Uutiset

"Häpeällistä", sanoo Canterburyn arkkipiispa – raportti paljastaa, että Englannin kirkko epäonnistui vuosikymmenten ajan lasten suojelussa hyväksikäytöltä

Arkkipiispan mukaan kirkko on pyrkinyt uudistamaan käytäntöjään, jotta vastaavaa ei tapahtuisi.
Canterburyn arkkipiispa Justin Welby sanoo, että kirkko on epäonnistunut uhrien kohtelussa. Kuva: HANNAH MCKAY
Canterburyn arkkipiispa Justin Welby sanoo, että kirkko on epäonnistunut uhrien kohtelussa. Kuva: HANNAH MCKAY

Englannin kirkon hengellinen johtaja, Canterburyn arkkipiispa Justin Welby on kutsunut keskiviikkona BBC:n haastattelussa alentaviksi ja häpeällisiksi tietoja, joiden mukaan kirkko epäonnistui vuosikymmeniä lasten puolustamisessa kirkon sisällä tapahtuvalta hyväksikäytöltä. Sama raportti syyttää kirkkoa siitä, ettei se välittänyt uhreista.

Tällä viikolla julkaistu raportti paljastaa, että 1940-luvun ja vuoden 2018 välillä 390 pappia tai kirkon luottamushenkilöä tuomittiin lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista.

– Tämä on alentavaa ja häpeällistä ja paljastaa kulttuurin, jossa on peittelyä ja salailua, Welby sanoi. Kyseessä oli ensimmäinen julkinen reaktio raporttiin sen julkaisun jälkeen.

Raportin mukaan kirkko auttoi hyväksikäyttäjien tekojen peittelyssä, jotta sen maine varjeltuisi sen sijaan,e ttä se olisi auttanut uhreja.

– Se ei tullut yllätyksenä. Kirkko on aloittanut muutoksen matkan, mutta emme vielä ole edenneet tarpeeksi pitkälle tai tarpeeksi nopeasti.

Myös katolinen kirkko on ollut vastaavien paljastusten kohteena ja se on maksanut miljardien vahingonkorvauksia uhreille. Paavi Franciscus on julistanut taistelun lasten hyväkskäyttöä vastaan.

Arkkipiispa ei aio erota

Vuonna 2013 arkkipiispaksi nimitetty Welby sanoo tienneensä hyväksikäytöstä, Gloucesterin piispan tapauksen vuoksi. Piispa Peter Ball myönsi sopimattoman käytöksen vuonna 2015.

Ball oli kertonut uhreilleen, että nöyryyttäminen, kuten rukoilu alasti, itsetyydytys ja ruoskinta olivat Franciscus Assisilaisen oppeja ja toisivat läheisyyttä Jumalaan. Yksi Ballin uhreista päätyi myöhemmin itsemurhaan.

– Kun aloitin tehtävässäni, olin järkyttynyt siitä, missä laajuudessa hyväksikäyttöä tapahtuu.

– Olemme epäonnistuneet uhrien kohtelussa ja asioiden hyvittämisessä. Välittämisen puute on järkyttävää.

Welbyn mukaan kirkko on käynyt läpi sisäiset ohjeistuksensa, jotta hyväksikäyttösyytöksiin voitaisiin tarttua nopeammin ja uhreja auttaa.

Ainakin yksi hyväksikäytön uhreista on vaatinut Welbyn eroa.

– Ymmärrän hänen vihansa, Welby sanoo.

Hän ei kuitenkaan aio erota.

– Tiedän että tultuani tähän virkaan olen työskennellyt kaikin voimin viedäkseni kirkkoa eri suuntaan, hän sanoo.

Uusimmat

Näkoislehti

31.10.2020

Fingerpori

comic