Uutiset

Harri Virtanen menestyi urallaan, mutta oli kuin romahtamaisillaan: Traumatisoitunut ihminen sabotoi tahtomattaan elämäänsä – siitäkin voi selvitä

Käsikirjoittaja ja terapeutti Harri Virtanen on kokenut, kuinka lapsuudessa koettu trauma voi tuhota perheen, uran ja ihmissuhteet. Traumasta voi kuitenkin toipua. Myös lähes kaikki viihde- ja populaarikulttuurin supersankarit Batmanista Harry Potteriin ovat traumatisoituneita. Virtasen mukaan pidämme niistä, koska vaistomaisesti tunnistamme traumataustan ja epätäydellisyyden.
Käsikirjoittaja ja dramaturgi Harri Virtanen kouluttautui psykoanalyytikoksi. Hän uskoo, että lapsuuden kokemukset vaikuttavat käyttäytymiseemme enemmän kuin huomaammekaan. Kuva: Pekka Rautiainen

Mitä sinulle on tapahtunut? Psykoanalyytikko Harri Virtanen on tavannut vastaanotollaan monin tavoin oireilevia ihmisiä. Liian harvalta on koskaan kysytty, mitä hänelle on aiemmin tapahtunut. – Traumasta tiedetään paljon. Aika vähän...

Käsikirjoittaja ja terapeutti Harri Virtanen on kokenut, kuinka lapsuudessa koettu trauma voi tuhota perheen, uran ja ihmissuhteet. Traumasta voi kuitenkin toipua. Myös lähes kaikki viihde- ja populaarikulttuurin supersankarit Batmanista Harry Potteriin ovat traumatisoituneita. Virtasen mukaan pidämme niistä, koska vaistomaisesti tunnistamme traumataustan ja epätäydellisyyden.

Haluatko lukea tämän jutun?

Samalla tilauksella saat käyttöösi Forssan seudun kiinnostavimmat uutiset, asiaa ja viihdettä kotimaasta ja maailmalta.

Tilaa 3kk digiä 15 eurolla

Oletko jo tilaaja?

Kirjaudu sisään

Fingerpori

comic

Uusimmat