusta vastusti enää Paavo Väyrynen, kunnes Kekkonen pelasti hallituksen viimeisen kerran. Paavo Lipponen kirjoittaa:

“Tilanne näytti toivottomalta, kunnes Esko Rekola… totesi hieman kiihtyneenä kimeällä äänellään:

-Hyvät herrat, presidentti on sairas, aikaa on 20 minuuttia, muut ministerit odottavat meitä valtioneuvoston istuntosalissa. Suomen kansa ei anna meille anteeksi, ellei saada hallituksen yksimielistä esitystä ennen kuin presidentille myönnetään sairasloma.

Näillä sanoilla Rekola, hallituksen vaa’ankieliministeri, tyrmäsi elegantisti Väyrysen lattiaan.”

Budjetti saatiin kasaan, Kekkonen jäi sairauslomalle ja Koivisto alkoi hoitaa presidentin tehtäviä.

-Tieto presidentin sairaudesta laittoi asiat tärkeysjärjestykseen, ministerit kommentoivat seuraavan päivän Aamulehdessä.

Haastateltavien ja kirjallisten lähteiden lisäksi apuaan ovat jutun antaneet professori Juhani Suomi sekä UKK-arkisto.

Urho Kaleva Kekkonen, 25 vuotta Suomen presidenttinä

3.9.1900 Syntyy Pielavedellä.

1936 Valitaan eduskuntaan (maalaisliitto) toisella yrittämällä.

1950 Nousee ensimmäisen kerran pääministeriksi.

1956 Valitaan presidentiksi kahden valitsijamiesäänen erolla sosiaalidemokraattien K.A.Fagerholmiin. Voittaa presidentinvaalit myös 1962, 1968 sekä 1978. Kekkosen kolmatta presidenttikautta pidennetään poikkeuslailla vuosien 1974–78 ajaksi.

11.9.1981 Jää sairaslomalle.

26.10.1981 Allekirjoittaa eroilmoituksensa. Muodollisesti Kekkonen toimii tasavallan presidenttinä 27.1.1982 asti.

31.8.1986 Kuolee virka-asunnossaan Tamminiemessä.
Henkilöitä tapahtumien taustalla

Jaakko Kalela. Tasavallan presidentin ulkopoliittinen erityisavustaja 1973–1984.

Juhani Perttunen. Presidentin kansliapäällikkö 1977–1984.

Juha Engström. Presidentin 3. adjutantti 1976–1977, 2. adjutantti 1977–1985.

Lasse Wächter. Presidentin 3. adjutantti 1972–1976, 2. adjutantti 1976–1977, 1. adjutantti 1977–1984.

Seppo Tiitinen. Suojelupoliisin päällikkö 1978–1990.

Timo Laatunen. Tampereen Kirjapaino Oy:n, sittemmin Aamulehti-yhtymän toimitusjohtaja 1979–1992.

Leo Kukkonen. Kunnallisneuvos, Pielaveden pitkäaikainen (44 v.) kunnanvaltuutettu.

Pär Stenbäck. Opetusministeri 1979–1982.

Christoffer Taxell. Oikeusministeri 1979–1982.

Paavo Lipponen. Pääministerin sihteeri 1979–1982.

Mauno Koivisto. Pääministeri 1979–1982.

Asiasanat

Uusimmat