Uutiset

”He olivat tulleet kuuntelemaan nimenomaan Claes Anderssonin pianonsoittoa” – Ystävät ja työtoverit muistelevat rakastettua kulttuurivaikuttajaa

Jazzravintola Storyvillessä usein nähty radikaali seestyi iän myötä, mutta puolusti tasa-arvoa loppuun asti, kertovat Anderssonin kanssa tekemisissä olleet ihmiset.
Claes Andersson elokuussa 2018. Kuva: MEERI UTTI
Claes Andersson elokuussa 2018. Kuva: MEERI UTTI

82-vuotiaana kuolleen Claes Anderssonin läheiset ja työtoverit kuvailevat taiteilijaa, psykiatria, poliitikkoa ja kulttuurivaikuttajaa ennen kaikkea huumorintajuiseksi humanistiksi, joka välitti vähäosaisista ja toi ihmisiä yhteen.

Jazz-pianistina esiintyneen Anderssonin soittokaveri Reino ”Reiska” Laine kertoo kuulleensa uutisen kuolemasta Anderssonin kanssa niin ikään soittaneelta basistilta Pentti Mutilaiselta.

– Soitin Claesin kanssa viimeksi pari viikkoa sitten. Silloin hän oli jo aika huonossa kunnossa. Kun puhelin soi aamulla, arvasin, että jotain pahaa on tapahtunut.

Laine ja Andersson soittivat yhdessä viidenkymmenen vuoden ajan. Miehet tutustuivat Helsingissä Mäyränkolona tunnetussa jazzbaari Old House Jazz Clubissa, jossa Andersson aikoinaan soitti.

90-luvulla hetken vasemmistoliiton kansanedustajana toiminut Laine luonnehtii puoluetoveriaan henkilöksi, joka puolusti tasa-arvoa loppuun asti.

– Hänen kanssaan ei saanut riitaa aikaa millään. Clasu tiesi enemmän kuin moni muu, mutta sanoi aina, että antaa olla.

Laine kertoo viettäneensä kulunuttakin kesää helsinkiläisen jazzravintola Storyvillen terassilla rupattelemassa Anderssonin kanssa, jossa miehet esiintyvät maanantaisin aina heinäkuun alkuun asti. Tällöin jazzmiehellä oli tapana lähteä Porin Jazzin sijaan Kuhmon kamarimusiikkijuhlille.

– Aina kun olimme Storyvillessä, paikka oli tupaten täynnä, ja he olivat tulleet kuuntelemaan nimenomaan Claes Anderssonin pianonsoittoa.

Kokosi vasemmistoa yhteen

Vasemmistopoliitikko ja entinen kansanedustaja Eskojuhani Tennilä luonnehtii Anderssonia syvästi vasemmistolaiseksi ihmiseksi ja vakaumukselliseksi tasa-arvon kannattajaksi.

Tennilä antaa kunniaa erityisesti Anderssonin roolille yhtenä Vasemmistoliiton perustajista.

– Clasulla oli iso merkitys, kun hajanaista vasemmistoa kasattiin yhteen Vasemmistoliiton puitteissa. Siinä oli törkeä homma, kun ihmiset olivat niin hajallaan.

Andersson oli puolueen ensimmäisenä puheenjohtajana ja vuosina 1987–1999 kansanedustaja. Tennilä kuvailee Anderssonia harvinaisen syvälliseksi poliitikoksi.

– Hän oli erilainen ihminen kuin ne, joita politiikassa tavallisesti oli. Kulttuuriministeri oli hänelle oikea virka.

Kansanedustajakollegat kävivät Andersonin keikoilla

Andersson saa kehuja myös puoluerajojen ulkopuolelta. Kelan entinen pääjohtaja, vuosina 1995–2010 keskustan kansanedustajana toiminut Liisa Hyssälä kuvaa Anderssonia arvostetuksi kulttuuriministeriksi, joka toi politiikkaan uuden syvyyden laaja-alaisuudellaan.

Myös sosiaali- ja terveysministerinä toiminut Hyssälä kertoo, kuinka kansanedustajat kävivät kuuntelemassa Anderssonin esiintymisiään Storyvillessä, joka sijaitsi eduskuntatalon vieressä.

– Siellä hän toi esille puoltaan taiteilijana. Jazzia ei voi soittaa ajattelematta elämän kirjoa – niin, että siinä ei ole sielua ja suurta kuvaa takana. Claes Anderssonille musiikki oli analyysiä elämästä, ja hänen kauttaan se tuli kuultavaksi myös meille.

Vuonna 2007 alkaneelta, terveysongelmien takia jo vuonna 2008 päättyneeltä uudelta kansanedustajakaudelta Hyssälä muistaa rauhoittuneen ihmisen – erilaisen kuin nuori radikaali, joka Andersson oli aiemmin.

– Hänessä näkyi terveysongelmia, mutta myös se, kuinka ihminen kypsyy ennen lopullista luopumista. Hän oli hyvin seesteinen ihminen. Oli nähtävissä, kuinka ympyrä sulkeutuu.

“Jalkapalloilija, poliitikko, kaikissa suhteissa hieno ihminen”

Claes Anderssonia muistettiin myös pikaviestipalvelu Twitterissä, jossa esille nostettiin erityisesti hänen työnsä politiikan ja kulttuurin parissa.

Kokeellisesta kirjallisuudestaan tunnettu Jaakko Yli-Juonikas muistelee Anderssonilta saamiaan kommenttejaan.

– Monin tavoin esikuvallinen henkilö. Kauneimman ja rohkaisevimman palautteen sain häneltä: ”Kännistä kafkaa”. Kiitos kaikesta, Claes Andersson.

Muusikko Mikko Kosonen kommentoi Anderssonin vasemmistolaista politiikkaa ja arvomaailmaa.

– Kuinka moni poliitikko tai ihminen ylipäätänsä jättää jälkeensä yhtä arvokkaan henkisen perinnön kuin Claes Andersson? Heikkojen ja sorrettujen puolella oleminen on suurimpia lahjoja mitä voi yhteiskunnalle antaa.

Psykiatrinakin työskennellyt Andersson toimi 60-luvun lopulla aloittaneessa Marraskuun liikkeessä, joka puolusti vähäosaisia ja järjesti muun muassa alkoholistien itsenäisyyspäiväjuhlan.

Lastensuojelun keskusliiton ja Suomen mielenterveysseuran puheenjohtaja, sosiaalioikeuden professori Pentti Arajärvi nostaa esille Anderssonin suhteen jalkapalloon.

– Kirjailija, muusikko, jalkapalloilija, poliitikko, kaikissa suhteissa hieno ihminen, Claes Andersson. Rauha muistolle.

SDP:n kansanedustaja Tuula Haatainen nostaa esille, että Claes Anderson esitti Helsingin keskustakirjastoa jo ministeriaikanaan 90-luvulla. Keskustakirjasto Oodi valmistui vuonna 2018.

– Hieno työtoveri, kulttuurivaikuttaja on poissa. Kiitos Claes työstäsi.

Uusimmat