Uutiset

Harri Jaskarin vanhaa paritustutkintaa penkonut poliisi ja hänen kollegansa vapautettiin syytteistä – Ei virkarikoksia, eikä kunnianloukkausta

Rikoskomisario Kari Lintilä ei ole oikeuden mukaan tehnyt varsinaista esitutkintaa, kun hän selvitteli poliisin toimia entisen kokoomuspoliitikko Harri Jaskarin vanhassa tapauksessa.
Asianomistajan tapauksessa ollut Kari Tolvanen (kok.) on kolmannen kauden kansanedustaja. Hän toimi aiemmin Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikön johtajana. Kuva: Joel Maisalmi
Asianomistajan tapauksessa ollut Kari Tolvanen (kok.) on kolmannen kauden kansanedustaja. Hän toimi aiemmin Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikön johtajana. Kuva: Joel Maisalmi

Helsingin käräjäoikeus on vapauttanut kunnianloukkaussyytteistä rikoskomisario Kari Lintilän ja toisen syytteessä olleen poliisin, vanhemman konstaapelin.

Lintilä vapautettiin lisäksi syytteistä virkavelvollisuuden ja -salaisuuden rikkomisesta.

Vanhempi konstaapeli oli kunnianloukkauksen lisäksi syytettynä perättömästä lausumasta viranomaismenettelyssä. Oikeus hylkäsi myös tämän syytteen.

Virasta pidätetyn kaksikon syytettiin loukanneen kansanedustaja Kari Tolvasen (kok.) kunniaa.

Lintilän ja vanhemman konstaapelin kunnianloukkaussyytteen taustalla oli heidän esittämänsä epäilyt siitä, että Tolvanen olisi puuttunut vuonna 2006 asiattomasti kokoomuksen entistä puoluesihteeriä ja kansanedustajaa Harri Jaskaria koskeneeseen paritustutkintaan.

Tolvanen oli tuolloin Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikön johtaja eikä vielä mukana politiikassa.

Jaskaria epäiltiin vuonna 2006 entisen naisystävänsä parittamisesta ja pahoinpitelystä, mutta hän sai lopulta syytteen ja tuomion ainoastaan naisystävänsä henkeen kohdistuneesta laittomasta uhkauksesta.

Oikeus velvoitti valtion korvaamaan syytettyjen oikeudenkäyntikulut.

Tuomio ei ole lainvoimainen, koska siitä voidaan valittaa hovioikeuteen.

Ei tahallisesti esitettyä virheellistä tietoa

Käräjäoikeus perustelee kunnianloukkauksen hylkäämistä sillä, että Lintilä on tuonut kuulustelussa selkeästi esiin, että hänen väittämänsä Tolvasesta on perustunut muilta kuultuihin tietoihin.

Oikeus huomauttaa, ettei Lintilä ole levittänyt käsitystään muille henkilöille.

Vanhempi konstaapeli ei ole oikeuden mukaan tahallisesti esittänyt valheellista tietoa poliisikuulustelussa, joten syyte on siksi hylätty.

Kunnianloukkaus on rankaistavaa vain tahallisena.

Samalla perustelulla oikeus hylkäsi vanhemman konstaapelin syytteen perättömästä lausumasta viranomaismenettelyssä.

Oikeuden mukaan hänellä on ollut velvollisuus kertoa kuulusteluissa kerrottava asiaan liittyvät seikat ”niiden luonteesta riippumatta”.

Perätön lausuma viranomaismenettelyssä on kunnianloukkauksen tavoin rankaistava vain tahallisena.

Myös virkarikossyytteet hylättiin

Lintilän osalta oikeus selvitti lisäksi virkarikossyytteitä.

Kyse oli siitä, onko Lintilä jakanut salattuja osia tutkintapöytäkirjasta ulkopuolisille tahoille eli toimittajille, ja siitä, hankkiko hän esitutkintapöytäkirjan valtuuksitta.

Oikeus pohti vielä sitä, onko Lintilä tehnyt muiden poliisin toimintaa koskevaa esitutkintaa, vaikka poliisia koskevissa epäilyissä tutkintavaltuus on puolueettomuuden turvaamiseksi syyttäjillä.

Ratkaisussaan käräjäoikeus toteaa, ettei Lintilän ole oikeudessa osoitettu luovuttaneen tutkintapöytäkirjaa syytteen mukaisesti. Asiakirjan salaamiselle on oikeuden mukaan ole muutenkaan peruisteita, koska se on tullut jo julki vuosia aiemmin annetussa syyttämättäjättämispäätöksessä.

Oikeus katsoo, ettei Lintilä ole myöskään suorittanut varsinaista esitutkintaa tai poliisitutkintaa, kun hän on omatoimisesti selvitellyt vanhaa tapausta.

Uusimmat

Näkoislehti

21.9.2020

Fingerpori

comic