Uutiset

Helsinki Calling -mielenosoittajilla lippuja kaikissa väreissä ja monta huolta maailmasta — Poliisi: Senaatintorilla osallistujia noin 2 500

Helsinki Calling -kulkue saapui Senaatintorille Tuomiokirkon eteen noin kello kahden aikaan iltapäivällä sunnuntaina. Poliisin mukaan torille on kerääntynyt noin 2 500 ihmistä, joista muutama sata saattaa tosin olla turisteja.

Helsingin poliisi kertoo Lännen Medialle, että suurvaltajohtajien huippukokoukseen liittyvät mielenilmaukset ovat sujuneet tähän saakka rauhallisesti.

Helsinki on kuin sauna, hellettä on noin 30 astetta. Poliisi muistuttaakin kansalaisia huolehtimaan riittävästä vedensaannista sekä sunnuntaina että maanantaina. Huippukokouksen saattueiden takia jopa kulku kauppoihin saattaa olla tukittuna ajoittain.

Helsinki Calling -kulkue aloitti marssin halki helteessä värisevän kaupungin Kaisaniemestä Senaatintorille kello 13. Lähtijöitä oli tässä vaiheessa poliisin arvion mukaan noin 1 500, mutta mielenilmauksen osallistujamäärä kasvoi marssin aikana reiluun pariintuhanteen.

 

Senaatintorille kokoontunut Helsinki Calling -mielenosoitus on jatkunut puheiden ja musiikkiesitysten voimin. Puheita ovat pitäneet muun muassa kirjailija Sofi Oksanen ja europarlamentaarikko Heidi Hautala (vihr.)

-Trump ja Putin haluavat hallita voimalla, eivät lakien avulla. Toivottavasti tapaamisessa lähdetään hillitsemään Yhdysvaltojen ja Venäjän ydinasevarustelua, Hautala sanoi.

Oksanen oli puheessaan kriittisempi.

–Venäjästä ei tullut demokratiaa vaan kleptokratia ja mafiavaltio, jossa korruption tutkiminen on hengenvaarallista, Oksanen sanoi.

Mielenosoituksessa näkyy niin Vapaan Syyrian, Palestiinan ja Ukrainan lippuja, kuten myös sateenkaarilippuja ja rauhan symboleja. Osallistujilla on monta huolta maailmasta.

Helsinkiläiset Heidi Ketola, Simo Koivisto-Rajala ja Aleksi Immonen pitivät tärkeänä, että mieltä osoitetaan. He kokivat esimerkiksi vähemmistöjen aseman ja Krimin valtauksen asioiksi, joiden takia on syytä pitää meteliä.

-Pitää sanoa, ettei Putinin ja Trumpin touhu ole normaalia. On syytä osoittaa mieltä, kun kaksi tällaista urpoa tulee tänne, he pohtivat.

Esiintymässä on ollut muun muassa Tuomari Nurmio. Mielenosoittajia on pysynyt sitkeästi torilla, vaikka sää on kuuma eikä varjoa ole juuri tarjolla.

 

Helsinki Calling -marssin alkuvaiheessa vapaan Syyrian puolesta mieltä osoittavat miehet kutsuivat Venäjän presidentti Vladimir Putinia sotarikolliseksi. Miehet vaativat Putinia vankilaan, koska sadattuhannet syyrialaiset ovat kuolleet.

Kaisaniemessä mielenosoittajien kerääntyessä paikalla Senni ja Saara Koskenvesa sekä Ahmadzia Rasuli kertoivat lähteneensä mukaan Helsinki Callingiin ympäristön ja ihmisten puolesta.

-Tulin tänne, jotta pääsen mukaan osoittamaan sitä, ettei Suomi ja Helsinki ole hiljaa, kun tuollaisia urpoja tulee tänne. Erityisesti ympäristöasiat, kuten ilmastosopimuksesta lipeäminen on herättänyt halun protestoida, Senni Koskenvesa kertoi viitaten urpoilla Yhdysvaltojen ja venäjän presidentteihin.

Rasulin kuvaili saapuneensa paikalle Afganistanin tilanteen takia.

-Trumpin ei pitäisi tukea Afganistanin rasistista hallintoa, joka ajaa vain yhden etnisen ryhmän asiaa, Rasuli totesi Lännen Medialle.

Tunnelma Kaisaniemessä oli rauhallinen Helsinki Calling -kulkueen osallistujien kerääntyessä sinne. Muutamia poliiseja seurasi kokoontumista.

Hanna ja Nelma Lampi kertoivat osallistuvansa mielenosoitukseen erityisesti ihmisoikeuksien puolesta.

-On tärkeätä nostaa ääntä ihmisoikeuksien puolesta. Erityisesti Yhdysvaltojen rajalla tehdyt lasten huostaanotot ja erottaminen vanhemmistaan ovat koskettaneet. Venäjällä huolestuttaa seksuaalivähemmistöjen kohtelu, Hanna Lampi sanoo.

-Seksuaalivähemmistöjen asema on ollut minunkin huolena. Olen aiemmin ollut Amnestyn feissarina, Nelma Lampi lisää.

 

Mielenosoituksen ensimmäisissä puheissa Kaisaniemessä kannettiin huolta niin Tsetseniasta, ympäristöstä, joukkoampumisista ja maahanmuuttajien kohtelusta. Mediaa on runsaasti paikalla seuraamassa Helsinki Callingin etenemistä.

Poliisin ennakkoarvion mukaan Helsinki Calling -mielenosoitus on suurin huippukokoukseen liittyvistä mielenilmauksista. Poliisin mukaan sunnuntaille on ilmoitettu kaksi mielenilmausta. Poliisin tiedossa ei ole, että kyseisille mielenosoituksille oltaisiin järjestämässä vastamielenosoituksia.

Yhteensä mielenosoituksia sunnuntaille ja maanantaille on poliisin tiedossa 17. Tilanne voi kuitenkin elää vielä, sillä mielenilmauksesta pitää ilmoittaa poliisille viimeistään kuutta tuntia ennen tapahtumaa.

 

Helsinki Calling keskittyy ihmisoikeuksien, demokratian, rauhan ja ympäristönsuojelun tukemiseen.

Sunnuntaina Helsingin keskustassa järjestetään toinenkin mielenilmaus. Perussuomalaiset Nuoret järjestävät Helsingin kokoontuvat Narinkkatorille toivottamaan Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin tervetulleeksi Helsinkiin.

Poliisin mukaan

 

Asiasanat

Uusimmat